Ilves vei, mutta vikisi itse — HPK:lle toinen perättäinen voitto

LIIGA / Raportti
HPK-veskari Daniel Lebedeff kiitti suurilukuista vieraskannattajaryhmää ottelun päätteeksi.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tampereen Nokia-areenan lauantai-illassa kohtasivat tulosten osalta ailahtelevan viikon pelanneet Ilves ja HPK. Yli 7000 katsojaa pääsi nauttimaan hyvätasoisesta Liiga-kiekosta aina voittomaalikilpailuun saakka, mistä vierasjoukkue nappasi onnekkaan voiton.

Keskiviikkona Kuopiossa pysäytetty sarjakärki Ilves ei onnistunut palaamaan voittojen tielle lauantaina. Ilves kärsi kauden ensimmäisen kotitappionsa HPK:n kustannuksella.

Hämeenlinnalaiset jatkoivat voitokkaana eilisen HIFK-ottelun jäljiltä, vaikkakin isännät pelitapahtumia veivätkin.

Loppulukemat olivat vieraille 3–2 voittomaalikilpailun jälkeen.

Ilveksellä merkittäviä kokoonpanomuutoksia

Ilves sai kaksi tärkeää miestä takaisin kokoonpanoon kapteeni Eemeli Suomen palattua mukaan muutaman ottelun huilin jälkeen ja luottopakki Tuomas Salmelan hypättyä askiin ensi kertaa tällä kaudella pitkän loukkaantumisjakson jälkeen. Kokoonpanosta merkittävimpänä puuttujana loisti Henrik Haapala.

Vierailija HPK:n miehistössä ainoa muutos eiliseen voittoisaan HIFK-otteluun oli nelosketjuun Artturi Toivolan tilalle noussut Eskil Wold.

HPK aloitti väkevästi, Ilves vastasi maalinteosta

Vierasjoukkue lähti otteluun todella kovalla energialla. HPK:n karvauspeli oli myrkkyä Ilvekselle pelin alkupuolella, jolloin tupsukorvat eivät millään päässeet kontrolloituihin hyökkäyksiin omalta alueelta vapaan tilan ja ajan ollessa vähissä.

Avausmaalin teki kuitenkin ottelutapahtumien vastaisesti kotijoukkue Ilves, jonka nelosvitja onnistui energisen vaihdon päätteeksi. Ketjun laituri Aku Räty iski ensimmäisen Liiga-osumansa uudessa seurassaan aggressiivisen maalille nousun myötä.

Maalin jälkeen Ilves sai selkeästi peliä enemmän hallintaansa ja etenkin erän loppupuolella pääsi rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja.

Erän viime minuuteilla HPK-kasvatti Eetu Tuulolalla oli loistava mahdollisuus rokottaa tuttua seuraansa, mutta oranssipaitojen kassari Daniel Lebedeff vei pidemmän korren. Lebedeff sai torjuttavakseen myös Joonas Odenin terävän kudin aivan erän viime sekunneilla.

Maalihanat auki toden teolla toisessa erässä

Toinen erä alkoi täsmälleen kuten ensimmäinenkin, HPK:n hallinnassa.

Tällä kertaa hallinnasta tuli myös palkinto yhdysvaltalaishyökkääjä Steve Mosesin iskettyä tasoituksen hurjalla rannelaukauksella nopean ylivoimahyökkäyksen päätteeksi ajassa 21.20.

Ensiminuuttien jälkeen Ilves kuitenkin kampesi itsensä peliin mukaan hankkien itselleen ottelun ensimmäisen ylivoiman ja reilun minuutin pakkopelin jälkeen myös johtomaalin. Maalin iski tupsukorvien alkukauden tehokkain maalinsylkijä Joona Ikonen. Maali oli hänelle jo kauden kuudes.

Maalien jälkeen ottelussa elettiin jonkinasteista suvantovaihetta, jolloin peli aaltoili puolelta toiselle, eikä varsinaisia kontrollilähtöjä nähty kummaltakaan puolelta.

Erän puolivälissä saatiin kuitenkin tapahtumaa, kun urallaan myös Ilvestä edustanut Aleksi Mustonen rokotti entistä seuraansa iskien HPK:lle tasoitusosuman tehopuolustaja Arttu Pellin upeasta syötöstä. Mustonen oli Ilves-maalilla täysin vapaana Les Lancasterin puolustettua maalinedustaa huolestuttavan löysästi.

Tasoituksen jälkeen Ilves-leiri pidätteli hengitystään voimahyökkääjä Tommi Tikan loukattua itseään ja poistuttua pukusuojiin. Tupsukorvien iloksi Tikka kuitenkin palasi erän loppupuolella askiin.

Rikkonainen toinen erä päättyi tasatilanteessa 2–2, vaikkakin se oli lopulta selvästi Ilves-merkkinen.

Jäähyjen sävyttämä kolmas erä ei maaleja tarjonnut

Päätöserä jatkoi samalla päädystä päätyyn -linjalla pelin suunnan vaihtuessa käytännössä ketjujen mukana. Kumpikaan joukkue ei alkuvaiheessa vaarallisille paikoille päässyt.

Ilvekselle tarjottiin oikein todellisia voiton avaimia käteen kahdella perättäisellä ylivoimalla, kuitenkin tuloksetta. Ilves-puolustaja Leo Lööf teloi itsensä jälkimmäisen ylivoiman aikana ja häntä ei tämän jälkeen kaukalossa nähty.

Ylivoimaa ei päässyt kuitenkaan nautiskelemaan vain HPK, sillä tupsukorvatkin sortuivat jäähyilemään erän puolivälissä. HPK:n alkukauden akilleenkantapää, ylivoima, kuitenkin petti vierasjoukkueen jälleen kerran.

Jälkimmäisellä kymmenminuuttisella Ilves paineisti väkevästi, mutta Kerho puolusti omaa maalinedustaa tunnollisesti.

Erän paras maalipaikka avautui aivan viime sekunneilla vierasjoukkueelle, jolloin Pelli pääsi kokeilemaan konkarihyökkääjä Antti Pihlströmin oivasta tarjoilusta.

Kolmaserä oli tasoltaan illan heikoin ja lopulta maaliton, joten Nokia-areenassa voittajaa päädyttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan.

Moses ja Liukas ratkaisivat voittomaalikilpailussa

Jatkoaika oli tuttua tykitystä maalilta maalille. Hyville tonteille pääsi jo ensimmäisen kahden minuutin aikana Moses ja Juuso Hietanen HPK:sta ja Lancaster Ilvekseltä.

HPK:n kapteeni Hietanen sortui juniorimaiseen virheeseen ja huitoi itsensä jäähylle jatkoajan puolivälissä. Samassa ajassa Ilves otti aikalisän erikoistilannevalmentaja Raimo Helmisen napattua fläppitaulun esiin ennen kuin Ilves pääsi pyörittämään 4–3 -ylivoimaa.

Alivoima jatkoajalla ei ole helppo pala purtavaksi, mutta vierasjoukkue selvitti Hietasen rangaistuksen kunnialla, joskin Ilveksen kynnet olivat tylsistyneet, eikä varsinaisia avopaikkoja luotu.

Jatkoajalta ratkaisua ei löytynyt, joten lisäpisteen haalijaa lähdettiin hakemaan voittolaukauskilpailusta.

Lisäpistettä pääsi lopulta juhlimaan vierailija HPK. Laukojista onnistuivat Moses ja Eetu Liukas Ilveksen jäätyä voittomaalikilpailussa nollille. Ilvekseltä epäonnistuivat kapteeni Suomi ja 18-vuotias Jani Nyman.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo