Ilvestä vaivasi TPS:n isäntänä hunaja-allergia − oireina tukkoisuutta, huolimattomuutta ja pelokkuutta

LIIGA / Raportti
Ilveksen tekeminen ontui TPS:ää vastaan. Otteista puuttui raikkaus.
Kuva © Saana Hakala
Ilves ja TPS lähtivät metsästämään kauden ensimmäisiä voittojaan Hakametsässä. Toisin kuin tupsukorvien kotiotteluissa yleensä, vikkelät hyökkäykset eivät näytelleet suurta roolia. Kaukalossa näkyi kauden alun tuoma epävarmuus erikoisina sattumuksina ja virheinä.
Lähtökohdat 

Ilves on hävinnyt kaksi ensimmäistä runkosarjaotteluaan. Avauskamppailussa Tapparaa vastaan joukkue oli alussa aivan telineissä, mutta sai pelin rytmistä kiinni kamppailun edetessä. Lukko kellisti tupsukorvat paremman viimeistelyn turvin.

Maalivahtipelaaminen 

Ville Kolppanen pääsi nopeasti peliin sisään, kun TPS sai ottelun alkuun kahden miehen ylivoiman. Määräänsä enempää Ilves-vahtikaan ei pystynyt torjumaan, vaikka joukkuetta pystyssä pitikin.

Kolmannen turkulaismaalin Kolppanen saa ottaa nimiinsä, sillä hän hukkasi TPS-pelaajan maalille lähettämän syötön ja kiekko lipui nolosti verkkoon. Lassi Thomsonin puolittainen katko toisaalta oli omiaan vaikeuttamaan Kolppasen työskentelyä.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkueen avauserä kului pitkälti omassa päässä Joukkue joutui puolustamaan pitkiä jaksoja viidellä miehellä omalla alueellaan, koska sen jalka ei riittänyt haastamaan pyörittävää TPS-viisikkoa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves joutui jälleen kerran antamaan vastustajalleen maalin eteen ennen kuin joukkueen peli-ilme nousi esiin. Liian vaikeat syötöt omille ja sekavat luistelulinjat kuitenkin hankaloittivat tupsukorvien peliä.

Kuin taikaiskusta toisessa erässä Eetu Päkkilän iskemä kavennus toi peliin uutta värinää. Osuma oli Päkkilän ensimmäinen liigamaali. Seuraavat vaihdot vietettiin tiiviisti TPS-päädyssä.

Ilves sai vielä ottelun lopussa yhden kavennusosuman lohdukkeeksi, mutta sarjapisteistä joukkue ei keskiviikkoiltana taistellut.

Erikoistilanteet 

Ilves-ylivoima oli koko illan nuhaista, ja kolmenkin syötön ketjut olivat tamperelaisilla tiukassa. Kovat viivapyssyt pysyivät olivat hipihiljaa, eikä maalinedustalle syntynyt vaaratilanteita.

Alivoimillaan Ilves sen sijaan joutui nöyrtymään, ja se osittain pönkittikin tupsukorvien kannalta ohkaista tulosta.

Lähtökohdat 

TPS on pyörinyt viime aikoina otsikoissa lähinnä Jonne Virtasen potkuihin liittyen. Liigakauden avauksessaan turkulaiset nöyrtyivät Ässille kotihallissaan. Anton Holm oli ennen Ilves-peliä tehnyt toistaiseksi ainoan TPS:n runkosarjamaalin.

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirronen sai tehdä maalillaan melko tavallisen iltapuhteen, sillä Ilves ei päässyt montaakaan kertaa hätyyttelemään TPS-veräjää.

Puolustuspelaaminen 

Turkulaisten ei tarvinnut liki koko ottelussa laittaa kroppaansa likoon maalinedustalla, sillä Ilves ei turhan hanakasti sinne pyrkinyt. Kaksinkamppailut ja syöttölinjojen katkot TPS hoiti tyylikkäästi.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS ei esittänyt sekään taikatemppuja hyökkäyspäässä, mutta oli juuri sen verran tehokas, että sai hankittua tarvittavat paikat maalien tekemiseen. 

Erikoistilanteet 

TPS pääsi ylivoimillaan huseeraamaan Kolppasen vartioiman maalin edustalle, eikä Ilves onnistunut pelaamaan tarpeeksi tarkasti, jotta vierasjoukkue ei olisi päässyt apajille. TPS:n sujuva ylivoima oli isossa roolissa ottelun koko kuvassa.

Erikoista 

Kolmannessa erässä TPS:n Oskari Lehtiselle tuomittiin kaksiminuuttinen myöhästyneestä taklauksesta. Kyseinen jäähyn syy on ollut Liigassa käytössä kauden 2018−19 alusta asti ja sitä käytettiin kuluneella sesongilla viiden kaksiminuuttisen ja yhden 5+20-minuuttisen syynä.

Ottelun ratkaisu 

TPS jatkoi kolmannessa erässä perusvarmaa tekemistään, eikä Ilves saanut kirivaihdetta silmään. Teemu Väyrynen viimeisteli 4−1-osuman, joka katkaisi tupsukorvien viimeisenkin mahdollisuuden pisteisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo