Ilveksen johto piti loppuun asti Lukon kirin alettua − Henrik Haapalan vaikutus tupsukorvien ylivoimaan näkyi

LIIGA / Raportti
Ilves nappasi kolme pistettä kotihallissaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves näytti jo karkaavan Lukolta torstai-illan ottelussa, mutta raumalaisvieraat eivät onnistuneet iskemään tasoitusta huippupaikastaan viime hetkillä. Henrik Haapala oli isossa roolissa ensimmäisessä pelissään tupsukorvissa.

Henrik Haapalan ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen esitellyt Ilves aloitti Nokia Arenalla vakuuttavasti ja nappasi toimivan erikoistilannepelaamisensa ansiosta johtoaseman pelin alkuvaiheessa. Lukko ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi toden teolla vääntämään pisteistä.

Kolmannen erän viimeisille minuuteille mentiin tupsukorvien 3−2-johdossa ja vaikka Lukko yritti tasoitusta ilman maalivahtiakin. Kotijoukkue pysyi edellä Lukon huippupaikasta huolimatta ja taisteli kolme pistettä itselleen.

Haapala tarjoili syötön Ilveksen avausmaaliin ja pelasi kokonaisuudessaan aktiivisen ja hyvän ottelun.

Ilveksen ylivoima toimi

Marko Anttila osoitti jälleen heti ottelun alusta alkaen, että hän on lähes pelkällä läsnäolollaan merkittävä hahmo liigajäille. Kolossihyökkääjä lähenteli Samuel Jukurin vartioimaa maalia jo avausminuuttien aikana. Jukuri oli tolppien välissä myös Sportin maalilla Ilvestä vastaan aiemmin tällä viikolla.

Anttila oli myös pelin ensimmäinen rangaistu pelaaja, kun hän huitoi itsensä jäähylle Lukon painostuksen päätteeksi. Myös Ilves sai ylivoimamahdollisuutensa ottelun alkupuolella, mutta raumalaisten alivoimanelikko oli aktiivinen ja siivosi tupsukorvien yritykset väljemmille vesille melko helposti.

Toinen yritys kuitenkin toi tuloksen, kun Haapala syötti Joni Ikosen maalintekoon. Eemeli Suomi sai myös syöttöpisteen.

Ikoset olivat asialla vielä ennen ensimmäistä erätaukoa, kun Joni Ikonen löysi b-pisteeltä Joona Ikosen. Vankistunut johtoasema siivitti tupsukorvat vahvaan toisen erän alkuun. Niclas Almari kampitti

Haapalan ja tarjosi isännille mahdollisuuden lisämaaliin. Kapteeni Suomi ohjasikin Simon Johanssonin kudin ohi Jukurin. Ilves onnistui siis toistamiseen ylivoimalla.

Lukko pisti pelin jännäksi

Lukko sai otteen kenttätapahtumista toisessa erässä. Ivan Nikolišinin kaksiminuuttisen myötä hyvin pelannut Arttu Ilomäki pääsi joukkuekavereineen mylläämään ylivoimalla. Marek Langhamer sai kuitenkin olla työpisteellään melko rauhassa. Toinen erä päättyi Ilveksen painaessa peliä Lukon päätyyn.

Vieraiden onni kääntyi hetkellisesti kolmannen erän ensihetkillä, kun Scott Pooley napautti maalin edestä kiekon ohi tähän asti nollapelissä kiinni olleen Langhamerin.

Kavennuksen jälkeen keskialueella nähtiin hurja tilanne, kun Dominik Mašín ja Pavol Skalický törmäsivät toisiinsa. Ilves-puolustajan lonkkataklaus meni perille, eikä se lopulta ollut sääntöjen vastainen niitti.

Lukko painosti ottelun kolmannessa erässä vimmatusti ja esimerkiksii Thomas Grégoirella huippupaikka ohittaa Langhamer. Vielä kanadalaispuolustaja ei onnistunut, mutta hetkeä myöhemmin Sebastian Repo täräytti vastustamattomasti limpun rysään.

Ilves ei kuitenkaan myynyt nahkaansa, vaan jatkoi kamppailua johtoasemassa. Eetu Päkkilä karautti karkuun Lukko-puolustukselta, mutta Jukuri oli lopulta tiellä. Raumalaiset eivät saaneet enää kiekkoa Langhamerin vartioimaan maaliin ja näin ollen Ilves nappasi pisteet.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo