TPS:n salamaerä johti voittoon − Ilveksen kiri piti jännitystä yllä loppuun asti

LIIGA / Raportti
Lopulta tasaiseksi kamppailuksi kasvanut peli päättyi lopulta TPS:n voittoon.
Kuva © Saana Hakala
TPS takoi ensimmäisessä erässä neljä maalia Ilveksen maaliin. Ilves kiristi tahtiaan ja tuli lopulta vain maalin päähän.
Lähtökohdat 

Kauden energisesti startanneet tamperelaiset ovat peliin lähdettäessä sarjassa sijalla neljä. Tiistaina Kuopiossa joukkue haki selkeän voiton KalPasta luvuin 2−6. Illan tähti oli hattutempun taituroinut Joose Antonen. Torstain ottelussa puolustukseen palaa paikallispelissä loukkaantunut Matt Generous.

Maalivahtipelaaminen 

Neljättä kertaa tällä kaudella pelannut Antti Lehtonen vaihdettiin jo kuuden minuutin ja kolmen päästetyn maalin jälkeen pois. Riku Heleniuksenkaan alku ei ollut paras mahdollinen, kun TPS:n neljäs maali pomppi sisään vahdin selän kautta. Sen jälkeen Heleniuksen peli oli tasaista.

Puolustuspelaaminen 

Ensimmäisen erä oli sekava varsinkin haastetun maalin myötä. Puolustus ei meinannut pysyä vauhdissa mukana, ja tilaa annettiin liikaa. Tilanne rauhottui pelin edetessä.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäys sai paikkoja aikaan, mutta varsinkin alussa harhasyötöt ja kiekonmenetykset kiusasivat. Ensimmäisen erän epävarmuuden jälkeen tekeminen parani, ja hyökkäyspäähän saatiin paineistavia pyörityksiä. Mark Flood heilutti verkkoa toisessa erässä Jerry Ahtolan hyvän maskipelaamisen avulla. Hyvän tasonnoston kautta Ilves nousi vain maalin päähän tasoituksesta.

Erikoistilanteet 

Tilastollisesti heikohko alivoima jatkui heti pelin alussa. Ylivoimaa hyödynnettiin kohtalaisen hyvin. 

Lähtökohdat 

Sarjan toista sijaa hallussaan pitävä TPS on huilannut alkuviikon. Viikonloppuna joukkue taisteli JYPiä vastaan 2−1 kotivoiton. TPS on kova vieras, sillä varsinaisen peliajan tappioita joukkueella ei vieraissa tällä kaudella ole. Alkukaudesta loistanut Kaapo Kakko on loukkaantumisen takia pois kokoonpanosta. Konkari Jonne Virtanen pelaa 500. Liiga-ottelunsa.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland ja tänään torjunut Rasmus Tirronen ovat alkukauden vuorotelleet tolppien välissä. Tirronen torjui melko hyvän pelin Ilveksen kavennusmaaleista huolimatta, ja sai tärkeitä torjuntoja pelin loppuminuuteilla.

Puolustuspelaaminen 

Puolustus oli pääosin tiivistä. Vastustajalta karvattiin kiekkoa pois aktiivisesti, ja puolustus siivosi maalinedustaa tehokkaasti. Pelin lopussa tekeminen lipsui, mutta johtoasema saatiin kuitenkin säilytettyä. Juhlaotteluaan pelannut Jonne Virtanen näytti taistelutahtoaan heittäytyessään kiekon eteen.

Hyökkäyspelaaminen 

Onnistumisia tuli vahvan ja liikkuvan hyökkäyksen kautta laajalla rintamalla, kun TPS iski ensimmäiseen erään neljä maalia. 

Erikoistilanteet 

Liigan parasta ylivoimaa pelannut joukkue onnistui jälleen pelin ensimmäisillä minuuteilla, kun Teemu Väyrynen pisti kiekon reppuun. Kultakypärä Oula Palveen hermoilusta seuranneella alivoimalla syntyi Ilveksen kavennusmaaleille alku.

Erikoista 

Otto Niemisen maali hylättiin maalivahdin häirinnän takia. TPS kuitenkin haastoi maalin, ja pitkän tarkastuksen jälkeen se hyväksyttiin.

Ottelun ratkaisu 

TPS:n vahva neljän maalin erä vei lopulta voiton vierasjoukkueelle. Ilves sai kurottua eroa umpeen kolmen maalin verran.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo