Kierroksen pommi jysähti Hakametsässä: nöyrä Jukurit haki täyden pistepotin Ilvekseltä

LIIGA / Raportti
Charles Sarault (keskellä) oli keskiviikkona Jukurien ykköstähti kahdella maalillaan.
Kuva © Saana Hakala
Lähtökohdat 

Viime viikolla sarjanelonen Ilves palasi maajoukkuetauolta melko virkeästi: se saalisti kolmesta ottelustaan kaikkiaan viisi sarjapistettä yhdeksästä mahdollisesta. Ensin HIFK oli Helsingissä parempi lukemin 0−4, mutta perjantaina Ilves kukisti Hakametsässä tärkeässä kohtaamisessa KooKoon 2−1 ja lauantaina Jyväskylästä oli tuliaisina voittomaalikilpailun voitto loppulukemin 2−1.

Tamperelaiset lähtivät otteluun ilman hyökkääjiä Teemu Lepausta ja Antti Saarelaa, joiden pelikuntoa seurataan päivä kerrallaan.

Maalivahtipelaaminen 

Lukáš Dostál antoi Ilvekselle mahdollisuuden voittaa. Hän teki illan näyttävimmän torjunnan 25. minuutilla, kun hän venyi juuri Jukurien ensimmäisen ylivoiman päätyttyä hienoon lähitorjuntaan.

Tosin viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua Dostál otti pahaan paikkaan kaksiminuuttisen, kun hän laukoi kiekon suoraan yli pleksin.

Puolustuspelaaminen 

Puolustaminen oli verkkaista ja vaillinaista. Paras esimerkki tästä oli Jukurien 0−1-maali, jossa Tuomas Salmela antoi Ilves-maalin takana karmaisevan harhasyötön. Janne Ritamäki kiitti ja siirsi kiekon Charles Saraultille, joka viimeisteli vuorenvarmasti kiekon verkkoon.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilveksen hyökkäyksiin lähdöt olivat erittäin kankeita. Avaussyöttö meni välttäen perille luistelevalle pelaajalle, joka joutuikin heti kamppailemaan jukurikarvaajan kanssa. Välillä avaussyötöt taas menivät suoraan vastustajan lapaan.

50. minuutilla syntyneessä 1−1-maalissa Ilveksen pyöritykset tuottivat viimein tulosta. Panu Mieho syötti maalin takaa Joona Ikoselle, joka oli unohdettu maalin eteen. Ikonen ei paikasta enää epäonnistunut, vaan sijoitti kumilaatan varmasti alakulmaan.

Erikoistilanteet 

Ilveksen kaksi ensimmäistä ylivoimaa meni ihmetellessä, mutta kolmannessa pakkopelissään tamperelaiset pääsivät jo maalintekopaikoille. Kolmikko Eemeli SuomiArttu RuotsalainenVille Meskanen loi pari tilaisuutta iskeä peli tasoihin, mutta Sami Rajaniemi kesti yritykset.

Lähtökohdat 

Jukurit lähti Ilves-vierasotteluun allaan kahdeksan ottelun tappioputki. Putken aikana seitsemän viimeisintä ottelua olivat varsinaisen peliajan tappioita. Viime viikolla mikkeliläiset taipuivat JYP:ille, HPK:lle ja Pelicansille − tosin vain maalin erolla kullakin kertaa.

Tšekkipuolustaja Jakub Galvas, 20, palasi Jukurien kokoonpanoon lähes kahden kuukauden jälkeen. Edellisen kerran Galvas pelasi 26.12.2019 ottelussa Jukurit−KalPa.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi urakoi varman pelin. Hän torjui 30 kertaa.

35. minuutilla Rajaniemi teki illan komeimman torjuntansa. Rajaniemi joutui tosissaan venymään poikittaissyötöstä lähteneen Ilves-laukauksen eteen, mutta hän sai torjuttua vedon kuitenkin vaivoin.

Puolustuspelaaminen 

Jukurit pelasi aktiivista puolustuspeliä ja piti Ilveksen laidoissa sekä kulmissa. Kenttäpelaajat estivät, raastoivat ja taistelivat urakalla. Vaikka Ilves saikin useita pyörityksiä aikaan, Jukurit puolusti omaa maaliaan maltilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Mikkeliläisten hyökkäyspelaaminen ei ollut kaunista, mutta se oli yksinkertaista. Jukurit pelasi kiekon päätyyn, josta he usein saivat painittua kiekon haltuunsa ja jatkamaan siitä toisinaan myös hyville maalintekosektoreille.

Jukurit pelasi myös suoria hyökkäyksiä. Siinä näkyi se, että joukkue pääsee pelaamaan paineitta, kun mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat jo karisseet. Paineettomuus näkyi etenkin virkeänä yrittämisenä suorissa hyökkäyksissä.

Erikoistilanteet 

Jukurien ensimmäisellä ylivoimalla Jesper Piitulaiselle avautui erinomainen paikka maalin eteen, mutta mies ei onnistunut jatkamaan kiekkoa sisään.

Toisella ylivoimallaan Jukurit siirtyi 2−1-johtoon kuutisen minuuttia ennen päätöserän loppua, kun Sarault laukoi illan toisen maalinsa. Piitulainen syötti maalin takaa ja Sarault pääsi napauttamaan vastakiekkoon.

Alivoimillaan Jukurit pääsi pitkälti purkamaan Ilveksen pyöritykset.

Erikoista 

Ajassa 11.38 Jukurien maalivahti Sami Rajaniemi juuttui luistimestaan kiinni maalin sisäverkkoon, minkä vuoksi muualla pyörinyt peli jouduttiin pysäyttämään.

Ottelun ratkaisu 

Jukurit pelasi nöyrän ottelun. Se ei säikähtänyt Ilveksen päätöserän 1−1-tasoitusmaalia, vaan leipoi voittomaalin ylivoimalla ajassa 53.43.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo