Kerhon liito katkesi - KooKoon kolmannen erän aktiivisuus myrkkyä

LIIGA / Raportti
Juha Järvenpää oli KooKoon voiton takuumies.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
HPK:n voittoputki katkesi ja KooKoon jatkui. Kolmannessa erässä piristynyt vierasjoukkue kairasi arvokkaan voiton Hämeenlinnasta.
Lähtökohdat 

HPK lähti perjantain kamppailuun allaan viiden perättäisen voiton putki. Kaikki voitot olivat tulleet varsinaisella peliajalla, joten hämeenlinnalaiset olivat kivunneet sarjataulukossa jo kolmansiksi. Edellisessä ottelussaan Porissa  joukkue sai tahmean alun jäkeen koottua rivinsä ja nappasi voiton kriisijoukkue Ässistä.

Maalivahtipelaaminen 

Ottelu oli Emil Larmille vaikea. Ensimmäiselle maalille hän ei voinut mitään ja toinenkin pomppi erikoisten vaiheiden jälkeen selän taakse. Kolmannessa osumassa kiekko kimposi epäonnistuneen laukauksen jälkeen maalin kulmalle Juha-Pekka Haatajalle, joka viimeisteli kliinisesti etukulmasta.

Puolustuspelaaminen 

Ensimmäiset kaksi erää HPK selvisi kunnialla ja jopa helpolla. Kolmannessa erässä KooKoon hyvin rytmitetty karvauspeli sai puolustuksen ratkaisevasti pinteeseen. 

Hyökkäyspelaaminen 

Erityisesti toisessa erässä HPK sai painettua pelin painopisteen KooKoon alueelle. Pitkät kulmarallit väsyttivät vastustajaa, mutta tulos jäi laihaksi. HPK:n perisyntinä oli myös tehottomuus maalipaikoissa, joita se loi jälleen selvästi vastustajaansa enemmän.

Erikoistilanteet 

HPK sai ylivoimalla kiekon hyvin alueelle ja kuvion rauhoitettua. Se tuotti myös tulosta.

Alivoimalla HPK-nelikko sahattiin heti ottelun alussa rikki, mutta kolmannessa erässä aktiivinen alivoimapeli sai KooKoon ylivoimapelin tyrehdytettyä.

Lähtökohdat 

Erittäin vaikean lokakuun alun jälkeen kouvolalaiset olivat saaneet juonesta paremmin kiinni. KooKoolla oli allaan kotijoukkueen tavoin voittoputki, joskin hieman lyhyempi. Edellisestä ottelusta heillä oli aikaa vajaa viikko.

Maalivahtipelaaminen 

Juha Järvenpää sai huhkia urakalla ja selviytyikin kunnialla. Lukuisia hyviä torjuntoja, eikä HPK:n osumia voida missään nimessä laittaa maalivahdin piikkiin. Erityisesti ottelun loppuhetkillä Järvenpää oli helteessä HPK:n hakiessa tasoitusta vimmatusti. Maalivahti venyi kuitenkin toistuvasti keikkojen eteen ja oli KooKoon voiton takuumies. 

Puolustuspelaaminen 

Vaikka HPK pääsi hyville maalipaikoille, ei puolustus ollut aivan tuuliajolla. Kahdessa ensimmäisessä erässä se myös käänsi peliä ajoittain todella nopeasti. HPK:n loppukirin aikana Järvenpää sai uhrautuvalta puolustukselta kallisarvoista apua.

Hyökkäyspelaaminen 

Kaksi ensimmäistä erää KooKoo oli enemmän vastaanottavana osapuolena. Toisen erän lopun maali piristi kouvolalaisryhmää siinä määrin, että kolmanteen erään luisteli aivan erilainen KooKoo. Hyvä ja aktiivinen karvauspeli loi maalipaikkoja, joista vierailijat saivat iskettyä voitto-osuman.

Erikoistilanteet 

Avauserän ylivoimalla näyttävä kuvio toimi, mutta kolmannessa erässä sama kikka ei enää toiminutkaan. Kolmannessa erässä joukkueella oli vaikeuksia saada kiekko hallitusti alueelle.

KooKoon alivoimanelikko oli passiivinen ja edesauttoi HPK:n ylivoimaa suorittamaan tehokkaasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo