Ensin koillisen pyörremyrsky pakotti Ilveksen kivenkoloon, jonka jälkeen aurinko paistoi Hakametsään – lopussa jälkirintama pyyhkäisi kissapedot selälleen

LIIGA / Raportti
JYP oli jälleen Ilvekselle liian kova pala purtavaksi.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Ilves ja JYP järjestivät lähestyvän joulun kunniaksi yhden liigasyksyn viihdyttävimmistä näytöksistä. Momentum oli illan avainsana, sillä JYP nousi lopulta voittoon ensin menetettyään 3–0-johdon.
Lähtökohdat 

Ilves palaa viikon tauolta seitsemän perättäisen voiton siivittämänä. Joukkue sai myös iloisia uutisia, kun tehohyökkääjä Ville Meskanen palasi vahvistamaan viherkeltaisia. Illan vastustaja JYP on kuitenkin ollut Ilvekselle kanto tämän kauden kaskessa – kaksi aiempaa kohtaamista päättyivät selviin JYPin voittoihin.

Maalivahtipelaaminen 

Lukáš Dostálin lähdettyä nuorten MM-kotikisoihin Ville Kolppanen saa suuren vastuun Ilveksen maalilla. Vaikka Kolppanen saikin parannettua otteitaan syksyn edetessä, niin silti  peliaikaa on kertynyt vain vähän.

Pelaamattomuus näkyi ainakin avauserässä, jolloin Kolppasesta ei ollut pitämään Ilvestä pystyssä vaikealla hetkellä. Ottelun loppua kohden Kolppanen torjui selvästi paremmin, mutta lopussa paketti levisi käsiin.

Puolustuspelaaminen 

Ilveksen puolustus pelasi hyvin lepsusti sen jälkeen, kun JYP sai hyökkäyspelinsä rullaamaan avauserässä. Pelissä oli havaittavissa jopa pientä paniikkia, sillä Ilves ei päässyt pitkään aikaan edes kunnolla kiekkoon käsiksi.

Ottelun puolivälistä lähtien kuitenkin toiminta rauhoittui ja kaksinkamppailut kääntyivät pääasiassa Ilveksen voitoiksi. Kotijoukkue kuitenkin passivoitui kohtalokkaasti päätöserän lopulla, ja puolustus muistutti jälleen avauserästä.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves oli mustaa hetkeänsä lukuun ottamatta selvästi liikkuvampi joukkue Hakametsän illassa. 3–0-tappiotilanteessa Jouko Myrrä reagoi ketjumuutoksilla, ja Meskasen tyylikäs osuma ajassa 27.16 vapautti kummasti tunnelmaa joukkueessa. Tämän jälkeen Ilveksen hyökkäykset vyöryivät vahvasti JYPin alueelle, mutta ilo oli ennenaikainen.

Erikoistilanteet 

Ottelun tuomarilinja oli hyvin salliva, eikä rangaistuksia juuri jaeltu. Ilves sai etsikkoaikansa ylivoimalla toisen erän lopussa 2–3-tappiotilanteessa, mutta maalin ristikkoa lähemmäksi kiekko ei päätynyt.

Lähtökohdat 

Viime viikolla maajoukkue rokotti JYPiä, mutta tämän viikon ainoaan otteluunsa jyväskyläläiset saivat tähtipelaajansa takaisin. Pekka Tirkkosen miehistön otteet ovat ailahdelleet joulukuussa, sillä pistemenetyksiä on kertynyt normaalia enemmän. 

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen ei varmasti ole tyytyväinen suoritukseensa, vaikka voitto Tampereen reissulta irtosikin. Viisi päästettyä maalia ja varsin vaatimaton torjuntaprosentti olivat maajoukkuevahdille karut lukemat. Laurikaisen onneksi omien kenttäpelaajien suoritus kirkasti maalivahdin iltaa.

Puolustuspelaaminen 

Yksi joukkueiden paremmuutta erottaneista tekijöistä löytyi puolustuspelaamisesta. Vaikka myös JYPille osui Ilveksen tavoin hyvin heikko jakso, niin se osasi silti kokonaisuudessaan puolustaa kärsivällisemmin. Tästä kertoo myös ottelun laukaisukartta, jossa JYP päästi vähemmän laukauksia ykkössektorista kuin Ilves.

Hyökkäyspelaaminen 

Tahmean ottelun alun jälkeen JYP sai kuin napsusta hyökkäyspelinsä luistamaan vahvasti. Vieraat liikuttivat kiekkoa todella nopeasti Ilveksen alueella ja paikkoja syntyi runsaasti.

Juha-Pekka Hytönen jatkoi vielä toisen erän alussa vieraiden rynnistystä tekemällä illan toisen maalin, mutta tämän jälkeen JYPin hyökkäysinto laantui. Ottelun lopussa Ilves antoi kuitenkin johtoasemassa JYPille liikaa siimaa, ja täten Jerry Turkulainen ja Jarkko Immonen siirsivät vieraat jälleen johtoon.

Erikoistilanteet 

JYP onnistui pelaamaan melko jäähyttömästi, mikä kertoi puolustuksen onnistumisesta Ilveksen vikkeliä hyökkääjiä vastaan. Sen sijaan kultakypärä Julius Nättisen toisessa erässä ottama 2+10-minuutin rangaistus selästä taklaamisesta oli todella turha temppu.

Erikoista 

11 maalin ilotulituksessa momentum heilahteli puolelta toiselle erittäin vahvasti. 0–3-maalin asti JYP oli selvästi hallitseva joukkue, kunnes Ilves heilutti tahtipuikkoa päätöserän puoliväliin asti. Lopussa kuskin paikalle istahti kolmen pisteen arvoisesti JYP.

Ottelun ratkaisu 

Todellinen hurlumhei-ottelu näytti jo hyvin vahvasti kääntyvän Ilvekselle, sillä se hallitsi pelitapahtumia selvästi pitkälle päätöserään asti. Viimeisellä viidellä minuutilla kotijoukkueen pakka levisi täysin, sillä JYP hyödynsi passivoitumisen kahdella taidokkaalla osumalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo