Pelicansilta täydellinen vierasryöstö – Ben Blood -show vei lahtelaiset sarjajohtoon

LIIGA / Raportti
Ben Blood iski kaksi maalia Pelicansin voittaessa välieräsarjan kolmannen ottelun.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

Pelicans siirtyi 2–1-johtoon välieräsarjassa Ilvestä vastaan voittamalla sarjan kolmannen ottelun torstaina lukemin 3–2. Ottelun avainpelaajaksii nousi Ben Blood, joka iski ottelussa kaksi maalia, mukaan lukien voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman.

Ilveksen ykkösvahti Marek Langhamer jäi sivuun illan ottelusta, joten ensimmäisen pudotuspelistarttinsa ottelussa merkkauttanut Jakub Málek komennettiin isäntien tolppien väliin.

Málek esitti ottelussa varmoja otteita tappiosta huolimatta ja torjui ottelussa 14 kertaa.

Pelicansin avausmaalin iskenyt Blood teki ottelussa kaksi maalia ja kolminkertaisti samalla uransa yhden pudotuspelikevään maaliennätyksen.

Bloodin maali kuumensi kotiyleisöä

Ottelun avausmaali nähtiin erän loppupuolella, kun Blood iski Pelicansille johtomaalin. Bloodin maalin kuulutus vastaanotti hurjan vihellyskonsertin Nokia-areenalla. Ilveksellä oli erässä laadukkaita paikkoja, joista parhaat siunaantuivat Matias Mäntykivelle, mutta laituri ei onnistunut läpiajostakaan.

Erän loppuhetkillä nähty Ilves-ylivoima sen sijaan tuotti tulosta, kun Henrik Haapala niittasi kiekon reppuun tasoittaen ottelun. Lisämaaleja erä ei tarjonnut, joten joukkueet poistuivat tasalukemissa pukukoppeihin.

Pelicans-puolustaja Teemu Erosen tilanne puhutti ensimmäisessä erässä, sillä Eronen merkkautti erän ensimmäiseen 11 peliminuuttiin neljä vaihtoa, jonka jälkeen hän ei palannut jäälle.

Eronen merkkautti ottelun lopun ajan vain ylivoimaminuutteja.

Toinen erä tarjosi komeita maaleja

Toinen erä alkoi Ilveksen avopaikalla, mutta Joona Ikonen ampui kiekon suoraan pientä tv-lisää torjuntaansa lisänneen Patrik Bartošakin hanskaan. Isännät pääsivät kuitenkin kuskin paikalle illan toisella ylivoimaosumallaan, kun Tommi Tikka päätti komean kuvion kevään toiseen pudotuspelimaaliinsa.

Johtomaalin jälkeen Ilves otti pelin haltuunsa ja Petri Kontiola oli iskeä isännät kahden maalin johtoon, mutta kiekko pomppasi ylärimasta ulos. Pelicans kaivoi itsensä takaisin tasalukemiin heti oman ylivoimansa jälkeen, kun Tyler Kelleher päätti niin ikään komean kuvion iskemällä kiekon miltei tyhjään maaliin ohi Málekin.

Pian tämän jälkeen lahtelaisille tarjoutui mahdollisuus siirtyä jopa johtoon, mutta Konsta Hirvonen ei onnistunut naulaamaan kiekkoa ohi tšekkivahdin. Erätauolle mentiin jälleen tasalukemissa.

Bloodin illan toinen ratkaisi

Tasainen kolmas erä oli täynnä vauhdikasta kiekkoa päädystä päätyyn, mutta Pelicans iski heti paikan tullen. Blood latasi lujan lämärin ohi Málekin vieden Pelicansin uudelleen johtoon.

Ilves näytti hieman taantuneen takaiskusta, mutta löysi uuden vaihteen ottelun loppuhetkillä hakien tasoitusta vimmatusti.

Ikonen pääsi laukomaan hyvältä paikalta, mutta tasoitusmaali pomppasi tolpasta ulos. Bartošak seisoi lujana maalillaan, ja pysäytti laadukkaan kudin toisensa jälkeen. Ilves-valmentaja Antti Pennanen käytti aikalisänsä vajaat kolme minuuttia ennen loppua ja tupsukorvat hakivat tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

Tasoitusta ei kuitenkaan nähty ja Pelicans siirtyi voitolla sarjassa 2–1-johtoon. Seuraava koitos sarjassa nähdään lauantaina Tampereella. Toinen välieräsarja Tapparan ja HIFK:n välillä jatkuu perjantaina Tapparan 2–1-johtoasemasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo