Kankaanperä taklasi kaulaan, Helminen pettyi HPK-tappioon: "Meillä oli vaan tyhjät taskut ja pyörittiin miten sattuu"

LIIGA / Raportti
Voittomaalin teki Santeri Lukka.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK jatkoi ohueen oljenkorteensa tarrautumista voittamalla TPS:n lukemin 2−1. Ottelun lopussa nähtiin Kankaanperältä tarpeettoman ruma taklaus.

HPK palasi voittokantaan nappaamalla kolme pistettä TPS:ltä lukemin 2−1 (1-0, 0-1, 1-0). Voittomaalin iski paikastaan yllättynyt Santeri Lukka kolmannen erän alussa.

Ottelun alku oli TPS:n hallintaa. Erän ainokaisen teki kuitenkin HPK, kun Jere Innala poimi TPS:n harhasyötön maalin takaa ja vapautti Petri Kontiolan maalintekoon.

− Olin vähän huolissani, kun startti oli mitä oli. Tokan erän vitonen kans. Sitten alkoi suorituksemme nousta. Kyllä TPS antoi niin kovan vastuksen, vaade oli kova, pelinopeus ja muuta. Ihmettelimme alkuun ja jätimme kaverin yksi, jäimme kuseen, mietti HPK-päävalmentaja Matti Tiilikainen.

TPS tasoitti toisen erän loppupuolen ylivoimamaalilla, jonka iski vapaaksi keskelle päässyt Lauri Pajuniemi. Maali oli hänelle kauden 21. osuma. Voittomaalin teki kuitenkin kotijoukkueen Lukka, jolle kiekko pompahti hieman yllättäen hyvälle maalintekopaikalle. "Pompahdusta" edelsi toki hyvin alustettu Valtteri Puustisen ja Markus Nenosen luoma maalipaikka, jonka TPS epäonnisesti rikkoi.

Dramaattinen loppu

Ottelun lopussa nähtiin erikoisia tilanteita. Ensin maalivahdin pois ottanut TPS menetti tulossa olleen hyökkäyspään aloituksen, kun Eemil Viro hidasteli selkeältä pitkältä kiekolta näyttäneessä omaan päähän luistelussa. TPS sai tämän jälkeen vielä hyökkäyspään aloituksen ja HPK jäähyn, mutta kelloon jäi enää neljä sekuntia.

Aikalisän päätyttyä HPK sai taisteltua loppuajan kellosta pois. Ikävää jälkimakua jätti päätössummerin aikaan Markus Kankaanperä, joka täräytti kaulan alueelle poikittaisella mailalla maalia lähestynyttä Markus Nurmea. Kankaanperälle tuomittiin tilanteesta 2+2+10 minuutin rangaistus.

TPS:n päävalmentaja Raimo Helminen kommentoi tilannetta kovasanaisesti tuomareille pelaajien luistellessa jäältä. Lehdistötilaisuudessa Helminen kommentoi puolestaan pelaajiensa otteita pettyneenä.

− HPK oli hyvä, ansaitsi voittonsa, niillä oli iso sydän ja pelasivat jääkiekkoa kuten sitä pitää pelata. Meillä oli vain tyhjät taskut ja pyörittiin miten sattuu. Ei ollut yhtään sitä sydäntä, mitä meillä pitää olla joka ilta pelien voittamiseksi, Helminen lausui.

− Meillä ei ollut oikein pelissä mitään. Kulmissa vähän pyörittiin.

Maalin tehnyt Petri Kontiola johtaa Liigan pistepörssiä. Jos johto pysyy loppuun asti, tulee Kontiolasta kautta aikain Liigan vanhin pörssivoittaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo