Mikael Pyyhtiä ratkaisi TPS:lle kuudennen perättäisen HPK-voiton tasaisessa ottelussa

LIIGA / Raportti
Pyyhtiän ratkaisu voittomaalikilpailussa toi TPS:lle tärkeät kaksi pistettä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Perjantai-illan yksi neljän ottelun Liiga-kierroksen näytöksistä nähtiin Hämeenlinnassa, jossa HPK isännöi TPS:aa. Kumpikin joukkue sai tärkeitä pelimiehiä takaisin kokoonpanoon ja HPK:lla pelasi yksi debytantti. Ottelu päättyi voittomaalikilpailussa TPS:lle lukemin 2–1.

HPK sai TPS-otteluun kaivattua apua hyökkäykseen ja maalinsuulle, kun Daniel Lebedeff ja Mathias Trettenes palasivat kokoonpanoon. Lisäksi Kie Vähäkangas teki Liiga-debyytin isäntien hyökkäyksessä, kun hän sai näytönpaikan nelosketjussa Artturi Toivolan ja Eskil Woldin kanssa.

TPS-hyökkäyksessä Lauri Korpikoski palasi pitkän loukkaantumishuilin jälkeen kaukaloon Hämeenlinnasssa ottaen Aarne Intosen paikan. Kauden toinen kohtaaminen päättyi voittomaalikilpailussa TPS:lle lukemin 2–1. 

TPS oli avauserän hallitsevampi osapuoli

Maaliton avauserä oli vierailta varsin vahvaa peliä, eikä isännät päässeet kunnolla pelin ytimeen. Illan ensimmäisen erikoistlianteen aikana Lebedeffin vartioima maali oli hetken aikaa pois paikaltaan, mutta ylivoimalla ollut vierasryhmä ei saanut kiekkoa maaliin. HPK:n ollessa illan ensimmäistä kertaa ylivoimalla nähtiin tasaviisikon tavoin vaisuhkoa isäntien peliä.

Isännillä tehomiehet tekivät vieraita enemmän virheitä. Kotijoukkue saa ottelun jälkeen kiittää Lebedeffiä, sillä hän torjui muutaman paraatitorjunnan erän aikana. Lassi Lehtisellä oli virkaveljeään rennompi ottelun alku. Erän viimeisellä minuutilla Lehtisen maalin edustalla pelaajat nahistelivat, josta tuomaristo ei viheltänyt rangaistuksia.

Toiseen erään HPK vaihtoi maalivahtia

Maalittomassa toisessa erässä TPS lisäsi vauhtiaan ja HPK joutui puolustusasemiin, jonka vuoksi isännät eivät saaneet suuremmaksi osaksi hyökkäyspeliään käyntiin. Vierailla tehottomuus kuitenkin vaivasi tässäkin erässä, joten ottelu jatkui jännittävissä asetelmissa kolmanteen erään.

Erän loppupuolella ensiksi TPS otti väärästä vaihdosta turhan jäähyn ja Markus Nenonen tasasi turhien rangaistusten tilaston koukatessaan itsensä rangaistusaitioon ylivoimaa ehtiessä kulua ainoastaan 15 sekuntia.

Loukkaantumisen jälkeen paluun maalinsuulle tehnyt Lebedeff ei pystynyt jatkamaan ottelua avauserän jälkeen, sillä luukkuvahtina ollut Sami Rajaniemi tuli ensimmäisen erätauon jälkeen HPK-maalia turvaamaan eikä Lebedeffiä edes nähty vaihtopenkillä. Rajaniemi sai huhkia maalilla ja hän sekä Lehtinen torjuivatkin erässä muutamia huipputorjuntoja. 

Maaleja juhlittiin vihdoin

Kolmas kaksikymppinen oli ajoittain ottelun tasaisin. HPK avasi ottelun maalinteon omalla hyvällä hetkellään, kun TPS-kasvatti Eetu Liukas ohtti Lehtisen. Vieraat eivät kuitenkaan tästä lannistuneet, vaan tasoittivat ottelun Kalle Väisäsen maalilla. Nämä kaksi osumaa eivät saaneet varsinaisella peliajalla kavereita, koska voittajaa lähdettiin tasatilanteessa hakemaan jatkoajalta.

Erän aikana Rajaniemen niskaan kaatui kaksinkamppailun johdosta maali, josta selvittiin säikähdyksellä. Noin kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Antti Pihlström kampitti itsensä kaksiminuuttiselle, mutta vieraiden ylivoima oli jälleen tehotonta. Jatkoajalla kummallakin joukkueella oli hyvät tontit. Ennen Petteri Nurmen rangaistuksen alkua TPS otti aikalisän, jonka aikana hierottiin tulevalle ylivoimalle taktiikat kuntoon.

Fyysinen viisiminuuttinen ei tuonut erikoistilanteesta huolimatta ratkaisua, joten voittomaalikilpailussa haettiin ottelulle ratkaisua. Summerin päättäessä jatkoajan Teemu Kivihalmeen jykevä laukaus tärähti Ossi Ikosta ranteeseeen. Ratkaisevat harhautukset tulivat Mikael Pyyhtiältä ja Turkuun matkasi kaksi pistettä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo