HIFK antoi tukkapöllyä latauksensa läikyttäneelle JYPille – Jarno Pikkarainen kävi kuumana ottelun jälkeen erotuomarijohtaja Jyri Rönnille

LIIGA / Raportti
HIFK oli isäntä kaksinkamppailuissa.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYPin huoltajalegenda Kari Virpiön läksiäisottelusta odotettiin vahvaa kotijoukkueen näytöstä, mutta vierailija HIFK olikin selvästi parempi joukkue.
Lähtökohdat 

JYP kuluu Liigan kuumimpien joukkueiden sarjaan, ja sillä on allaan kaksi voittoa selvillä loppulukemilla. Joukkueiden kauden avauskohtaamisen HIFK vei selvästi syyskuussa Helsingissä.

Maalivahtipelaaminen 

JYP otti riskin maalivahtipeliinsä, sillä se luotti selvään kakkosvahtiinsa Markus Ruusuun.  Ruusun pelistä muodostui vaikea, sillä hänen edessään pelannut joukkue ei selvästi luottanut täysin hänen työskentelyyn. Viimeiset kaksi maalia menivät selän taakse liian helposti.

Puolustuspelaaminen 

JYPin normaalia heikompi puolustussuoritus kulminoitui Mikko Mäenpäähän. Ottelun avausmaali meni suurilta osin konkaripakin virheiden piikkiin, minkä lisäksi miehen ollessa kentällä JYP joutui suorastaan huutamaan apua eläköityvältä huoltajalta Kari Virpiöltä.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP marssi päättäväisesti otteluun, mutta heti alusta kävi selväksi, että lataus erityiseen iltaan oli mennyt pahasti yli. Viime peleistä tuttu raikkaus puuttui hyökkäyspelistä, mikä meni pitkälti puskemiseksi. Kiekonhallinnan JYP voitti ottelussa, mutta laukaisuyritykset olivat melko epätoivoisia.

Erikoistilanteet 

JYP sai runsaasti mahdollisuuksia pyörittää ylivoimalla, mutta tulokset olivat heikkoja. Tälläkin osa-alueella Mäenpää epäonnistui pahasti, sillä siniviivaspesialistina tunnetun pelaajan laukaukset pysähtyivät jatkuvasti HIFK:n pelaajien suojuksiin.

Lähtökohdat 

HIFK jatkaa pitkää vieraskiertuettaan saapumalla Lappeenrannasta heikko esitys allaan. SaiPa-ottelu oli kuitenkin poikkeus joukkueen nousuvireeseen, sillä voittoja on napsunut mukavalla tahdilla viime viikot.

Maalivahtipelaaminen 

HIFK:n maalilla tässä kuussa urakoineelle Frans Tuohimaalle tämä ottelu ei tuottanut suurempia vaikeuksia, toisin kuin edellinen Lappeenrannassa. Maalivahtien keskinäisen kamppailun Tuohimaa vei nimiinsä selvästi, mikä taatusti kasvatti miehen itseluottamusta myös jatkoon.

Puolustuspelaaminen 

HIFK:n puolustus pelasi järkevästi läpi illan. Vierasjoukkue oli selvästi opiskellut hyvin JYPin vahvuudet, sillä vastustajan maalipaikat HIFK piti hyvin aisoissa. Näkyvässä roolissa oli myös aktiivinen fyysinen pelaaminen.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK hyödynsi JYPin ylilatauksen täydellisesti, ja se karkasi jo aikaisessa vaiheessa 2–0-johtoon. Vaikka HIFK ei alkukauden trendinsä mukaisesti vienyt laukaisutilastoa, niin silti loppulukemat olivat täysin oikeutetut. HIFK hyökkäsi päättäväisesti ja tehokkuus oli hyvällä tasolla.

Erikoistilanteet 

HIFK sortui runsaaseen jäähyilyyn, mutta alivoima toimi erinomaisesti. Helsinkiläisillä oli koko ajat selvät sävelet siitä, miten kotijoukkueen pyöritykset tukahdutettiin. Joukkueen ainoa ylivoima ei lähtenyt lentoon.

Erikoista 

HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen antoi kipakkaa palautetta Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönnille ottelun jälkeen. Pikkarainen kritisoi kovaan ääneen ja voimakkain sanoin tuomaritoimintaa, ja tivasi Rönniltä vastauksia kysymyksiinsä. Pikkarainen ei kuitenkaan sanonut, että palaute koski tätä ottelua.

– Pidemmän aikaa on muutamia juttuja mennyt ja nyt sattui olemaan tuomarijohtaja paikalla ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Kaikki haluavat tasapuolisempaa toimintaa urheilussa, Pikkarainen kommentoi.

Ottelun ratkaisu 

HIFK hyödynsi JYPin ylilatauksen ja käytännössä ratkaisi ottelun avauserän maaleillaan. JYPin rentous karisi näihin osumiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo