Hakametsässä hyökättiin 12 maalin edestä − Ilves kampesi pisteet viimeisillä minuuteilla

LIIGA / Raportti
Ilves ohitti Vehviläisen seitsemän kertaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
JYP lähti vaikeasta tilanteestaan huolimatta haastamaan Ilvestä ahkeralla työnteolla ja kovalla liikkeellä. Lopulta tupsukorvat paukuttivat seitsemän maalia, mikä riitti kolmeen pisteeseen.

Ilveksen oli määrä kohdata perjantai-iltana kotihallissaan Kärpät. Oululaisten koronavirustapaus vaihtoi tamperelaisten vastustajaksi JYPin, eikä jo kertaalleen vaihdettua suunnitelmaa rukattu, vaikka Kärpissä lopulta ei tartuntaa ollutkaan.

Hakametsässä nähtiin eriskummallinen jääkiekko-ottelu, jossa molemmat joukkueet paukuttivat verkkoa tötterölle tasatahtia. Lopulta 60 minuutin aikana nähtiin yhteensä 12 täysosumaa. Lopulta Ilves-kapteeni Eemeli Suomi nousi joukkueensa sankariksi.

Ennakkoon altavastaajana kamppailuun lähtenyt JYP aloitti ottelun yritteliäästi ja sai ensimmäisten vaihtojen aikana muutaman hyvän tilanteen Eetu Mäkiniemen vartioimalle Ilves-maalille. Miska Siikonen pääsi orastavaan läpiajoonkin, mutta hänen yrityksensä jäi vajaaksi. Tupsukorvat käänsivät otteen itselleen ykkösketjunsa työteliäällä esityksellä, joka aiheutti Brad Lambertille kaksiminuuttisen.

Kun Ilves ei saanut erän hyvistä otteistaan huolimatta avausmaalia aikaiseksi iski JYPin konkariosasto. Jarkko Immonen löysi maalin edustalta kapteeni Jani Tuppuraisen, joka siirsi jyväskyläläiset johtoon. Ilves keräsi itsensä erätauon aikana ja Juuso Välimäki paukautti kotijoukkueen tasoihin välittömästi toisen erän alettua.

JYP osoitti sitkeyttään ja nousi takaisin kuskinpukille, kun nuori taituri Lambert nousi laidalta ohi Santeri Hatakan ja vippasi rystyllä terävästi kiekon ohi Mäkiniemen.

Ilves jaksoi pitää tekemisensä laadukkaana takaiskuista huolimatta ja tupsukorvat painoivatkin toisessa erässä ahnaasti kohti Veini Vehviläisen maalia. Joose Antonen toi kauden kahdeksannella osumallaan Ilveksen tasoihin ja hätyytteli vielä seuraavassakin vaihdossa JYP-maalia, mutta Vehviläinen piti etukulman tällä kertaa kiinni.

JYPin kolmannessa osumassa näkyi Ilveksen huippuvahti Lukáš Dostálin poissaolo, sillä Samuel Helenius kiskaisi osumansa helpohkosti etukulmasta ohi Mäkiniemen.

Hirmuisessa vireessä oleva Ilveksen kultakypärä Arttu Ruotsalainen toi tupsukorvat tasoihin juuri ennen toista erätaukoa ja Matias Maccelli vei vielä joukkueen johtoon tilanteessa, jossa hän ensin ohitti JYP-pakki Valtteri Kakkosen ja odotti Vehviläisen jäihin ennen omaa ratkaisuaan.

Ilves ei päässyt kolmannessakaan erässä sellaiseen liitoon kuin ehkä odottaa sopi, vaan JYP pääsi ylivoimallaan tasoittamaan lukemat 4−4:ään. Robert Rooba runttasi maalin edustalta kiekon verkkoon. Vieraat pysyivät isäntien kyydissä huomattavalla sinnikkyydellä ja ahkeralla maalille ajamisella.

Varsinaisen peliajan kääntyessä kohti kliimaksiaan joukkueet jatkoivat maalitehtailuaan eikä peruuttelu alkanut edes siinä vaiheessa, kun pisteitä ratkottiin toden teolla. Immonen vei ensin JYPin johtoon, mutta Antonen kiskaisi illan toisellaan Ilveksen jälleen rinnalle.

Aivan loppuun asti näytti siltä, että JYP riistää Ilvekseltä Hakametsästä pisteitä, mutta tupsukorvien kapteeni Suomi napautti Välimäen tarjoilemasta poikittaissyötöstä voittomaalin. Ruotsalainen viimeisteli vielä illan loppunumerot tyhjäåän maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo