HPK vei voiton kotonaan – Michael Joly nousi illan sankariksi

LIIGA / Raportti
Michael Joly on aloittanut kauden vahvasti.
HPK ja JYP kohtasivat illan ainoassa Liiga-ottelussa. Lähtökohdat peliin olivat joukkueilla päinvastaiset. HPK oli voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta kolme, kun taas JYP oli hävinnyt neljästä ottelustaan kolme.

HPK on ollut viime aikoina paha vastus JYPille, sillä Kerho on voittanut neljä edellistä keskinäistä kohtaamista. Viimeksi JYP on voittanut HPK:n 16.3.2021.

JYP aloitti ottelun todella räväkästi. Noin minuutin kohdalla Geoff Platt voitti aloituksen, jaJoakim Kemell laukoi kiekon maaliin ohi Sami Rajaniemen

Ensimmäisen erässä HPK oli niskan päällä, mutta JYP iski erän ainoat osumat. HPK pääsi kertaalleen yrittämään ylivoimalla maalia, mutta alkukauden tapaan isäntien  ylivoima oli vaatimatonta.

Ajassa 19.59 Teemu Suhonen tuplasi JYPin johdon.

Ottelun avauserässä toinen linjatuomari Joni Pekkala loukkaantui aloitustilanteessa, ja joutui jättämään ottelun kesken. 

Toisessa erässä peli aaltoili päästä päähän kovaa vauhtia. Kumpikin joukkue puolusti huolellisesti omaa maaliaan.

Lopulta 18 sekuntia ennen erän loppua Juuso Hietanen avasi HPK:n maalihanat Antti Pihlströmin näyttävästä esityöstä.

Kolmannessa erässä HPK haki vimmatusti tasoitusta JYPin puolustaessa tiiviisti. Lopulta HPK-taituri Michael Joly tasoitti ottelun aivan päätössekunneilla.

Lopullista ratkaisua haettiin aina voittomaalikilpailusta saakka, jossa Joly ratkaisi isännille lisäpisteet. 

Joly illan näkyvin hahmo

HPK:n kultakypärä Joly teki ottelussa hirveän määrän töitä. Joly sai omalla yksilötaidollaan luotua tilaa itselleen paljon, mutta ketjukaverit Eetu Liukas ja Matti Järvinen eivät olleet taikurin kanssa samalla sivulla.

Loppuhetken tasoitusmaali ja taikatemput voittomaakilpailussa olivat kirsikka hyvän pelin päälle. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo