Lukko kaatoi Ilveksen ja jatkaa sarjakärjessä – Anrei Hakulinen pistepörssin kärkeen

LIIGA / Raportti
Lukko piti paikkansa sarjan kärjessä pörssikärki Anrei Hakulisen johdolla.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Lukko haki vieraspisteet kärkikamppailusta Ilvestä vastaan. Anrei Hakulinen nousi Liigan pistepörssin kärkeen.

Lukko piti ottelun enimmäkseen hyvin hallinnassaan ja vankisti asemiaan sarjakärjessä. Avauserässä kahden maalin johtoon karannut vierasjoukkue koki silti hieman mustemman hetken toisen erän alussa Ilveksen tultua nopeasti tasoihin.

Siihen isäntien maalit kuitenkin jäivät ja raumalaiset pelasivat jo yhdennentoista peräkkäisen korkeintaan kahden päästetyn maalin ottelun. Henri Ikosen johtomaali toisen erän lopussa jäi ottelun voittomaaliksi ja loppulukemat 2–4 vieraat tekivät tyhjiin.

Avauserää hallinnut Lukko siirtyi johtoon reilun kolmen minuutin kohdalla, kun Anrei Hakulinen pääsi lyömään irtokiekon sisään. Asemiaan pistepörssin kärjessä vahvistanut Hakulinen oli myös syöttäjän roolissa Sebastian Revon b-pisteen kaarelta laukomassa ylivoimamaalissa erän lopulla.

Ilveksen tähtihetki osui toisen erän alkuun

Toiseen erään hieman uusituin hyökkäysketjuin tullut Ilves pääsi maalin päähän toisen erän alussa, kun Eetu Päkkilä ohjasi takatolpalta Aku Rädyn syötön maaliin. Ketjun keskelle siirretty Petri Kontiolakin pääsi maalissa syöttöpisteille.

Kotijoukkue iski seuraavan maalinsa heti seuraavassa vaihdossa Dominik Mašínin laukauksella b-pisteen kaarelta. Lukon haaston jälkeen voimaan jäänyt maali ei silti välttämättä ollut Mašínin erän hienoin suoritus, sillä hieman myöhemmin tšekkipakki taklasi Josh Kestnerin komeasti vieraiden vaihtoaitioon.

Lukko teki tarvittavat maalit

Lukko lähti lopulta johtoasemassa toisellekin erätauolle, kun Henri Ikonen käänsi kiekon maalin takaa etukulmasta sisään ohi Marek Langhamerin.

Kolmannessa erässä Lukko onnistui pitämään Ilveksen poissa aivan parhailta maalipaikoilta, vaikka peliä käytiinkin hieman enemmän vieraiden puolustuspäässä. Erän ainoaksi ja ottelun viimeiseksi maaliksi jäi Otto Sompin tyhjiin tekemä 2–4-osuma.

Ilves pelasi tänään viimeisen kotiottelunsa kuukauteen ja se aloittaa peräti seitsemän vierasottelun putken lauantaina Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Lukko puolestaan pääsee viettämään paikallisviikonloppua, kun se kohtaa Ässät perjantaina Porissa ja uudelleen lauantaina kotonaan Raumalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo