TPS–HPK, ottelusarjaraportti: Mustasta hurmasta tulossa musta surma − HPK asetti yhden ketjun TPS:n kuilun partaalle

LIIGA / Raportti
HPK oli jälleen ottelun hallitsevampi osapuoli.
TPS−HPK-sarja on katkolla ensimmäistä kertaa perjantaina, kun pallokerho otti kolmannen voittonsa lukemin 2−1. TPS-vahti Henrik Haukeland oli jälleen kovassa vireessä, mutta kimmokkeet olivat HPK:n puolella.
Lähtökohdat 

HPK:lla oli kevään ensimmäinen pudotuspelitappio alla ja maanantainen esitys oli ottelusarjan heikoin. Hämeenlinnalaiset saivat Philippe Cornetin takaisin kokoonpanoonsa pitkän loukkaantumisen jäljiltä.

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmi torjui jo neljännen pelin ottelusarjassa, ja oli yhtä vahva kuin aiemmissa väännöissä. Larmi otti kiinni muutamia hyviä koppeja TPS:n ykkösnyrkin pyörityksessä etenkin ottelun loppuhetkillä.

Puolustuspelaaminen 

HPK oli totutun vahva puolustuspäässä, ja etenkin konkari Arto Laatikainen jakoi pommeja vieraiden nuorille hyökkääjille. Hämeenlinnalaiset eivät joutuneet pitkiin pyörityksiin omassa päässä, sillä purkukiekot ja avaukset lähtivät hyvin liikkeelle. 

Hyökkäyspelaaminen 

HPK vyörytti pitkiä hyökkäyksiä etenkin toisessa erässä ja väsytti TPS-miehistöä. Tehokkuus olisi voinut olla paremmalla tasolla, sillä hyviä maalipaikkoja oli runsaasti. Kotijoukkueen 57 laukauksesta peräti 28 meni ohi, mutta lopulta ansaitut pomppumaalit riittivät.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalla HPK:lla oli muutamia hyviä paikkoja, mutta se olisi voinut pyöriä paremminkin. Laukaukset tulivat pääosin pienistä kulmista. Alivoimalla TPS:n ykkösylivoima oli vaarallinen, ja HPK:n neliöstä löytyi tilaa turkulaisten ylivoiman varianssin kasvettua.

Lähtökohdat 

TPS kavensi ottelusarjan 2−1:een, mutta laittoi kokoonpanonsa silti uusiksi. Ilari Filppula, Petrus Palmu ja Lauri Korpikoski huilasivat, ja heidät korvasivat Oskari Siiki, Teemu Väyrynen sekä Hannu Kuru.

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland oli edellisottelun tapaan erittäin vakuuttava maalillaan. Norjalaisvahti antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa, kun HPK myllytti peliä pitkiä pätkiä TPS-päädyssä.

Puolustuspelaaminen 

Turkulaisten ongelmat olivat samat puolustuspäässä kuin aiemmissakin otteluissa. Kiekko jäi pitkäksi aikaa pyörimään omaan päätyyn, mikä johtui huonoista purkukiekoista sekä vajavaisesta avauspelaamisesta. Toisaalta TPS-miehistö puolusti uhratutuvasti ja peitti laukauksia. Jonne Virtanen oli tästä hyvä esimerkki.

Hyökkäyspelaaminen 

TPS oli liikaa ykkösketjunsa varassa. Oula Palve, Kaapo Kakko ja Zach Budish olivat ainoita, jotka saivat pelin hämeenlinnalaispäätyyn. Lisäksi mustavalkoiset hävisivät huomattavasti enemmän kaksinkamppailuja, mikä vaikutti myös hyökkäyspelaamiseen.

Erikoistilanteet 

Turkulaiset ovat kaivaneet ylivoimaansa lisää variaatioita, kun Otto Nieminen on löydetty keskeltä paremmin, ja peli on pyörinyt myös Kakon laidalla. 

Erikoista 

HPK on tehnyt jokaisessa sarjan ottelussa avausmaalin, mikä kertoo TPS:n surkeista aluista. 

Ottelun ratkaisu 

Pallokerhon Niklas Friman iski voitto-osuman maalin takaa, kun Frimanin toimitus kimposi TPS-puolustaja Lucas Ekeståhl-Jonssonista verkon perukoille. HPK:n ensimmäinenkin maali kimposi Virtasen luistimesta pömpeliin. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

TPS−HPK, ottelusarjaraportti: Otto Niemisen unelmapunnerrus nosti turkulaiset syväkyykystä

Otto Niemisen taistelumaali ratkaisi kolmannen ottelun jatkoajalla TPS:lle ja piti turkulaiset mukana sarjassa HPK:ta vastaan. Myös Henrik Haukeland otti roolia ja 38 "koppia".

TPS

Lähtökohdat

Kaksi ensimmäistä peliä hävinnyt TPS lähti otteluun käytännön pakkovoiton tarpeessa, sillä kolmen voiton takaa-ajoasema olisi tähän nähdyn perusteella ollut lähellä mahdotonta voitettavaa. Parannettavaa riitti jokaisella osa-alueella ykkösketjun tehoja lukuunottamatta, ja etenkin karvauspelaaminen ja pelinrakentaminen oli ollut sille vaikeaa.

Maalivahtipelaaminen

Maalissa aloitti ensimmäistä kertaa tässä sarjassa Henrik Haukeland. Norjalaismaalivahti oli terävänä etenkin ensimmäisessä erässä, jossa HPK:lla riitti paikkoja toiseenkin maaliin. Pelin edetessä painopiste siirtyi enemmän Kerhon päätyyn. Kokonaisuutena varmaotteinen ilta, joten aloitus lienee taattu myös seuraavaan peliin. Myös jatkoajalla joukkueensa parhaimmistoa HPK:n tulittaessa kohti turkulaismaalia. 38 torjuntaa.

Puolustuspelaaminen

TPS:n puolustus oli kovilla tässäkin ottelussa. Pelinrakentaminen sujui paikoittain kohtalaisesti, kun kotijoukkue onnistui puolenvaihdoissaan, mutta oli välillä helisemässä HPK:n karvauksen kanssa. Karvaus oli piirun verran passiivisempaa ja TPS luotti enemmän trap-pelaamiseen.

Hyökkäyspelaaminen

TPS:n hyökkäyspelissä oli tällä kertaa jonkin verran enemmän potkua kuin aiemmissa peleissä. Alkupuolella ottelua paikkojen luomien tuotti tuskaa, mutta liike ja hyökkäysalueen pelin laatu parani toisessa erässä ja siitä eteenpäin. Jonne Virtasen 2-1-maalin jälkeen joukkueeseen iski tosin ihmeellinen passivoituminen ja lamaantuminen, joka löytyi vasta jatkoajalla. Sielläkin HPK oli niskan päällä, mutta Niemisen taistelu ratkaisi pelin.

Erikoistilanteet

Avauserässä ylivoiman pelaaminen meni näpräilyksi, kun HPK sai peitettyä syöttölinjoja, ja kiekko viihtyi liiankin kauan Kaapo Kakon lavassa. Ainakin Ilkka Heikkisen laukaus suoraan syötöstä saatiin pelattua tällä pois. Toisessa erässä onnistunut kuvio löytyi päädyn kautta pelaamalla, ja Otto Nieminen pääsi avaamaan joukkueensa maalitilin.

HPK

Lähtökohdat

HPK:n peli oli kahden ensimmäisen ottelun ajan hyvässä tasapainossa kaikilla kaukalon osa-alueilla. Parasta on ollut sen puolustaminen ja päätypelaaminen, mikä on tuottanut mukavan määrän riistoja oman pelinrakentamisen lisäksi. HPK:n piti käytännössä vain jatkaa siitä, mihin jäi edellisissä otteluissaan.

Maalivahtipelaaminen

Hyvin sarjan alun pelannut Emil Larmi jatkoi maalissa tarkkaa työskentelyään, vaikkei joutunut ensimmäisessä erässä kovan pommituksen kohteeksi. Pelin edetessä kuorma lisääntyi, mutta oli hereillä joukkueen sitä tarvitessa. Kaikki kolme takaiskua tehtiin maalinedustalta.

Puolustuspelaaminen

HPK oli ottelussa erityisen terävänä etenkin oman maalinedustansa pelaamisessa. Larmi sai nähdä TPS:n laukaisuyritykset hyvin, eikä maalinedustalla huseerattu etenkään kahden ensimmäisen erän aikana kummoisesti. Se asetelma kääntyi lopulta negatiiviseksi. Asiallinen ote omissa ja kiekolla pelaaminenkin omissa toimivat, mutta kaikki maalit päästettiin häviämällä kamppailu oman maalin edessä.

Hyökkäyspelaaminen

Kerhon hyökkäyspeli rullasi parhaiten avauserässä. Vaikka vieraat johtivat ensimmäisen erän jälkeen 1−0, oli se esityksiin nähden pieni pettymys. TPS:n saatua pelistä kiinni toisessa erässä kävivät hyökkäykset harvemmaksi, mutta paikkoja siunaantui silti silloin tällöin. Laadukkaiden paikkojen määrä kuitenkin harveni pelin edetessä. Jatkoajalla HPK oli selkeästi vahvempi, muttei onnistunut maalinteossa.

Erikoistilanteet

Yksi takaisku alivoimalla muuten tiiviisti sujuneessa ottelussa tuli liian helpolla, kun Nieminen pääsi lataamaan kaksi kertaa kiekkoa läheltä. Mailaa ei saatu pelattua pois. Ylivoima oli tälläkin kertaa tehotonta, joskin jokunen kekseliäs kuvio syntyi päätypelaajan kautta pelaamalla.

Erikoista

Kaapo Kakko jäi tällä kertaa suhteellisen pieneen rooliin, vaikka väläyttelikin vaarallisuuttaan jokusen kerran. TPS:n onneksi voimaa löytyi nyt muista ketjuista.

Ottelun ratkaisu

HPK:n pitkän painostusjakson ja sille vahvemman jatkoerän viimeisen sanan sanoi TPS, kun Lukas Ekeståhl-Jonsson ja Patrik Bjorkstrand taistelivat maalipaikan ja Nieminen illan toisellaan kiekon reppuun. Todellinen sankarimaali. Sarja jatkuu HPK:n 2−1-johdolla keskiviikkona Hämeenlinnassa ja siitä ainakin perjantaina takaisin Turkuun.

TPS-HPK, ottelusarjaraportti: TPS:n kiri ei riittänyt taaskaan − HPK otti niskalenkin trillerissä

HPK otti jo toisen kiinnityksen Liigan puolivälierissä, kun TPS kaatui Hämeenlinnassa 5−3. Ottelussa oli todella pienet marginaalit, mutta HPK oli vahvempi ratkaisuhetkillä.

HPK

Lähtökohdat

HPK otti puolivälieräavauksessa 3−2-vierasvoiton ja oli TPS:ää vahvempi ratkaisupaikoissa. Pallokerhon kentälliset pysyivät täsmälleen samoina kuin torstaina Turussa.

Maalivahtipelaaminen

HPK:n ykkösvahti Emil Larmi pelasi jälleen vakuuttavasti maalillaan, vaikka TPS:n avausmaali oli Larmin syytä. Hämeenlinnalaisvahti passasi maalin takaa suoraan Kaapo Kakolle, ja Larmi ei ehtinyt enää maalilleen.

Puolustuspelaaminen

Pallokerhon puolustaminen oli tiivistä, vaikka varsinkin turkulaisten ykkösketju sai pitkiä pyörityksiä kotijoukkueen päätyyn. HPK ei juuri antanut vieraille tilaa keskisektorissa, ja TPS:n laukaukset tulivat pääasiassa siniviivan tuntumasta. Tämän lisäksi kotijoukkueen puolustajat raivasivat maalinedustan puhtaaksi, mikä helpotti Larmin torjumista. 

Hyökkäyspelaaminen

HPK oli vahva hyökkäyspäädyssä, jonne he pääsivät hyvillä avauksilla. Toisessa erässä kotijoukkue painoi avausväännön tapaan pitkiä hyökkäyksiä, ja paineistuksella pallokerho onnistui vääntämään jatkuvasti kiekon takaisin itselleen.

Erikoistilanteet

Ylivoimalla kaksi hienoa maalia. Otto Paajasen ohjaus maalin edestä Petteri Nikkilän laukauksesta ja Nikkilän oma kuti kylmän TPS-vahti Henrik Haukelandin ohi, olivat osoitus HPK:n suoraviivaisesta ylivoimasta ja erinomaisesta maskipelaamisesta. 

Kotijoukkue ei ollut ottelussa kuin kerran alivoimalla, jonka HPK hoiti varmasti.

TPS

Lähtökohdat

TPS:llä oli vaikeuksia avauspelaamisessa torstaina sekä tähtipelaajat eivät pystyneet parhaimpaansa. Kokoonpanosta saivat väistyä Lauri Korpikoski, Teemu Väyrynen ja Bernard Isiguzo. Heidät korvasivat Lauri Pajuniemi, Elias Karvonen ja Lucas Ekeståhl-Jonsson.

Maalivahtipelaaminen

Maalilla aloittanut Rasmus Tirronen sai väistyä avauserän jälkeen Henrik Haukelandin tieltä, vaikka Tirronen ei ollut syyllinen kahteen päästettyyn maaliin. Norjalaisvahdille sujahti toinen laukaus maaliin, mutta muuten pelasi omalla tasollaan.

Puolustuspelaaminen

TPS paransi puolustuspeliään torstain ottelusta, ja laukauksia tuli vain 11 maalia kohti. Paineen alla turkulaispuolustajat olivat vaikeuksissa, sillä ensimmäisessä syötössä kesti liian kauan, jolloin HPK sai koko viisikon paineeseen mukaan. 

Hyökkäyspelaaminen

TPS:n tähdiltä odotettu tasonnosto nähtiin osittain. Parivaljakko Kaapo Kakko-Oula Palve oli liikkeellä liukkailla luistimilla ja aiheutti pyörityksiä HPK-päätyyn. Sen sijaan Ilari Filppula oli jälleen hengetön kentällä. 

TPS pääsi vasta päätöserässä maalin eteen tekemään ruuhkaa, minkä seurauksena maaleja syntyi. 

Erikoistilanteet

TPS päästi kaksi maalia neljästä alivoimakerrasta. Turkulaiset eivät onnistuneet pelaamaan HPK-pelaajia tarpeeksi hyvin maalivahtien edestä pois.

Ottelun ratkaisu

TPS:n kova kiri ei riittänyt taaskaan, vaikka Palve kavensi HPK-johdon yhteen maaliin päätöserän jälkipuoliskolla. Paajanen iski voittomaalin tyhjiin minuuttia ennen loppua, ja sen jälkeen Kakko kerkesi iskeä vielä kerran kavennuksen. Robert Leino sinetöi loppulukemat 5−3 tyhjään maaliin.

TPS-HPK ottelusarjaraportti: HPK kävi ryöstöretkellä Turussa - TPS sai pelinsä käyntiin vasta päätöskympillä

HPK kävi ryöväämässä kotiedun toisen erän tehohetkensä avulla Turusta lukemin 3−2. HPK käytti omat tilaisuutensa hyökkäyspäässä paremmin ja ansaitsi lopulta voittonsa noin 5100 turkulaiskatsojan edessä.

TPS

Lähtökohdat

TPS:n lähtökohdat puolivälieriin olivat runkosarjan lopun perusteella melko surkeat. Turkulaisten viiden ottelun tappioputki katkesi vasta runkosarjan päätösottelussa SaiPaa vastaan. 

Terveystilanteen puolesta TPS:lla oli pullat hyvin uunissa, kun loukkaantuneiksi olivat ilmoitettu vain Joe Piskula sekä Hannu Kuru. Poissa kokoonpanosta oli myös Elias Karvonen, Lauri Pajuniemi sekä Lucas Ekeståhl-Jonsson, jonka voi myös olettaa olleen sivussa muista kuin pelillisistä syistä.

Maalivahtipelaaminen

TPS:n maalilla pelannut Rasmus Tirronen ei voinut päästämilleen osumille juurikaan mitään. Sen sijaan Tirrosen 29 torjuntaan mahtui muutama oikein maukas torjunta, joilla TPS pysyi pelissä mukana.

Puolustuspelaaminen

Turkulaisten puolustuksessa oli edelleen samoja ongelmia kuin runkosarjassakin. Kaksinkamppailuissa joukkueen peräpää oli Ilkka Heikkistä lukuun ottamatta kevyttä tavaraa, eikä pelin avaaminen sujunut yhtään paremmin. Pelaaminen oli hidasta ja TPS-puolustajien taito ei riittänyt hyvin ryhmittyneen vierasjoukkueen viisikkopuolustuksen avaamiseen.

Hyökkäyspelaaminen

TPS:n hyökkäysketjuista varsinkin Ilari Filppulan, Petrus Palmun ja Lauri Korpikosken muodostama kolmikko oli totaalisessa jäässä läpi ottelun. Varsinkin keskushyökkääjä Filppula näytti toimineen ketjulleen lähes jarruna.

Muutenkaan TPS:n hyökkäyspelaaminen ei sykähdyttänyt, sillä muutamia kulmapyörityksiä lukuun ottamatta joukkueen hyökkääminen oli kovin tukkoista. 

Erikoistilanteet

TPS onnistui tekemään ottelussa yhden ylivoimamaalin kolmesta yrityksestään. Turkulaiset saivat hakea ottelun lopulla tasoitusmaalia vielä jopa 6−4-ylivoimalla, mutta hirmuisesta pyörityksestä huolimatta kiekko ei verkkoon asti tietään löytänyt.

Alivoimistaan TPS selvisi kunnialla, kun vieraat onnistuivat ainoastaan kertaalleen viiden ylivoimansa aikana.

HPK

Lähtökohdat

Hämeenlinnalaisten runkosarjan loppu sujui voittoisasti, kun viimeisistä viidestä ottelusta neljä oli päättynyt heidän voittoonsa.

Myös HPK:n terveystilanne otteluun lähdettäessä oli suhteellisen hyvä, sillä loukkaantumisen vuoksi sivussa olivat vain Philippe Cornet, Henri Kanninen sekä Janne Lahti.

Maalivahtipelaaminen

HPK:n maalilla pelannut Emil Larmi oli ensimmäisessä puolivälierässä vähemmän työllistetty kuin hänen virkaveljensä Tirronen. Larmi hoiti kuitenkin hänelle asti tulleet kiekot pääosin kunnialla, minkä lisäksi hän torjui 1−1-tilanteessa Oula Palven rangaistuslaukauksen toisessa erässä.

Puolustuspelaaminen

Hämeenlinnalaisten puolustus oli isäntiään väkevämmällä pelipäällä, sillä TPS:n  hyökkääjien oli erittäin vaikeaa murtautua HPK:n maalinedustalle läpi ottelun. Ajoittain HPK-puolustajat olivat ongelmissa pitkien kulmapyöritysten kanssa, mutta todellista hätää ei useinkaan päässyt syntymään.

Hyökkäyspelaaminen

Vierasjoukkueen hyökkäyspeli oli isäntiä railakkaampaa ja tuotteliaampaa. Useaan otteeseeen HPK:n hyökkääjät pääsivät hyvään maalintekosektoriin TPS-puolustuksen ollessa joko myöhässä tai peruuttaessa oman maalivahdinalueen tuntumaan asti.

TPS-puolustaja Olli Kaskinen näkee luultavasti hetken painajaisia Teemu Turusen kieputettua hänet täysin solmuun ottelun avausmaalissa.

Erikoistilanteet

HPK sai ottelussa reilusti ylivoimaa, mutta onnistui vain kertaalleen, kun Jesper Lindgren täräytti ylivoimakuvion päätteeksi HPK:n 2−1-johtomaalin.

Alivoimalla HPK antautui kertaalleen, kun turkulaisten Heikkinen täräytti vastustamattomasti kavennusmaalin päätöserän avausminuutilla. 

Erikoista

TPS tuntui heräävän otteluun vasta päätöskympin aikana. Joukkuetta on vaikuttanut välillä vaivaavan syttymisen puute, mutta puolivälierissä siitä on tuskin kyse. TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisella riittää mietittävää lauantain Hämeenlinnan otteluun mentäessä.

Ottelun ratkaisu

HPK:n toisen erän tehohetki. TPS:lla oli mahdollisuus siirtyä alivoimalla johtoon, kun Oula Palve pääsi läpiajoon ja ansaitsi rangaistuslaukauksen. Emil Larmi oli Palvea etevämpi, ja saman ylivoiman aikana Jesper Lindgren täräytti vieraiden illan toisen osuman, josta vain minuuttia myöhemmin Filip Krivosik ohjasi ottelun voittomaaliksi jääneen 1−3-osuman.

Otteluvideo