HPK jatkaa kotivoittoputkessa − Nenonen paikkasi erheensä voittomaalilla

LIIGA / Raportti
Eetu Laurikaisen torjuntavire on tuonut HPK:lle voittoja.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Suuren osan kaudesta sarjajumbona keikkunut HPK otti jo neljännen peräkkäisen kotivoittonsa, kun Ässät kaatui maalein 4−1.

HPK iski voiton kannalta ratkaisevat maalit toisessa erässä. Voittomaalista vastasi Markus Nenonen, joka oli hetkeä aiemmin toheloinut Ässien tasoituksesssa.

− Toinen erä on ollut meille usein vaikea, HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen myönsi C Moren haastattelussa.

HPK:lla oli ottelun avauserän ensimmäisen puoliskon aikana kaksi rangaistusta, mutta viimeiset 52 minuuttia Kerho pelasi jäähyittä.

− Hyvä peli meiltä. Ekaan kymppiin pari jäähyä, tapettiin ne ja sen jälkeen railakasta meininkiä. Kolmas erä todella tyylikästä, pelattiin voittavaa lätkää, mikä meiltä on puuttunut, Tiilikainen totesi.

Alkuosa Ässien hallintaa

Ässät sai ottelun ensimmäisen ylivoiman ja sen aikana HPK:n puolustuksella oli pariin kertaan miehet kadoksissa, mutta tuore Pohjois-Amerikan apu Ty Rattie ei onnistunut näitä tilanteita hyödyntämään.

Muutenkin erän alkupuoli sujui vahvasti vieraiden hallinnassa. Toisessa päässä Nenonen pääsi alivimalla läpiajoon, mutta laukoi tolppaan. Avausmaali meni oranssipaitojen nimiin, kun Joonas Järvinen hukkasi kiekon jalkoihinsa. Valtteri Puustinen nousi maalille ja Juuso Ikonen laittoi paluukiekon maaliin yli Linus Söderströmin.

HPK:n kärkinimet saivat avausmaalista intoa, ja Petri Kontiolan johtama ketju loi lisää maalipaikkoja, mutta lukemat säilyivät entisellään. Vielä erän lopulla molemmat saivat aikaan vahvoja pyörityksiä, mutta varsinkin Ässien kohdalla kiekko pyöri liiaksi maalintekosektorin ulkopuolella.

Toisessa erässä Ässät nousi tasoihin. Nenonen antoi huonon syötön, joka johti patapaitojen vastaiskuun kolmella pelaajalla. Jakob Stenqvist ja Nicolai Meyer pelasivat Sebastian Wännströmille paikan kauden 24. maaliinsa.

Nenonen paikkasi tilanteen nopeasti, sillä Lenni Killisen rangaistuksen aikana hän ampui kiekon maaliin Arto Laatikaisen syötöstä. Lisää seurasi viitisen minuuttia myöhemmin, ja samalla saatiin uusia nimiä tilastoihin. Miska Ronkainen viimeisteli uransa ensimmäisen liigamaalin omasta paluukiekostaan, ja syöttöpisteen sai Mikko Lahtela, jolle piste oli kauden ensimmäinen 37. ottelussa.

Kolmannessa erässä Ässien kiri oli varsin vaatimatonta, vaikka Eetu Laurikainen joutuikin torjumaan 12 kertaa. Lopullisesti takaa-ajon tappoi Stenqvistin rangaistus poikittaisesta mailasta. Juuso Ikonen viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.

HPK jatkaa pistejahtiaan lauantaina Lappeenrannassa. Ässät matkaa takaisin kotiinsa, jossa vastassa on TPS.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo