Ilves onnistui läpäisemään Ässien muurin − Ville Kolppaselle kauden toinen nollapeli

LIIGA / Raportti
Ilveksen maalivahtikaksikosta oli Ville Kolppasen vuoro pelata hyvin.
Kuva © Saana Hakala
Lähtökohdat 

Ilves haki edellisessä ottelussaan ison vierasvoiton Helsingistä, kun se puristi päätöserässä ohi HIFK:n. Nuori Roby Järventie on tehnyt tuloaan liigajäille.

Maalivahtipelaaminen 

Torjuntavuoron tupsukorvien maalilla saanut Ville Kolppanen oli avauserässä liki työttömänä vain kahdella torjunnallaan. Myöskään kahdessa seuraavassa erässä Kolppanen ei joutunut venymään kuin hetkittäin kiekon tielle.

Puolustuspelaaminen 

Ilves-puolustajat osallistuivat koko ottelun ajan hyvin hyökkäysten ylös tuomiseen ja hoitivat siihen päälle puolustusvelvoitteensa hyvin − vaikkei niitä ihan hirveästi ollutkaan.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves lähti määräämään ottelun tempoa heti alusta saakka. Kova luistelu antoi kotijoukkueelle paitsi erikoistilanteita myös laadukkaita maalipaikkoja.

Tupsukorvat saivat välillä kiekon vieraspäätyyn senkin asiosta, että Ässillä oli suuria vaikeuksia toimia kiekollisena hyökkäyspäässä kaukaloa.

Erikoistilanteet 

Ilves pääsi jo avauserässä pelin hallinnan otettuaan pelaamaan muutamaan otteeseen ylivoimaa. Joukkue pääsi pelaamaan myös yli minuutin viidellä kolmea vastaan, mutta mahdollisuus hupeni liialliseen siirtelyyn.

Toisessa erässä Matias Maccelli avasi ottelun maalihanat samalla sekunnilla, kun Ässien rangaistus päättyi. Tilastoihin osuma ei siis ylivoimamaalina päätynyt.

Lähtökohdat 

Porilaiset matkasivat ennen lauantain kamppailua kahden ottelun voittoputkessa, kun edellispeleissä olivat kaatuneet Lukko sekä Jukurit.

Maalivahtipelaaminen 

Nuori venäläinen Daniil Tarasov oli vieraiden ehdoton tukipilari Tampereen lauantai-illassa. Isokokoinen kassari torjui rauhallisesti eikä sylkenyt kiekkoja eteensä.

Puolustuspelaaminen 

Vaikka patapaidat aloittivat ottelun hyvällä intensiteetillä, ajautui se kamppailun edetessä yhä enemmän puolustuskannalle. Hetkittäin Ässät oli jopa niin syvästi puolustusajattelussa, että hyökkääminen kärsi pahemman kerran.

Hyökkäyspelaaminen 

Ässät lähti haastamaan Ilvestä kovalla liikkeellä ja aktiivisella hyökkäysalueen pelillä. Porilaiset kilauttivat avauserässä kerran Kolppasen maalin tolppaakin. Alun hurman jälkeen Ässät ajautui kuitenkin vaikeuksiin, jolloin se joutui keskittymään puolustuspelaamiseen.

Toiseen erään Ässät sai kokonaisvaltaisen pelaamisen ideasta kiinni, mutta tapahtumien katkonaisuus hankaloitti myös vieraiden peliä.

Erikoistilanteet 

Ässät puolusti esimerkillisesti avauserän tiukan kahden miehen alivoimansa Ilveksen siirrellessä kiekkoa. Porilaiset selvittivät myös tukun muita tamperelaisten erikoistilanteita.

Toinen erä eteni pitkään ilman tilastomerkintöjä, kunnes Ilveksessäkin pelannut Toni Henttonen nappasi huolimattoman kaksiminuttisen korkeasta mailasta.

Toisen erän lopulla porilaisten hermokontrolli natisi liitoksistaan kyseenalaisen väärä vaihto -jäähyn myötä. Jyri Marttinen nuhjasi itsensä yhdessä Ilveksen Joona Ikosen kanssa väkivaltaisuuskakkosille vain tovi myöhemmin.

Ensimmäiselle ylivoimalleen Ässät pääsi kolmannessa erässä. Vaikka kuvio pyörikin sujuvasti, ei porilaisryhmä saanut kaivattua tasoitusta.

Ottelun ratkaisu 

Kolppanen päästi maalillaan vähemmän takaiskuja kuin virkaveli Tarasov. Vaikka Ässien venäläisveskari olikin liki koko ottelun ykköshahmo, koitui porilaisten huono viimeistely kohtaloksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo