Tasainen kiekkoilta päättyi Ilveksen voittoon – Langhamer nollasi JYPin

LIIGA / Raportti
JYPin maalintekoyritykset pysähtyivät Marek Langhameriin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Ilves nappasi kolme pistettä Nokia-areenalla JYPiä vastaan. Vähämaalisen ottelun ratkaisijaksi nousi Tommi Tikka.

Ilves lähti kasvattamaan viiden ottelun voittoputkeaan kotiyleisönsä edessä. Kynsin ja hampain viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva JYP saapui otteluun selvästi haastajan asemassa. Vierailijat olivat ennen illan ottelua päästäneet eniten maaleja Liigassa, kun taas Ilves oli onnistunut maalinteossa eniten.

Erittäin vähämaalinen ja tasainen ottelu päättyi lopulta Ilveksen 2–0-voittoon. Ilves-maalivahti Marek Langhamer torjui samalla jo kauden kahdeksannen nollapelinsä.

Avausmaali antaa odottaa itseään

JYP otti alussa altavastaajan asemastaan hyödyn irti ja saapui otteluun valmiina. Avausminuuttien ajan kiekonhallinta meni vahvasti jyväskyläläisten eduksi. Erän edetessä Ilves löysi paremmin oman rytminsä ja hallitsi erän lopussa peliä.

Ensimmäisessä erässä ei pelikatkoja juuri nähty. Peli oli ajoittain erittäin vauhdikasta päästä päähän -kiekkoa. Erityisesti vaihtojen kanssa kumpikin joukkue joutui olemaan tarkkana, jottei vastustajalle tarjoutuisi ylivoimahyökkäyksen mahdollisuutta.

Kotijoukkue jatkoi toisessa erässä siitä, mihin edellisessä jäi. Ilveksen vahva hyökkäysalueen kiekottelu pakotti vierailijat rikkomaan.

Ilves ei jättänyt mahdollisuuttaan käyttämättä. Tommi Tikka laukoi ottelun avausmaalin suoraan syötöstä JYP-alivoimaneliön keskeltä. Hieman ennen ottelun puoltaväliä syntynyt maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

Molemmat joukkueet pääsivät vielä pelaamaan kertaalleen ylivoimaa, mutta tuloksetta. Veini Vehviläinen torjui Ilveksen maalipaikat näyttävästi.

JYPin kiri ei riittänyt

Kolmas erä eteni melko tasaisissa merkeissä. JYP oli selvästi vaarallisempi kuin aiemmissa erissä. Ilveksen maalilla Langhamer kuitenkin torjui kaiken tarvittavan.

JYP haki vimmatusti tasoitusta, mutta erän lopussa Ilves pääsi jälleen tilanteen tasalle. Maalipörssin voitosta taisteleva Joona Ikonen paketoi ottelun pari minuuttia ennen loppua. Ikonen riisti kiekon keskialueella ja kuljetti kiekon kylmän rauhallisesti tyhjään JYP-maaliin.

Kuuden ottelun mittaisessa voittoputkessa kulkeva Ilves jatkaa taisteluaan runkosarjan voitosta perjantaina. Tuolloin paikallispelissä vastaan asettuu Tappara.

JYPin maalilla hyvin pelannut Vehviläinen piti joukkuettaan pelissä mukana, mutta se ei tällä kerralla riittänyt voittoon. JYPin ohut pudotuspelisauma koki illan tappion myötä kovan kolauksen. Seuraavaksi JYP kohtaa tänä lauantaina Pelicansin Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo