Kylmähermoinen HPK kellisti kiukuttelevan JYPin

LIIGA / Raportti
HPK oli askeleen edellä.
Kuva © @PabloCassoSport
HPK poistui Hippokselta voittajana kuumaverisestä kamppailusta, ja keskinäiset voitot ovat nyt hämeenlinnalaisille 3−0.

Jyväskylän Hippoksella oli revanssin makua ilmassa, kun JYP ja HPK kävivät kauden kolmannen kamppailunsa. HPK oli kukistanut jyväskyläläiset aiemmin tällä kaudella kahteen otteeseen. Edellinen Jyväskylässä käyty kamppailu päättyi hämeenlinnalaisten 6−0-voittoon.

JYP lähti iltaan peräti neljän ottelun pisteputkessa. Hurrikaanipaidat ovat saaneet rivejään suorempaan runkosarjan loppupuolella, mutta se on laiha lohtu pudotuspelipaikan suhteen. JYP on kaukana pudotuspeliviivasta.

Jyväskylässä huokaistiin perjantaina helpotuksesta, kun illan ottelu oli näillä näkymin ainakin hetkeen viimeinen ilman yleisöä. JYP saa ottaa seuraaviin otteluihinsa 75 % hallinsa kapasiteetista. Näillä näkymin JYP joutui siis pelaamaan vain kaksi ottelua ilman yleisöä tämän kauden runkosarjassa.

Jopa suorasta pudotuspelipaikasta kamppailevat hämeenlinnalaiset lähtivät iltaan kolmen ottelun voittoputkessa. Molemmilla joukkueilla oli allaan edellinen kamppailu Tampereen Ilvestä vastaan. HPK oli Ilvestä vahvempi, mutta JYP taipui tupsukorville voittomaalikilpailun jälkeen.

HPK:n huolellisuus palkittiin avauserässä

JYPin pelissä ei näkynyt eilisen Ilves-ottelun rasitusta, vaan hurrikaapaidat tulivat hyvällä energialla ottelun avauserään. Daniel Lebedeff onnistui kuitenkin pitämään energisen hurrikaaniryhmän aisoissa. Eilen lepovuorossa ollut HPK onnistui iskemään tasaisen erän ainoan maalin, kun Juuso Ikonen löi kiekon ilmasta sisään.

Hämeenlinnalaiset ottivat kuskin paikan ja JYPillä kiehui yli

Toinen erä alkoi JYPin ylivoimalla, mutta sitä ei ennätetty pelaamaan loppuun asti Rasmus Heljangon saaman rangaistuksen myötä. Tämän jälkeen ote siirtyi täydellisesti hämeelinnalaisille, kun kiekko pyöri loppuerän ajan JYPin puolustusalueella.

HPK kerkesi iskeä kaksi maalia. Tämän jälkeen JYP-käskijä Jukka Ahvenjärvi antoi omiensa kuulla kunniansa hiljaisessa Hippoksen hallissa. Hämeenlinnalaiset onnistuivat vielä kertaalleen tämän jälkeen maalinteossa, kunnes oli myös hurrikaanipaitojen vuoro. JYPin maalin iski Liigan maalipörssin voittoa hätyyttelevä Reid Gardiner.

Jyväskyläläisten tunteet kävivät kuumina läpi erän HPK:n dominoidessa. Eniten läikkyi yli JYPin Braden Christofferilla, joka ei sulattanut estämisrangaistustaan, vaan alkoi riehumaan rangaistusaitiossa ja ansaitsi käytöksellään lisärangaistuksia.

HPK iski toisessa erässä kolme maalia. Maalintekijöinä kunnostautuivat Markus Nenonen, Arttu Pelli ja Michael Joly.

Päätöserä ei tarjonnut sirkushuveja

Jyväskyläläiset eivät onnistuneet kuromaan kolmen maalin eroa umpeen. Varsin vaisu päätöserä ei tarjonnut mitään erikoista. HPK kuitenkin lisäsi johtoaan vielä yhdellä osumalla, kun Jere Jokinen upotti kiekon tyhjään maaliin, ja täten täydet kolme pistettä matkasivat Hämeenlinnaan numeroin 5−1. 

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Jukka Ahvenjärvi kehui vastustajaa ja harmitteli sitä, että JYP ei pystynyt tuon enempää parantamaan edellisestä joukkueiden kohtaamisesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo