Kärpät lähti kuin tykin suusta − Ilveksen kolmen maalin kirillä pääsi ihastelemaan taitavia veivejä

LIIGA / Raportti
Kärppien kaikki voittomaalikilpailussa yrittäneet onnistuivat.
Kuva © Samuli Huikuri
Kärppien kova paine ja luistelutyö aiheuttivat vaikeuksia Ilvekselle ottelun alussa, mutta tupsukorvat nousivat kurkkimaan pistepottia viime hetkillä. Voittomaalikilpailusta muodostui taikaesitys.

Ilves ja Kärpät kohtasivat perjantaina runkosarjassa ensimmäisen kerran tällä kaudella. Tamperelaisten kurssi on ollut alaspäin, kun taas vieraat pohjoisesta ovat saaneet pelistään kiinni. 

Ottelu alkoi Kärppien kannalta vauhdikkaasti, kun Otto Karvinen pääsi yllättämään helpohkosti Ilves-vahti Eetu Mäkiniemen. Kärpät oli isäntä kaukalossa vierasasemastaan huolimatta pitkälle yli ottelun puolivälin, kunnes Ilves aloitti kovan kirinsä.

Avauserässä tupsukorvat eivät päässeet tekemisessään edes alkuun, kun Kärpät hallitsi kiekkoa, aikaa sekä tilaa. Ilves ei saanut Kärppien paineen alla käytännössä kuin muutaman kerran kiekon yli punaviivan. Sen sijaan oululaiset nakuttivat tehokkaasti tulosta. 2−0-osuma oli Aleksi Mustosen taidokas näyte mailanäppäryydestä.

Kärpät koki ensimmäiset hankaluutensa ensierän loppupuolella kahden peräkkäisen jäähyn muodossa. Harmi oli oululaisten kannalta lyhytaikainen, kun Juhamatti Aaltonen keplotteli itsensä Anssi Salmelalta karkuun. Rikkeen perusteella annetusta rangaistuslaukauksesta Iin taikuri luritti kiekon Mäkiniemen jalkojen välistä sisään.

Kärpät hallitsi luistelulla

Kamppailu oli erittäin rikkonainen, kun molemmat joukkueet kuluttivat takamus hellänä rangaistusaitiota. Toiseen erään lähdettiin Eetu Päkkilän ylivoimamaalin myötä lukemissa 1−3. Ilves oli hätää kärsimässä myös erätauolta askiin palattaessa ja oululaiset pääsivät useaan otteeseen vaihtamaan tuoreita pelaajia kiekon ollessa heidän hallussaan hyökkäyspäädyssä.

Kärpät hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin liikkeellään, sillä Ilves ei pystynyt vastaamaan ollenkaan vastustajansa tempoon. Patrik Rybárilla vierasjoukkueen maalilla oli ottelun puolenvälin jälkeen vain neljä torjuntaa, kun Mäkiniemellä toisessa päässä niitä oli reilusti toistakymmentä.

Ilveksen ensimmäisen osuman alustanut Matias Maccelli toi kotijoukkueen maalin päähän hieman yllättäen, kun hän pääsi maalin eteen tyhjään tilaan, jonne Joona Ikonen toimitti kiekon. Jari Sailio lähti vielä miettimään tekosiaan pikkukakkoselle, ennen kuin summeri lähetti kiekkoilijat toviksi pukusuojiin.

Ilves paransi kolmanteen erään

Tupsukorvat olivat kolmannessa erässä selvästi saaneet pelin jyvän hyppysiinsä. Ville Meskasella oli huippupaikka tasoittaa ottelu erän alussa, mutta Kärppien slovakkivahti venytti eteen. Kaiken kaikkiaan Ilveksen liike parantui kolmanteen erään ja se pakotti Kärpät vain pyrkimään vastahyökkäyksiin ja roikkukiekoilla ulos alueelta.

Vaikka erä alkoi Ilveksen kannalta lupauksia herättävästi, sai Kärpät otteen pelistä pelikellon huvetessa. Oululaiset pystyivät pysymään kiekossa siten, ettei isäntäjoukkue pystynyt luomaan maalipaikkoja tai ylivoimahyökkäyksiä.

Kun tappio näytti Ilvekselle vääjäämättömältä, pääsi Matias Myttynen luikertelemaan Rybárista katsottuna vasemmalta maalille ja pujotti kiekon jäätä pitkin vieraiden verkkoon tasoittaen numerot. Maali oli keskihyökkääjän liigauran sadas tehopiste Liigassa. Syötön maaliin tarjoili kaikissa tamperelaisten varsinaisen peliajan osumissa mukana ollut Maccelli.

Jatkoajalla ei nähty huippupaikkoja, vaan molemmat joukkueet keskittyivät pysymään vuorollaan pelin alla. Ainoastaan Maccellilla oli viimeisellä minuutilla kaksi mahdollisuutta napata lisäpiste Ilvekselle. Lopulta voittomaalikilpailussa Kärppien kaikki kolme laukojaa Michal Kristof, Aaltonen ja Aku Räty onnistuivat ratkaisemaan ottelun oululaisten hyväksi hienoilla osumillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo