Tehokas Ässät voitti viisaalla pelillä nallipyssyillä ruiskineen Ilveksen

LIIGA / Raportti
Ässät oli Ilvestä tehokkaampi.
Kuva © Juuso Koro
Ässät oli Hakametsän vierailullaan aktiivisella pelipäällä. Kentällä sattui ja tapahtui molempiin suuntiin, mutta pisteiden ansaitsijasta ei jäänyt lopulta epäselvyyttä. Ilveksen tehot jäivät piippuun suhteessa luotujen paikkojen määrään.

Ottelussa korostuivat maalinteon tehokkuus ja ylivoimapeli, jossa kummassakin porilaisvieraat olivat suurimmaksi osaksi Ilvestä edellä. Lopulta Ässille riitti voittoon johtoaseman viisas puolustaminen.

Ilveksellä oli ottelun aikana lukuisia orastavia maalipaikkoja, mutta viimeiset syötöt ja ratkaisevat liikkeet johtivat liian usein johonkin muuhun kuin täysosumaan. Toisaalta Ässät oli omissa paikoissaan tehokas käyttäessään muun muassa ylivoimatilaisuutensa tehokkaasti.

Ässät tuli porteista otteluun hanakampana ja sai Eetu Mäkiniemen vartioimaa Ilves-maalia kohti muutaman hyvän hyökkäyksen ja paineen luotua hyökkäysalueelle. Porilaisten hyvä alkurynnistys katkesi kuitenkin, kun Andreas Borgman otti kampitusjäähyn. Tilannetta edelsi Joose Antosen taidokas nousu laidalta maalille.

Ilves ei erikoistilanteessaa Ville Meskasen tolppakutia lähemmäs maalia päässyt ja jäähyn päätyttyä Ässät onnistui jatkamaan hyvää luistelupeliään, joka toi vieraille otteen kenttätapahtumista. Vieraat pääsivätkin otteisiinsa nähden ansaittuun johtoon, kun Borgman rokotti Ilvestä ylivoimalla.

Kauan ei Ässät ehtinyt johtoasemastaan nauttia, kun Ondřej Roman tarjoili kiekon laidalta keskelle, josta Joose Antonen pääsi sivaltamaan maalin toisessa peräkkäisessä ottelussaan. Pilkka osui kuitenkin tupsukorvien omaan nilkkaan, kun joukkueen nelosketju unohti Sebastian Wännströmin b-pisteelle täysin vapaaksi − porilaiset kaksi, tamperelaiset yksi.

Tappioasemassa Ilveksellä oli vaikeuksia pitää mailojaan kurissa, kun Joona Ikonen ja Miro Nalli aiheuttivat kotijoukkueelle kahden miehen alivoiman työvälineiden käsittelyllään. Takakolmio jauhoi tyylikkäästi ja Ilveksen oma kasvatti Olli Vainio laulatti piiskaansa Ässien 3−1-maalin arvoisesti.

Ilves sisuuntui toiseen erään tultaessa ja hankki Ässille jäähyn aktiivisella hyökkäyspelillään. Tupsukorvat mylläsivät vahvan vaihdon siirretyn rangaistuksen aikana ennen kuin Kasperi Kotkansalo passitettiin pohtimaan tekosiaan kahdeksi minuutiksi.Itse ylivoimalla Ilves ei saanut aikaiseksi yhtään mitään. Myöskään toisen erän toinen ylivoimakokeilu ei tuottanut kavennusosumaa.

Ilveksen ainoa ulkomaalainen kenttäpelaaja Roman pääsi kilauttamaan Linus Söderströmin maalin ylärimaa erikoistilanteen päätyttyä, mutta pikkumusta kimposi kohti Hakametsän hallin kattoa. Ässät sortui toisessa erässä alkukauden Akilleen kantapäähänsä, eli jäähyilyyn. Jouka Juhola otti jo porilaisten kolmannen jäähyn keskimmäisellä 20-minuuttisella. Tätä Ilves ei enää katsonut läpi sormien, vaan Ikonen kiskaisi neliön keskeltä kavennuksen.

Jos Ilves antoi patapaidoille ähäkuttia nopealla kuittauksellaan aiemmin ottelussa, oli toisen erän lopussa Ässien paikka naljailla isäntien kustannuksella. Roni Hirvonen ohjasi Borgmanin vedon ohi Mäkiniemen pian Ilveksen toisen maalin jälkeen. Antti Saarela otti takaiskun jälkeen turhautuneena kaksiminuuttisen muodossa lisäharmia Ilvekselle. Ennen toista erätaukoa nähtiiin vielä pieni joukkonujakka, josta ei sanktioita jaeltu.

Ässät pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, kun Matias Maccelli koukkasi itsensä jäähylle toisen erän viimeisellä minuutilla. Erikoistilanteesta patapaidat eivät täysosumaa tehneet, mutta hieman myöhemmin vieraat pääsivät ratkaisemaan ottelun. Peter Tiivola heitti kiekon maalille ja Ilves-vahti Mäkiniemi sylki kiekon torjunnasta eteensä. Nick Merkley oli ensimmäisenä paikalla ja nosti lukemat vieraille 5−2:een.

Lopulta kolmannen erän aikana Ilves ei saanut juuri minkäänlaista kiriä aikaiseksi, sillä Ässät onnistui pelaamaan fiksusti ja puolustamaan johtoaan sinnikkäällä hyökkäyspelillä − omaan päähän möyrimään porilaiset eivät edes joutuneet. Ainoastaan illan viimeisellä ylivoimallaan Ilves sai vaaran tuntua Söderströmin veräjän tuntumaan. Arttu Ruotsalainen laittoi Maccellin syötöstä verkot tötterölle ja loppulukemiksi 3−5.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo