Lassi Lehtinen oli jälleen mies paikallaan – TPS katkaisi pitkän tappiokierteensä vieraskaukaloissa HPK:n kustannuksella

LIIGA / Raportti
Lehtinen piti TPS:n pystyssä ja tarjosi joukkueelle mahdollisuuden vierastappioputken katkaisuun.
Daniel Lebedeff ja Lassi Lehtinen olivat HPK–TPS-ottelun hahmoja, kun veräjänvartijoiden torjuntamäärät olivat 32 ja 25. Tasaisesta kamppailusta lisäpisteen nappasi voittomaalikilpailun päätteeksi TPS.

HPK:n ja TPS:n kohtaamisesta ei tapahtumia puuttunut, kun jäähyjä vihellettiin yhteensä yhdeksän, kovia taklauksia jaettiin ympäri kaukaloa ja maalivahdit esittelivät torjuntataitojaan. Tasainen kamppailu päättyi vasta voittomaalikilpailun päätteeksi vierasvoittoon 2–1.

Palloseura ei saanut toivotun räväkkää alkua ottelulle, päinvastoin. Ensimmäisen kahdeksanminuuttisen aikana TPS keräsi peräti kolme rangaistusta, joista jokainen vihellettiin Jonne Tammelalle.

HPK loi jatkuvalla syötöllä paikkoja kiekon hipoessa myös tolppaa, mutta TPS:n puolustus kera Lassi Lehtisen kesti paineen. Parhaat paikat avautuivat Markus Nenoselle sekä Steve Mosesille, jolle Veikko Loimaranta haki vetopaikan Lehtisen ollessa jo ulkona tilanteesta.

Tasaviisikoin pelattaessa TPS karvasi ahkerasti kiekkoja ja sai myös luotua painetta Daniel Lebedeffin maalille. Alivoimalla joukkueelle aukesi jopa kolmella yhtä vastaan -hyökkäys, mutta veto viuhui plekseihin.

Maaliodottama oli erän jälkeen HPK:lle 1,33–0,42, mutta erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Lehtiseltä illan komein torjunta

Toinen erä alkoi samankaltaisena kuin edellinen päättyi. Ensin TPS jatkoi ylivoimaansa ja heti perään HPK sai illan viidennen mahdollisuuden. Valotkin ehtivät jo hallissa syttyä, kun Lehtinen nappasi triplatorjunnan ja nollasi lähes varmalta näyttäneen Matti Järvisen maalipaikan.

Vanha sanontakin sen kertoo: "kun et itse tee, kaveri tekee". Antti Tuomisto vei vieraat johtoasemaan kahden miehen ylivoimalla ajassa 27.37. Jäähyistä ensimmäinen kuumensi tunteita HPK:n vaihtopenkillä, ja keskustelu jatkui vielä toisenkin vihellyksen jälkeen. 

Jäähyilyn jälkeen ottelun teemana olivat nopeat vastahyökkäykset sekä kiekonriistot. Kumpikaan joukkue ei tasaviisikoin luonut pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella, vaan peli aaltoili päädystä päätyyn. TPS sai vielä ylivoimamahdollisuuden, mutta kaksiminuuttinen oli katkonainen, eikä lisämaaleja nähty.

HPK:n kova paine tuotti vain yhden maalin

HPK sai salama-alun kolmanteen erään, kun Moses laukoi maskin takaa kauden 11. maalinsa ajassa 40.42. Kotijoukkue sai energiapiikin tasoitusmaalista ja oli ottelussa niskan päällä kuljettaen kiekon useampaan otteeseen helposti hyökkäysalueelle ja riistäen kiekkoja etenkin keskialueella. 

Viitisen minuuttia ennen erän loppua pistepörssin kärki Michael Joly pääsi kiekonriiston jälkeen läpiajoon, mutta Lehtinen selvitti tilanteen. Jo ennen läpiajoa kirjattiin myös kotijoukkueen illan toinen tolppalaukaus.

Kuten joukkueiden edellisessä kohtaamisessa, tälläkin kertaa edettiin jatkoajalle lukemissa 1–1. HPK:lle ottelu oli jo kauden 17. tasalukemiin varsinaisella peliajalla päättynyt ottelu. Jatkoajalla hämeenlinnalaiset olivat aktiivisempia ja tutut pelaajat Jolyn johdolla rakensivat maalipaikkoja.

Palloseurakaan ei toimettomana jatkoajalla ollut, mutta ratkaisua haettiin lopulta voittomaalikilpailusta. TPS oli etevämpi, kun Mikael Pyyhtiä ja Scott Kosmachuk onnistuivat maalinteossa. Voiton myötä TPS katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa vieraskaukaloissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo