TPS tehokas omista paikoistaan − Kerhon upea kotiputki poikki

LIIGA / Raportti
TPS:n hyökkääjä Markus Nurmi ratkaisi pelin jatkoajalla.
Kuva © Timo Savela
Vahva kotivire ja orastava vierasvoittoputki kohtasivat, kun HPK ja TPS iskivät vastakkain. Värikkäiden vaiheiden jälkeen vieraat korjasivat pisteet.
Lähtökohdat 

HPK:n viimeaikainen kotivire hakee vertaistaan. Joukkue on voittanut edelliset seitsemän kotiotteluaan. Kymmenestä edellisestä kotiottelusta yhdeksän on päättynyt Kerhon voittoon.

Hämeenlinnalaiset saivat illan kamppailuun takaisin puolustaja Arto Laatikaisen ja hyökkääjä Valtteri Puustisen.

Maalivahtipelaaminen 

HPK:n maalilla aloitti edellisen kotiottelun tapaan Rasmus Reijola. Hän aloitti pelin vahvasti. Siitä kertoi esimerkiksi todellinen haamutorjunta, jolla Reijola nollasi TPS:n Markus Nurmen avauserässä. 

Pelin edetessä itseluottamus 27-vuotiaalla veskarilla romuttui kuitenkin selkeästi TPS:n onnekkaan avausmaalin myötä, ja turkulaisten seuraavat osumat voitiinkin pistää Reijolan piikkiin.

Puolustuspelaaminen 

Hämeenlinnalaisten puolustus oli jämäkällä tuulella tänään. TPS:llä oli vaikeuksia päästä kunnollisille maalipaikoille Kerhon erinomaisen viisikkopuolustuksen takia.

HPK:n puolustajat pääsivät myös suhteellisen vapaasti tukemaan hyökkäyksiä TPS:n trapin vuotaessa pahasti.

Hyökkäyspelaaminen 

HPK-hyökkäys pelasi tänäänkin korkealla itseluottamuksella. Kärkiketjut loivat runsaasti maalipaikkoja. Kerhon laukaukset tulivat huomattavasti vastustajaa paremmilta sektoreilta.

Hyökkäyksestä mainittakoon etenkin Jere Innala, joka tuntui olevan joka puolella kenttää. Palkinnoksi Innala sai maalin pienoisen kuivan kauden jälkeen ottelun toisessa erässä.

Erikoistilanteet 

Hämeenlinnalaisten ylivoima näytti toimivan jälleen hyvin, mutta tehot jäivät liiaksi puuttumaan. Kerho pääsi ensimmäisessä erässä kokeilemaan viidellä kolmea vastaan, mutta maali jäi tekemättä.

Alivoimakin HPK:lla toimi, jopa maalin muodossa, kun alivoimaspesialistiksi profiloitunut Tommi Tikka pääsi lyömään alivoimalla joukkueensa kolmannen maalin. Kuitenkin kaksi päästettyä maalia alivoimalla.

Lähtökohdat 

TPS:n vaikea sesonki on kääntynyt pikkuhiljaa kohti parempaa. Joukkue on voittanut edellisestä neljästä ottelustaan kolme ja ainoa tappiokin tuli jatkoajalla Kärpille.

TPS:n kokoonpanossa oli tapahtunut pieniä muutoksia, kun puolustuksesta tippuivat pois Jani Forsström ja Emil Viro, tilalle nousivat Filip Windlert ja Aleksi Anttalainen.

Maalivahtipelaaminen 

Turkulaiset passittivat maalilleen ykkösveskarinsa Rasmus Tirrosen. Tirronen vaikutti silminnähden epävarmalta illan kamppailussa.

Epävarmuudesta kertoivat etenkin HPK:n ensimmäinen ja toinen maali, jotka menivät helpohkosti Tirrosen selän taakse.

Puolustuspelaaminen 

Turkulaisjoukkueen puolustuspeli ei tuntunut täyttävän vieläkään voittavan jääkiekon kriteerejä. TPS:n viisikko oli jatkuvasti levällään ja Kerho sai luotua jatkuvasti paikkoja vieraspäätyyn.

Hyökkäyspelaaminen 

Turkulaisten hyökkäys oli ajoittain valitettavan paljon muutaman yksittäisen pelaajan varassa. Kultakypärä Lauri Pajuniemi oli niitä harvoja TPS-pelureita, jotka todella yrittivät luoda paikkoja joukkueelleen.

TPS sai oikeastaan jokaisen osumansa onnekkaiden pomppujen ansiosta. Nämä saivat hieman turkulaisten hyökkääjiä hereille ja kuin ihmeen kaupalla TPS pysyi pelissä mukana vieden lopulta lisäpisteen.

Erikoistilanteet 

Ylivoimaa voi harvoin kutsua täysin onnistuneeksi, mikäli alivoimalla pelaava vastustaja onnistuu maalinteossa. Tässä tilanteessa sääntöön tulee pieni poikkeus, sillä TPS onnistui itse kahdesti ylivoimalla.

TPS-alivoima oli helisemässä hämeenlinnalaisten ylivoiman kanssa ja alivoimapelaajat joutuivat monesti pelaamaan pitkiä vaihtoja purkujen puuttuessa. Ainoa asia, joka turkulaisia alivoimassa miellytti, oli varmasti sen onnistumisprosentti.

Erikoista 

HPK:n hyökkääjä Mikko Lahtela loukkaantui ottelun avauserässä erikoisen tilanteen päätteeksi, kun aloituksen tuoksinassa linjatuomari Mauri Järven luistin osui Lahtelaa kasvoihin.

Ottelun ratkaisu 

Kotijoukkue dominoi ottelun alkua, TPS pääsi mukaan peliin sen edetessä ja taisteli sitkeästi itselleen lopulta lisäpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo