Ilves juhlii toista kertaa peräkkäin pronssia − Kontiolan ja Koskirannan urat päättyivät voitokkaaseen trilleriin

LIIGA / Raportti
Petri Kontiolan ja Jarno Koskirannan urat päättyivät pronssimitalisteina.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ilveksen ja HIFK:n pronssiottelu otti erä erältä enemmän kierroksia ja tasaväkisen kamppailun kolmannessa erässä tunteet räiskyivät hienokseltaan jo ylikin. Tupsukorvat ottivat trillerin päätteeksi pronssia.

Kokeneet konkarit Petri Kontiola ja Jarno Koskiranta lopettivat uransa torstai-iltana Nokia-areenalla pelattuun Liigan pronssiotteluun. Kamppailu himmeimmistä mitaleista kiihtyi mittelön edetessä ja Leevi Teissalan upea soolo toi HIFK:n tasoihin kolmannen erän alussa. Osuma loi pohjan jännittäville loppuhetkille.

Santeri Virtanen vei tupsukorvat maalinedustalta jälleen edelle Varsinaisen peliajan loppua kohti tunnelma tiivistyi. Mailat viuhuivat ja nyrkit heiluivat, kun mitalien kohtalon ratkeaminen lähestyi. Tapahtumat tiivistyivät viimeisille minuuteille ja HIFK:n ylivoimaan. Lopulta Ilves kesti ja nappasi pronssimitalit 3−2-voitolla.

Vauhti kiihtyi

HIFK siirtyi Iiro Pakarisen osumalla kamppailussa johtoon reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Ottelun ensihetket olivat pronssipelille tyypillisiä. Vauhti kuitenkin kiihtyi kellon käydessä pidemmälle. Roope Taponen osoitti olevansa hyvässä torjuntavireessä, kun hän selvitti Eemeli Suomen mainion maalipaikan.

Taponen joutui kuitenkin antautumaan hetkeä myöhemmin, kun Matias Mäntykivi kiskaisi Tommi Tikan aloitusvoiton jälkeen kiekon reppuun. Pelin tempo oli paljon jäljessä tavallisen liigakamppailun sykkeestä. Verkkaisempi tahti avasi eriskummallisiakin tilanteita. Toisen erän alussa Eetu Koivistoisen ketju juoni hyökkäyspäässä tilanteen, jossa peliväline viuhui kuitenkin karvan verran ohi Marek Langhamerin vartioiman maalin. Ilves-kapteeni Suomella puiolestaan oli tonttia toisessa päässä kaukaloa.

Kamppailussa ei nähty montaa rangaistusta. Jani Nyman lähti toisen erän tiimellyksessä istumaan kotijoukkueen ja koko illan toista pikkukakkosta. Kun HIFK ei onnistunut käyttämään omaa erikoistilannetta hyväkseen rokotti Ilves tylysti. Tikka kiskaisi ranteella kiekon ohi Taposen 20 sekuntia Nymanin jäähyn päättymisen jälkeen.

Tunteita, tunteita

Ilve sai pelin hallintaansa toisen erän loppupuolella ja HIFK joutui useaan otteeseen vain hankkiutumaan eroon ongelmista. Helsinkiläisetkin saivat omat tilaisuutensa, kun muun muassa Kristian Vesalainen pääsi kokeilemaan Langhamerin kestävyyttä. Kolmannen erän alku toi HIFK:lle tasoituksen, kun Teissala peippaili Ilves-puolustuksen kebabkioskille.

Kevät on kiekkojargonin mukaan raatajien aikaa. Tupsukorvien nelosketjussa työteliäästi hommia paiskinut Virtanen puttasi Ilveksen 3−2-johtoon, kun kolmatta erää oli jäljellä hieman yli puolet.

Kolmannessa erässä myös tunteet leimahtivat. Tilanteen, jossa Micke-Max Åsten otti osumaa jälkeen ennen b-pistealoitusta usea pelaaja aloitti nyrkkipainit vastustajan vastinparin kanssa. HIFK-ylivoima kuitenkin pysyi voimassa. Erikoistilanteen paras maalipaikka avautui kuitenkin Ilveksen Eetu Päkkilälle, jonka kuti kuitenkin kilpistyi Taposeen.

Viimeisten minuuttien aikana HIFK painoi pelin herkeämättä kohti Langhamerin vartioimaa maalia. Dominik Mašín aiheutti kotijoukkueelle alivoiman kampitettuaan Vesalaisen. HIFK rummutti ilman maalivahtia, mutta tasoitus jäi puuttumaan. Näin Ilves pääsi juhlimaan toista kautta peräkkäin Liigan pronssimitaleita.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo