SaiPan viimeisen sekunnin tasoitus senttien päässä − Ilves voitti trillerin kapteeninsa maaleilla

LIIGA / Raportti
SaiPa-pelaajia turhauttivat niin lukuisat jäähyt kuin viimeisen sekunnin menetetty mahdollisuus.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Vuoden viimeisen kierroksen ottelussa Tampereella kohtasivat Ilves ja SaiPa. Peli alkoi vauhdikkaana, mutta maalittomuuden jatkuttua pitkään, siirtyivät joukkueet asemasotaan. Sitä kestikin sitten viimeiselle sekunnille asti.
Lähtökohdat 

Ilves hävisi eilisessä ottelussa Jukureille omaa kurittomuuttaan. Mike Halmo olikin ulosajonsa jälkimainingeissa sivussa illan pelistä. Riku Helenius asettui maalille toista kertaa joulukuun aikana.

Maalivahtipelaaminen 

Helenius pääsi tositoimiin pitkän tauon jälkeen, ja osoitti olevansa ammattimies. 30-vuotiaalle vahdille ei kertynyt liiaksi asti, mutta joukkoon mahtui muutamia käsittämättömiä pelastuksia.

Ilveksen maaliilla pelasi pitkästä aikaa mies, johon joukkue pystyi silminnähden luottamaan.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkueen puolustus sai olla tarkkana SaiPan kovan karvauksen alla. Ottelun edetessä Ilves pääsi paremmin kentän yli kiekollisena, ja sai luotua koko viisikon tuella maalipaikkoja.

Oli todella lähellä, ettei tupsukorvien puolustus olisi saanut tililleen pitkää miinusta ottelun viimeisellä sekunnilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Arttu Ruotsalaisen johtama ykkösketju oli vieraiden pahin painajainen koko ottelun ajan. Alun katseluvaiheen jälkeen kolmikko hääräsi isolla vastuulla.

Kolmannessa erässä nähtiin myös maali, kun kapteeni Eemeli Suomi onnistui ohittamaan Tuohimaan.

Erikoistilanteet 

Ilveksen ylivoima on ollut jo pitkään heikkoa, eikä lauantai tuonut viitteitä paremmasta. Juha Leimun piristyminen aktiivisemmaksi verrattuna alkukauteen on yksi positiivinen seikka tupsukorvien erikoistilannepelaamiseen.

Päätöserään tehdyt kuvion muutokset loivat kotijoukkueelle muutamia ottelun parhaita maalipaikkoja. Ratkaiseva 2−0-osuma syntyi alivoimalla tyhjään maaliin. Asialla oli Suomi illan toisellaan.

Lähtökohdat 

SaiPa saapui Tampereelle voitto taskussaan. Joukkueen edellisissä otteluissa on tehty hyvin vähän maaleja. Edellisen kerran SaiPan ottelussa tehtiin yli kolme maalia 14.12, kun Pelicans voitti 7−2.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa oli joukkueensa tukipilari, kun Ilves pörräsi pitkiäkin jaksoja hyökkäysalueella. SaiPan selvä ykkösveskari huhki pitkästi yli 30 torjuntaa ja antoi vieraille mahdollisuuden voittaa.

Puolustuspelaaminen 

Vladimir Denisov pelasi lappeenrantalaisten takalinjoilla isännän ottein, ja hänen taistelutahtonsa tarttui koko SaiPan peräpäähän. Puolustajat auttoivat Tuohimaata tämän hikisessä urakassa tarmokkaasti.

Brenden Kichton kiskaisi kiekon päätöserässä Ilves-maalin ylärimaan. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta lyhyen neuvonpidon jälkeen tuloksena oli käsien levitys.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa onnistui ottelun alkuhetkillä tyrehdyttämään Ilveksen kotikentällä tutuksi tekemän hurjan luistelun. Lappeenrantalaisten lääke vauhtirumbaan oli korkea ja aktiivinen karvaus.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä tarkkaavaisemmaksi SaiPan hyökkäys kävi. Yhden maalin merkityksen korostuessa järki otti vallan aiemmin nähdystä tunteesta ja vauhdista.

Erikoistilanteet 

SaiPakin sai omat mahdollisuutensa ylivoimalla, mutta ruuti erikoistilanteissa, kuten pitkälti koko ottelussakin, oli märkää. Lappeenrantalaiset sen sijaan antoivat Ilvekselle aivan liikaa mahdollisuuksia omaa ylivoimaansa.

SaiPa sai kiekon vielä aivan maaliviivan tuntumaan viimeisellä sekunnilla. Summerin jo soitua tuomaristo selvitteli videolta osuman kohtaloa.

Erikoista 

Maalivahtien torjuntamäärissä oli hurja ero. Helenius Ilves-maalilla torjui vain 14 kertaa, kun taas Tuohimaa SaiPa-päädyssä koppasi komeat 34 kiekkoa.

Ottelun ratkaisu 

SaiPa istutti pelaajiaan tiiviillä tahdilla jäähyaitiossa pitkin iltaa, ja sai kirinsä käyntiin vähän liian myöhään. Viimeisen sekunnin videotarkistus kääntyi vain hienokseltaan Ilveksen puolelle, ja SaiPan tasoitus jäi syntymättä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo