KalPa pudotti Kerhon sarjan hännille − HPK:n maalivahdeille vain kahdeksan torjuntaa

LIIGA / Raportti
KalPalle tehoja, Kerholle ei.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n peli tasakentällisin sakkasi jälleen kerran tehottomana. Kotijoukkue hallitsi ottelua KalPaa vastaan välillä kohtalaisen pitkiä jaksoja, mutta KalPa hoiti ottelun maalinteon selkeästi omiin nimiinsä.

Kovin toivein kuopiolaisia vastaan kotonaan lähtenyt HPK sai nöyrtyä pahemman kerran, kun vierailija KalPa tykitti toisen erän maalintekoharjoituksilla itsensä neljän maalin johtoon ja lopulta ottelun voittoon lukemin 5−1 (1−0, 3−0, 1−1). Uskomattomaksi lopputuloksen teki se, että KalPa laukoi ottelun aikana vain 13 kertaa HPK:n maalia kohti, mutta peräti viisi niistä meni sisään. KalPan Jesper Mattila (2+1) teki liigauransa avausmaalit.

Avauserässä huippupaikat olivat kortilla. Erän ainokainen syntyi Alexander Ruutun lavasta ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Erän ainoan ylivoiman pelasi HPK tehottomasti.

Kerho pääsi kokeilemaan ylivoimaa myös toisessa erässä, mutta esiintyi siinä tehottomasti, ja sen jälkeen iski taas KalPa. Kahdella kahta vastaan -hyökkäys päättyi siihen, kun Tuomas Vartiaisen ampuma kuti humisi Joona Voutiaisen ohi yläkulmaan. KalPan kolmas syntyi Voutilaisen avustuksella, kun Jesper Mattilan laukaus livahti helponnäköisesti kainalon kautta sisään. Tämä riitti HPK-valmennukselle, ja Daniel Lebedeff korvasi pelin aloittajan. Verkko heilui kuitenkin pian myös hänen selkänsä takana.

HPK:n peliä vaivasivat viisikkopelin nukahtamiset, joista avautui KalPalle yksittäisiä vaarallisia vastahyökkäyksiä. Yksilövirheitä sattui niin viivapelissä kuin karvauksessakin, kun HPK:n pelaajat säntäilivät itseään pahasti ulos tilanteista. Tätä alleviivasi Voutilaisen selkeä epäonnistuminen parissakin maaleista.

Kolmas erä meni pelailun puolelle. Kerho rynnisti ja sai aikaan pyörityksiä, mutta vain Jere Innala onnistui ylivoimalla ohittamaan Eero Kilpeläisen. Syötön maaliin tarjosi poikittaislätyn suoraan lapaan heittänyt Petri Kontiola.

Viimeisen maalin teki KalPan Aleksi Klemetti tyhjiin. Jukurien samanaikainen voitto HIFK:sta tiesi HPK:n putoamista sarjan hännille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo