HIFK katkaisi tappioputkensa ottamalla voiton HPK:sta – Savolaiselle Liiga-uran ensimmäinen maali

LIIGA / Raportti
Julius Nättinen ratkaisi kauden ensimmäisellä osumallaan ottelun HIFK:lle.
HIFK:n viiden ottelun tappioputki katkesi HPK:ta vastaan 3–2 -jatkoaikavoitolla. Vieraat saivat ylivoimalla onnistumisen pitkästä aikaa. Valtteri Savolainen teki Liiga-uransa ensimmäisen maalin.

HIFK sai katkaistua viiden ottelun tappioputken voittamalla HPK:n 3–2 jatkoajan jälkeen. Kerholle tämän illan tappio oli tämän viikon toinen. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kolmesti ja voitot ovat nyt HIFK:lle 2–1. Voitto oli HIFK:lle kauden ensimmäinen vieraissa.

Helsinkiläisjoukkue sai vihdoin helpotusta ylivoimaansa tekemällä yhden ylivoimamaalin kahdesta yrityksestä.

Molemmat joukkueet tehokkaita paikoissaan

Ensimmäisen erän alussa molemmat joukkueet saivat maalipaikat, kun HIFK pääsi kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen ja HPK:n Oliver Kiljunen läpiajoon.

Erän edetessä HPK:n Valtteri Savolainen nousi maalinedustalle ja laittoi kiekon längistä maaliin. Maali oli Savolaisen Liiga-uran ensimmäinen.

HIFK sai erän puolivälin jälkeen ylivoimatilaisuuden, jolla Eetu Koivistoinen laukoi kiekon maaliin. Iiro Pakarinen antoi maaliin upean syötön.

Vierasjoukkue onnistui laukomaan erässä kiekon kaksi kertaa tolppaan.

Toinen erä ehti vanheta vain 28 sekuntia, kun Koivistoinen kääntyi ja viimeisteli rystyltä illan toisen maalinsa.

HIFK sai pelin hallinnan itselleen, mutta ottelun puolenvälin jälkeen hallinta siirtyi enemmän HPK:lle.

Toisen erän viimeisellä vitosella kotijoukkueen Michael Joly pääsi läpiajoon, mutta Niilo Halonen sai toistamiseen torjuttua Kerhon yrityksen.

HPK sai pidettyä kolmannessa erässä kiekonhallinnan itsellään. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut luotua kovinkaan montaa hyvää maalipaikkaa, mutta niin ei saanut myöskään vierasjoukkue.

Ottelun viimeisillä minuuteilla HPK tuli Jolyn laukauksella tasoihin. Kotijoukkue pääsi yrittämään myös johtomaalin tekemistä kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksellä.

Jatkoajalla vierasjoukkueen Julius Nättinen laukoi Johan Motinin syötöstä kiekon maaliin. Maali oli Nättiselle kauden ensimmäinen ja ensimmäinen HIFK:n paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo