HPK parempi KooKoota isojen panosten ottelussa – Voitto nosti sen tasapisteisiin illan vastustajansa kanssa

LIIGA / Raportti
Daniel Lebedeff ja HPK pääsivät tuulettamaan tärkeää voittoa.
HPK voitti KooKoon kotonaan selvin 5–1-lukemin. Tasainen ottelu muistutti niin pelin tasoltaan kuin tunnelmaltaan pudotuspelikamppailua.

Lauantaina Hämeenlinnassa pelattiin isojen panosten ottelu, kun vastakkain asettuivat viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailevat HPK ja KooKoo.

Kymmenennellä sijalla sarjataulukossa olevalla KooKoolla oli mahdollisuus varsinaisen peliajan voitolla ja Jukurien tappiolla varmistaa paikkansa pudotuspeleissä. Pitääkseen omat mahdollisuutensa elossa HPK taas ei saanut hävitä illan kamppailua varsinaisella peliajalla, muuten se ei voisi enää ohittaa KooKoota sarjataulukossa.

Tasainen ja vauhdikas ottelu päättyi kotijoukkueen juhliin maalein 5–1. Ottelun voittomaaliksi jäi Mathias Trettenesin toisen erän osuma.

Kolmen pisteen voitollaan HPK nousi tasapisteisiin illan vastustajansa KooKoon kanssa, mutta jatkaa voitosta huolimatta sijalla 11.

Kuin pudotuspelikiekkoa

Ottelun panos näkyi kamppailussa, jonka avauserä oli vauhdikas. Molemmat joukkueet pelasivat tarkasti HPK:n ollessa hienoisesti niskan päällä.

Avausmaali nähtiin erän puolivälissä Matti Järvisen vietyä isännät 1–0-johtoon. Keskushyökkääjä sivalsi Eetu Liukkaan vahvasta haastosta syntyneen irtokiekon verkon perukoille.

Kamppailun toinen erä jatkui samoissa merkeissä. HPK oli jälleen hallitsevampi osapuoli, mikä realisoitui myös lisämaalien muodossa.

Mathias Trettenes lisäsi kotijoukkueen johtoa Steve Mosesin tarjoilusta hieman ennen toisen erän puoliväliä. HPK osui vihdoin myös ylivoimalla, kun Petteri Nikkilä laukoi isännät kolmen maalin karkumatkalle illan neljännellä ylivoimayrityksellä.

Kaksi minuuttia Nikkilän osumasta KooKoo sai vihdoin kuparisensa rikottua. Teemu Rautiainen kavensi lukemat 1–3:een terävällä rannelaukauksella.

Suvereeni kotijoukkue marssi lopulta selvänumeroiseen voittoon

Päätöserä ei tehnyt poikkeusta aiempiin, vaan ottelu oli loppuun asti äärimmäisen tasainen. Takaa-ajajana ollut vierasjoukkue pyrki vimmatusti kaventamaan, mutta HPK selvitti nämä yritykset kerta toisensa jälkeen.

Isännät sen sijaan huudattivat 4600-päistä kotiyleisöä vielä kahdesti ennen ottelun loppua. Veikko Loimaranta iski 4–1 tyhjään maaliin KooKoon hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Michael Joly viimeisteli rangaistuslaukauksesta ottelun loppuluvuiksi 5–1 kamppailun viimeisellä minuutilla.

Näin HPK sai arvokkaan voiton tiukassa taistossa pudotuspeleihin pääsystä ja nousi sarjataulukossa tasapisteisiin illan vastustajan KooKoon kanssa.

HPK taistelee pisteistä seuraavan kerran perjantaina, kun JYP saapuu sen vieraaksi Hämeenlinnaan. Tätä ennen KooKoo mittelee jyväskyläläisten kanssa paremmuudesta, kun se matkustaa Suomen Ateenaan keskiviikkona.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo