HPK:n pudotuspelihaaveet säilyivät Jukurien kustannuksella – päätuomari Jukka-Pekka Koistisen loukkaantuminen säikäytti

LIIGA / Raportti
Jere Innala namutteli illan ottelussa kaksi kaunista osumaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Viime aikoina hämeenlinnalaisseura on pelannut omia pudotuspelejään tavoitellessaan pudotuspelipaikkaa. Jukurit kävi toteamassa Kerhon vahvan kevätvireen 3–1-lukemin päättyneessä ottelussa hankalaksi vastustajaksi. Päätuomari Koistisen loukkaantuminen toi dramatiikkaa tapahtumaköyhään otteluun.

Kauden aiemmissa otteluissa Jukurit on ollut HPKlle haastava vastus, sillä neljänteen ja samalla viimeiseen joukkueiden väliseen kohtaamiseen mikkeliläisseura lähti 2–1-otteluvoitoin. Viimeinen kohtaaminen päättyi isännille 3–1-lukemin.

Hämeenlinnalaisten aiemmat ottelut ovat olleet viihdyttäviä isojen panoksien ansiosta, mutta lauantai-iltainen ottelu Hämeenlinnassa oli ajoittain sekavahkoa peliä.

Taiston avausosumasta vastasi avauserässä Teemu Henritius ohjaten Aleksandr Jakovenkon tarkan laukauksen verkkoon. Maali kohensi samalla Jukurien heikkoa ylivoimatilastoa.

Ottelun avauserässä osui myös HPKn Jere Innala sekavien vaiheiden jälkeen. Innala naulasi toisen osumansa toisen erän loppuhetkillä Petri Kontiolan mahtavasta syötöstä Markus Nenosen karvauksen jälkeen. Myös Valtteri Puustinen juhli maalia kolmannessa erässä HPK:n illan neljännellä ylivoimalla.

Ketju Innala – Kontiola – Juuso Ikonen on toiminut viikon jokaisessa ottelussa ja olikin HPK:n vaarallisin ketju illan kamppailussa.

Toinen päätuomareista Jukka-Pekka Koistinen sai ennen toista erätaukoa ikävästi kiekon suuhunsa, eikä hän palannut kolmanteen erään kaukaloon. Oottelu pelattiin loppuun yhden päätuomarin voimin. Myös Anssi Löfman tippui pois Jukuri-kokoonpanosta toisella erätauolla.

Jukurit pelasi ottelun paineettomassa tilassa, joka vapautti pelaajiston tekemään rohkeita ratkaisuja. HPK:n paineet paistoivat hetkittäin otteissa, mutta kotijoukkue taisteli itselleen voiton.

Isäntien Eetu Laurikainen nappasi 28 kiekkoa ja virkaveli Sami Rajaniemi kaukalon toisessa päässä torjui 27 laukausta. Mika Järvinen saavutti uransa 600. Liiga-ottelun vieraiden vaihtopenkillä.

Jukureiden kausi jatkuu tulevana tiistaina SaiPaa vastaan ja HPK saa vastaansa samana iltana Tapparan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo