TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

HPK haki jatkoaikavoiton Hippokselta – Larmin tunteet kuumenivat

LIIGA / Raportti
Kultakypäristä voittajana kaukalosta poistui Otto Paajanen.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYP ja HPK tarjoilivat Jyväskylässä kiihkeän väännön. HPK:n tähtimaalivahti Emil Larmi osoitti voittajan luonnetta, eikä päästänyt yleisöä ihonsa alle.
Lähtökohdat 

JYPiä ei ole otteluilla kuormitettu viime aikoina. Viime viikon ainoa ottelu Pelicansia vastaan päättyi 2–1-voittoon. Tällä viikolla pelattava Venäjän EHT-turnaus raapaisee oman osansa JYPin kokoonpanosta, sillä David Tomašék ja Juuso Vainio ovat maajoukkueidensa matkassa. Kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen voitti HPK kotonaan marraskuun puolivälissä 2–1.

Maalivahtipelaaminen 

Vaikka Joona Voutilainen palasi JYPin kokoonpanoon jo viime viikolla, Eetu Laurikainen sai siitä huolimatta jatkaa maalilla. Laurikainen jatkoi loppusyksyn tutuin varmalla otteella. Toisin kuin virkaveli toisessa päädyssä, Laurikainen torjui viileän eleettömästi, mutta kolme päästettyä maalia eivät tyydyttäneet.

Puolustuspelaaminen 

Riskinottoa hyökkäyssuuntaan ei nähty lainkaan, mutta korkean tason laatua omassa päässä sitäkin enemmän. Oscar Eklundin ja Nolan Yonkmanin liityttyä joukkueeseen ylimääräinen hätäily on kitketty pois. Näiden kahden puolustajan suoritus tämän iltaisessa ottelussa oli hyvin kiitettävä.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserässä JYP ei antanut hetken rauhaa HPK:lle. Kotijoukkue paineisti ja karvasi hanakasti, josta seurasi useita pitkiä hyökkäyksiä. Robert Rooba rikkoi kymmenen maalin rajapyykin avauserän ainoalla maalilla.

Toisessa erässä JYPin hyökkäyspelin tempo taantui selvästi, eikä maalipaikkoja syntynyt avauserän tapaan. Päätöserässä JYP pyöritti peliä jälleen HPK:n alueella, mutta tehottomuus vaivasi jälleen.

Erikoistilanteet 

JYPin ottelun alkupuoliskon ylivoimat menivät näpertelyksi, mutta kolmannen erän alussa kotijoukkue rankaisi illan toisen maalin iskeneen Rooban toimesta. Kahdella alivoimakerralla omiin   kolahti kerran.

Lähtökohdat 

HPK:n viime aikojen otteet ovat ailahdelleet rajusti. Esimerkiksi SaiPa ja KalPa kaatuivat Kerhon käsittelyssä selvin lukemin ja sarjaa selvästi johtava Kärpät nöyrtyi perjantaina Hämeenlinnassa. Sen sijaan hyvää peliä on seurannut usein omituinen tason laskeminen. HPK:lta poissa ovat maajoukkueen käytössä olevat Teemu TurunenNiklas Friman sekä päävalmentaja Antti Pennanen

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmi palasi maalille oltuaan sivussa kahdessa edellisestä ottelusta. Larmi joutuikin heti ottelun alussa venymään moneen tärkeään pelastukseen. Ottelun edetessä Larmin tunteet lämpenivät kovasti. Hippoksen yleisön painostuksesta huolimatta Larmi kuitenkin piti päänsä kylmänä. Päätöserän tasatilanteessa Larmi otti idioottimaisen jäähyn maalin siirtämisestä.

Puolustuspelaaminen 

HPK:lla oli jalkeilla Jyväskylässä isokokoinen puolustuskalusto, joka vastasi hyvin JYPin fyysisyyteen. Kauden toisen ottelun pelannut nuorten Leijonien kisakandidaatti Otto Latvala suoriutui vahvasti kiivaissa kaksinkamppailuissa.

Hyökkäyspelaaminen 

HPK aloitti hyökkäämään käytännössä vasta 20 minuutin jälkeen. Kultakypärä Turusen puuttuessa rivistöstä HPK:n nuoret Valtteri Puustinen ja Jere Innala ottivat roolia paikkojen rakentamisessa.

Ensimmäistä kertaa HPK-paidassa Hippoksella esiintynyt Markus Nenonen näytti maalintekijän vaistojaan. Toisen erän ylivoimaosumaa seurasi kolmannessa erässä varma sijoitus Robert Leinon syötöstä.

Erikoistilanteet 

Ylivoimansa kanssa kuukauden päivät tuskaillut HPK sai viimein helpotusta, kun Nenosen piiska sivalsi tasoituksen toisessa erässä. Muuten HPK:lle ei juuri avautunut ylivoimamahdollisuuksia. Alivoimalla vierasjoukkue piti jämäkästi JYPin poissa parhailta paikoilta.

Erikoista 

HPK-maalivahti Larmi menetti hermonsa todellisesti kolmannen erän alussa. Larmin menetti maskinsa, kun JYPin Samuli Ratinen hääri maalin edustalla. Tulistunut Larmi antoi kyytiä maalikehikolle ja kärkevää palautetta tuomareille. Tämä innostutti jyväskyläläisyleisön, joka otti Larmin hampaisiinsa ottelun loppuun saakka.

Ottelun ratkaisu 

Tapahtumarikkaalla jatkoajalla Niclas Lucenius niittasi läpiajosta kaksi pistettä vierasjoukkueen matkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo