Ilvekselle vierasvoitto runsasmaalisessa ottelussa − Kolme maalia ei vieläkään riittänyt JYPille

LIIGA / Raportti
Ilves karkasi lopulta JYPiltä
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Ilves karkasi voittoon ottelun vahvasti aloittanutta JYPiä vastaan tekemällä sekä toisessa että kolmannessa erässä kolme maalia. JYP hävisi jo kuudennen peräkkäisen ottelunsa, vaikka se on pystynyt tekemään kolme maalia jo neljässä ottelussa putkeen.

Otteluun lähdettäessä molemmilta joukkueilta puuttui hyökkäyksestä tärkeä palanen, kun koko Liigan pistepörssiä johtava JYPin Joakim Kemell ja Ilveksen tehokas kapteeni Eemeli Suomi olivat sivussa. Ilves sai toki myös hyökkääjä Nicholas Baptisten ja kultakypäräisen puolustajan Les Lancasterin takaisin kokoonpanoon lyhyiden poissaolojen jälkeen. JYPissä juhlittiin Aleksi Salosen 400:ttä runkosarjaottelua ja samalla myös hänen toisen lapsensa syntymää.

Kotijoukkue määräsi alkutahdit

Ensimmäisen erän alku mentiin JYPin hallinnassa. Ilveksen Jakub Kos otti parin minuutin pelin jälkeen erän ainoaksi jääneen rangaistuksen, jonka aikana JYP pääsi pari kertaa hyvään maalipaikkaan.

Jäähyn jälkeenkin hallinta pysyi kotijoukkueella, ja erän kymmenen ensimmäistä minuuttia työllistivät Ilveksen Vadim Žerenkoa noin kymmenen torjunnan verran. JYPistä paikoille pääsi esimerkiksi Patrik Siikanen, joka pääsi yrittämään hyvästä paikasta sekä ylivoimalla että hieman myöhemmin tasakentällisin.

Erän edetessä Ilves pääsi peliin mukaan paremmin, ja suurin osa erän jälkimmäisestä puoliskosta eteni tasaiseen tahtiin. Ilves sai muutama minuutti ennen erän loppua aikaan ensimmäisen pienen hallintajaksonsa, joka ei kuitenkaan tuottanut maaleja.

Ottelun avausmaali nähtiin vajaat kaksi minuuttia ennen erän päättymistä, ja sen teki koko erän tapahtumiin nähden oikeutetusti JYP. Eetu Peltolan laukaus siniviivalta osui ensimmäiseen vastustajaan Joonas Odeniin, mutta muutti kuitenkin tästä osumasta suuntaa niin, ettei hyvän erän pelannut Žerenko pystynyt sitä torjumaan.

Vieraat niskan päällä runsasmaalisessa toisessa erässä

Ilves aloitti toisen erän vahvalla hallinnalla, ja puolentoista minuutin kohdalla toisesta aallosta noussut ruotsalaispuolustaja Leo Lööf pääseekin iskemään tasoitusmaalin Nicholas Baptisten poikkisyötöstä. Maalin jälkeisinä minuutteina parhaat paikat tulevat edelleen Ilvekselle, mutta hallinnan katkaisee hetkellisesti Balázs Sebőkin huolimaton hyökkäyspään kampitusjäähy. JYP ei kuitenkaan ylivoimalla onnistunut.

Sebők esiintyy positiivisemmassa valossa, kun erää oli ehtinyt kulua kahta sekuntia vaille puolet. Maalin eteen pelattu kiekko kimposi Sebőkin jalasta JYP-maaliin, ja unkarilaishyökkääjän kauden avausmaali on tosiasia videotarkastuksen jälkeen, sillä selkeästä ohjausliikkeestä huolimatta luistin ei nouse jäästä. Pari minuuttia myöhemmin Joni Ikonen onnistuu yllättämään JYP-vahti Markus Ruusun vanhanaikaisella, ja Ilves on yhtäkkiä kahden maalin johdossa.

Erää oli jäljellä vajaat neljä minuuttia, kun Anttoni Honka löysi viivalta lähteneellä poikittaissyötöllä Reid Gardinerin, joka iski JYPille kavennusmaalin B-pisteen kohdalta. Maalin jälkitilanteesta molemmat joukkueet saivat kaksiminuuttiset, ja Ilves pääsi neljällä neljää vastaan pelatessa hyviin maalipaikkoihin. Ruusu sai JYP-maalilla venyä parhaimmillaan kolmeen peräkkäiseen torjuntaan samassa tilanteessa. Lisämaaleja erässä ei kuitenkaan enää nähty, toiselle erätauolle mentiin lukemissa 2−3.

Ilves karkaa

Kolmannen erän avausmaalia saatiin odottaa vajaat viisi minuuttia, kun Eetu Päkkilän terävä laukaus löysi takaylänurkan, ja Ilves oli jälleen kahden maalin johdossa. JYP-puolustaja Aleksi Salonen pääsi muiden ilonaiheiden lisäksi juhlimaan myös kauden avausmaaliaan, kun puolustaja iski Adam Brodeckin laukauksesta seuranneen paluukiekon verkkoon reilut viisi minuuttia ennen erän loppua.

JYPin iloa kesti kuitenkin vain noin puolitoista minuuttia, kun Petri Kontiolan poikkikentän syöttö tavoitti ylivoimalla Joni Ikosen, joka laukoi illan toisen maalinsa ja Ilveksen taas kahden maalin johtoon. Nicholas Baptiste viimeistelee loppulukemat 3−6 tyhjiin kolmen JYP-pelaajan estelystä huolimatta.

Ilves palasi yhden tappion jälkeen voittokantaan, ja se on nyt voittanut viimeisestä kahdeksasta pelistään seitsemän. Sarjataulukossa se nousi jo kolmanneksi.

Tamperelaisten seuraava peli koittaa jo torstaina, kun KooKoo tulee vieraaksi Hakametsään. Sarjassa kolmantenatoista oleva JYP puolestaan hävisi jo kuudennen peräkkäisen ottelunsa. Näistä neljässä viimeisimmässä se on tehnyt kolme maalia, mutta käteen ei silti ole jäänyt pistettäkään. JYP kohtaa seuraavaksi kotonaan perjantaina Ässät.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo