HIFK:lle nolo seuraennätys - Hämeenlinnassa puhelinlangat lauloivat

LIIGA / Raportti
HPK teki neljä ja tarkistutti kolme osumaa.
HIFK kärsi jo seitsemännen perättäisen tappionsa, kun HPK vei voiton jatkoajalla maalein 4-3. Tappioputki on myös helsinkiläisten historian pisin.
Lähtökohdat 

HPK lähti maaottelutauolle kahden ottelun tappioputkessa, mutta ensimmäisessä tauon jälkeisessä ottelussa kaatui JYP maalein 2−1. Perjantaina Kerho kärsi tylyn tappion Lahdessa, kun Pelicans oli vahvempi maalein 4−1.

Lauantain kamppailuun tuore sentterihankinta Niclas Lucenius oli nostettu ykkösketjuun Philippe Cornet'n ja Eetu Tuulolan keskelle.

Maalivahtipelaaminen 

Emil Larmilla oli varsin rauhallinen ilta tolppien välissä, mutta vastustajan harvalukuiset maalipaikat olivat sitäkin vaarallisempia. HIFK:n ensimmäinen osuma pomppi maalin edustalla häärineiden pelaajien varusteista yli ja ohi Larmin. Myös muissakin HIFK:n osumissa syypäitä voidaan etsiä muualta kuin HPK:n tolppien välistä.

Puolustuspelaaminen 

HPK:n puolustuspelaaminen oli totutun hyvällä tasolla. Hyökkäysalueella karvaus oli erityisen ahnasta avauserässä, kun HIFK vasta oli heräilemässä lauantai-illan kamppailuun.

Puolustus sai pidettyä HIFK:n varsin hyvin kurissa kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannessa erässä helsinkiläisten kirivaihe sai pakan ajoittain repeämään.

Hyökkäyspelaaminen 

HPK käänsi ajoittain todella nopeasti peliä. Monesti jopa liian nopeasti, jolloin kontrollikin karkasi. Hyökkääjien hyvä puolustusvalmius piti kuitenkin HIFK:n vastaiskut kurissa ajoittaisesta koohottamisesta huolimatta.

Tehottomuuden lisäksi HPK:lla oli ongelmia tehdä maaleja sääntöjen puitteissa. Peräti kolme HPK:n tuulettamaa maalia hylättiin videotarkastuksen jälkeen.

Erikoistilanteet 

Ensimmäisessä erässä HPK sai ylivoiman ja verkko soi. Sama toistui myös toisen erän alussa, mutta maalista vastasi alivoimainen HIFK. Löysä oman pään pelaaminen yhdistettynä  yllättävän ahnaaseen karvaukseen johti paitsi HIFK:n johtomaaliin, myös hetkelliseen henkiseen lamaan HPK:n riveissä.

Kerho sai kasattua rivinsä ja jatkoajalla ratkaisu syntyikin juuri ylivoimalla.

Lähtökohdat 

HIFK oli ennen lauantai-iltaa voittanut edellisistä kymmenestä ottelustaan ainoastaan kaksi. Hämeenlinnaan joukkue saapui kuuden ottelun tappioputkessa. Perjantaina helsinkiläiset jäivät kotihallissaan nollille Lukkoa vastaan.

HIFK:n ja HPK:n edellisestä ottelusta ei ollut pitkä aika. Lokakuun lopulla HPK haki harvinaisen vierasvoiton Nordenskiöldinkadulta maalein 4−0. Kuuden ottelun tappioputki sivusi myös kyseenalaista seuraennätystä ja seitsemäs tappio tietäisi noloa seurahistoriaa.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusun ei tarvinut vieraiden maalilla värjötellä huulet sinisenä. Heti ensimmäisestä aloituksesta lähtien oli töitä. HPK:n kultakypärä Teemu Turusella yksin oli jo avauskympillä kourallinen maalipaikkoja, rangaistuslaukaus mukaanlukien. Ruusu selviytyi rangaistuslaukauksen lisäksi myös koko ottelusta kunnialla, eikä häntä voida HPK:n osumista syyttää.

Ruusun luistiminen huoltotoimenpiteiden aikana Hannu Toivonen kävi ottamassa todellisen gamesaverin kovassa paikassa ja pakotti ottelun jatkoajalle.

Puolustuspelaaminen 

HIFK pyrki puolustamaan fiksusti, mutta oli HPK:n kulmaralleissa ajoittain helisemässä. Lisäksi pakisto päästi HPK:n turhan usein irtokiekkoihin. Ruusun hyvä vire tolppien välissä säästi HIFK:n pahemmilta takaiskuilta.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK pyrki rytmittämään peliä, mutta väärät valinnat HPK:n painettua kaasun pohjaan aiheuttivat vaikeuksia. Kun HIFK pääsi liikkeelle, olivat hyökkäykset suoraviivaisia ja päättyivät usein laukaukseen, joskin HPK onnistui myös usean niistä peittämään.

Erikoistilanteet 

Vaikka HIFK saikin alivoimalla tehtyä maalin, ei se saanut HPK:n ylivoimaa pidettyä kurissa. Omia ylivoimiaan helsinkiläiset eivät saaneet hyödynnettyä.

Erikoista 

"No se on minä taas tässä terve"

Päätuomari Timo Favorin soitti kaksi pitkää puhelua, joiden lopputulema oli molemmilla kerroilla sama: ei maalia ja HPK:n tuuletukset osoittautuivat ennenaikaisiksi.

Kolmannen erän lopussa HPK:n maalia tarkisteltiin jo kolmannen kerran. Tällä kertaa toinen päätuomari Kristian Vikman oli langan päässä. Vikman vietti jopa Favorinia pidempään puhelimessa, mutta lopputulos oli sama: ei maalia.

Maalia oli edeltänyt erikoinen tilanne. HIFK-vahti Ruusun luistimen terä irtosi kolmannen erän viimeisellä minuutilla. Samalla HPK pääsi ylivoimalle. Maalille vaihdettu Hannu Toivonen venytti upeasti Robert Leinon ensimmäisen laukauksen tielle, mutta Leino survoi oman irtokiekkonsa sisään. 

Ottelun ratkaisu 

Juha Jääskän huolimaton jäähy Larmin nenän edessä aivan kolmannen erän lopussa avasi paikan HPK:lle. Varsinaisella peliajalla HIFK:n maalille hetkeksi piipahtanut Toivonen vielä pelasti HIFK:n, mutta jatkoajalla Teemu Turunen karisti lopulta läpi ottelun selässä roikkuneen apinan selästään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo