Tapparan puhti loppui kesken, HIFK:n tutut nimet taas pahanteossa

LIIGA / Raportti
Kyle Quincey taituroi kotijoukkueen tasoituksen siniviivalaukauksella.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Helsingin perjantai-illassa ei maalipaikoilla herkuteltu. HIFK löysi uuden vaihteen maalin takaa-ajoasemassa ja voiton sinetöivät jälleen joukkueen luottopelaajat.
Lähtökohdat 

Synkän jakson jälkeen HIFK on saanut kurssin korjattua ja lähti iltaan kolmen ottelun voittoputkessa. Helsinkiläisryhmä on sarjataulukossa sijalla yhdeksän ja havitteli kolmen pisteen myötä nousua ohi Vaasan Sportin. Kilpirintojen vaarallisin ase on ehdottomasti 1. ketju Juhani Tyrväisen johdolla, mutta myös esimerkiksi Iikka Kangasniemen kaltaiset yksilötaiturit ovat merkillepantavia. Aika on illan isännän puolella, sillä HIFK pelasi edellisen ottelunsa tiistaina.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren HIFK-maalilla hoiti illan työnsä perusvarmalla suorituksella. Torjuntoja kertyi tilille 19.

Puolustuspelaaminen 

HIFK karvasi korkealta ja onnistui pelaamaan vieraan pois parhaalta maalintekosektorilta. Ben Bloodin osuman edessä koko joukkue oli voimaton.

Hyökkäyspelaaminen 

Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen HIFK lähti toiseen erään maalin takaa-ajoasemasta. Kotijoukkue onnistui luomaan pyöritysjaksoja Tapparan päätyyn ja viimeistään Kyle Quinceyn tekemä tasoitusosuma ottelun puolessa välissä siirsi kiekonhallinnan kotijoukkueelle. Myöhemmin Joonas Rask kasvatti johtoa maalinedustalta Teemu Erosen oivaltavasta syötöstä ja Erik Thorell ohjasi loppunumerot 3-1 Ville Varakkaan kovasta siniviivalaukauksesta.

Erikoistilanteet 

Kotijoukkueen ylivoima oli pyöritystä ilman tulosta. Edes kahden miehen etu ensimmäisessä erässä ei tuottanut osumia. Alivoimanelikko puolestaan teki Tapparalle vaikeaksi kiekon rauhoittamisen ja puolusti maalia tiiviisti.

Lähtökohdat 

Tappara lähti iltaan kahden tappion syöksykierteessä. Joukkueen sijoitus sarjataulukossa oli kolmas ja se on jäänyt huomattavasti jälkeen edellä olevasta Turun palloseurasta. Lukko ja HPK puolestaan henkivät tamperelaisten niskaan vain kahden pisteen päässä. Taidosta ei Tapparalla ole puutetta. Osaamista löytyy ketjusta toiseen. Kultaista kypärää kantaa Kristian Kuusela. Torjuntavastuun ottaa jälleen Christian Heljanko.

Maalivahtipelaaminen 

Vaisun ensimmäisen erän jälkeen HIFK laittoi Heljangon hikoilemaan toisessa ja kolmannessa. Miesmassan takaa Kyle Quinceyn maalille lähettämää kiekkoa maalivahdin oli mahdoton nähdä.

Puolustuspelaaminen 

Tappara puolusti tiiviisti, mutta ajautui hieman kujalle Erosen ja Raskin taituroidessa kotijoukkueen maalin karkumatkalle.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara onnistui luomaan ensimmäisessä erässä muutamia hyviä paikkoja siinä missä kilpakumppaninsakin, mutta toisessa erässä kirvespaitojen tekeminen alkoi näyttämään väsyneeltä.

Erikoistilanteet 

Tappara puolusti tiiviisti alivoimalla ja kotijoukkueen pääsy parhaille paikoille oli työn ja tuskan takana. Tilastot kertoivat karua kieltä. Helsinkiläiset eivät tehneet yhtään ylivoimaosumaa. Tappara taas ei onnistunut kunnolla saamaan ylivoimarulettia käyntiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo