Haparoiden esiintynyt Ilves loppukirillä voittoon Ässistä

LIIGA / Raportti
Miro Nallilla oli aihetta tuulettaa myös Ässiä vastaan.
Kuva © Juuso Koro
Ässät saapui Hakametsän jäälle terävämpänä ja aiheutti Ilvekselle suuria ongelmia kovalla karvauksella. Jääkiekkoilullisesti ottelu ei hienouksia tarjonnut, mutta tapahtumia kaukalossa riitti. Maalivahti Eetu Mäkiniemen johdolla kotijoukkue pysyi ottelussa mukana ja nousi lopulta kolmannessa erässä 4−2-voittoon.

Ässät aloitti ottelun vahvasti. Ilves vaikutti etenkin omassa päädyssä epävarmalta ja huolimattomalta, ja Ässien kova paine aiheutti runsaasti tilanteita. Ilves puolestaan käytti heti ensimmäisen kunnon paikkansa ja siirtyi Jarkko Parikan maalilla 1−0-johtoon. Ässät lähti jopa kolmella pelaajalla kiekkoa kohti Joose Antosen kimppuun, ja syöttö vapautti Parikan nousemaan vapaasti vetopaikkaan saakka.

Ilveksen huolimattomuus kostautui kuitenkin erän edetessä. Ensin Matias Maccelli otti jäähyn huitomisesta hyökkäyspäässä, ja vajaa minuutti myöhemmin Aleksi Elorinne joutui estämään Ässien maalintekoyrityksen niin ikään huitomalla. 21 sekunnin kahden miehen ylivoiman jälkeen Kasper Kotkansalon tarkka ranne painui Eetu Mäkiniemen vartioiman maalin yläkulmaan tasoittaen ottelun 1−1:een.

Ilveksen epävarmuus jatkuu

Ilves pääsi toisen erän alkupuolella ylivoimalle, kun Ässät otti jälleen kiekko katsomoon -jäähyn, tällä kertaa Joonas Järvisen laukomana. Isäntien ylivoima ei tuottanut tulosta tällä eikä seuraavallakaan yrityksellä, kun Otto Kivenmäki istui hyökkäyspäässä ottamaansa koukkausjäähyä.

Seuraavaksi oli Ässien vuoro kokeilla ylivoimaa. Ässät sai täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa, kun jäähylle passitettiin samalla kellonlyömällä Nikolas Matinpalo kampituksesta ja Antti Saarela huitomisesta. Vieraiden ylivoima pyöritti melkein koko kaksi minuuttia Ilveksen alueella, mutta tupsukorvien kolmikko sai estettyä vaarallisimmat paikat Mäkiniemen hoitaessa loput.

Ilveksen illan hieman huolimatonta peli-ilmettä korosti vaihtovirheestä otettu kakkonen alle minuutti kahden miehen alivoiman päätyttyä. Maalit pysyivät kuitenkin erässä koskemattomina, vaikka etenkin vieraiden ykkösketju oli pelipäällä.

Ässien vahva rynnistys ei kestä

Ässät sai unelma-alun kolmanteen erään, kun Sebastian Wännström pääsi painamaan Jakob Stenqvistin laukauksen paluukiekon tyhjään verkkoon. Johtomaalin jälkeen tilanne näytti vierailijoiden kannalta todella hyvältä.

Liekö Ilves saanut lisää puhtia tappioasemasta vai alkoiko kova karvaus painaa ässäpaitojen jaloissa, mutta kotijoukkue sai pelin juonesta hieman paremmin kiinni. Ilves tasoitti ottelun hieman ennen 46 minuutin täyttymistä, kun Eetu Päkkilä nappasi Atte Mäkisen puolustussinisen tuntumassa hukkaaman kiekon ja toimitti sen toiselle laidalle Miro Nallille. Nalli otti tyhjää tilaa pois ja laukoi lukemat 2−2:een.

Illan komein osuma nähtiin ajassa 51.27, kun Ilves siirtyi 3−2-johtoon. Antonen karvasi kiekon vierasmaalin takaa itselleen ja syötti rystyltä Matias Myttyselle, joka puolestaan tarjoili rystyltä avopaikan Teemu Lepaukselle.

Ässät käytti aikalisän ajassa 57.24 ja otti samalla Atte Tolvasen vaihtoaition puolelle. 6−5-ylivoima pyöri puolitoista minuuttia komeasti, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä. Lopulta Myttynen sai kiekon hallintaansa ja siirsi sen laidasta vauhtiin pyrähtäneelle Eemeli Suomelle, joka sijoitti kiekon tyhjään maaliin. 60 minuutin täyttyessä lukemiksi kirjattiin Hakametsässä kotivoitto 4−2.

Päivitetty 8.1.2021 23.57: korjattu ilmaisu Ilveksen siirtymisestä 3−2-johtoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo