Tappara otti välieräsarjan avausvoiton HIFK:sta pidemmän kaavan kautta

LIIGA / Raportti
Veli-Matti Savinainen ratkaisi toiseen jatkoerän venyneen ottelun Tapparalle.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
HIFK ja Tappara hakivat ottelulle ratkaisun pidemmän kaavan kautta. Ratkaisua saatiin Helsingissä odottaa toiseen jatkoerään asti.

Toiseen jatkoerään venynyt Liiga-kauden ensimmäinen välierä Helsingin IFK:n ja Tapparan välillä alkoi vauhdikkaasti. Ottelun ensiminuuteilla mentiin nopealla vauhdilla päästä toiseen, kun kumpikin joukkue yritti saada aikaan avausmaalin. Tuo odotus päättyi reilun seitsemän minuutin kohdalla, kun HIFK:n Aleksanteri Kaskimäki pääsi läpiajoon ja nokikkain Tappara-vahti Christian Heljangon kanssa. Lopulta kiekko löysi tiensä maalin perukoille kimmoten Heljangon olkapäästä. Kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon.

Tappara kuitenkin seurasi kymmenen peliminuutin kuluttua perästä, kun Waltteri Merelä viimeisteli joukkueensa tasoituksen ajassa 16.32. Syöttöpisteet maaliin merkittiin Niko Ojamäelle ja Anton Levtchille. Lisämaaleja ei ensimmäisessä erässä nähty, ja erätauon viettoon lähdettiin tasatilanteessa 1–1.

Toiseen erän käynnistyttyä vierasjoukkue Tappara sai pienoisen otteen pelitapahtumista. Vierasjoukkue sortui myös jäähyilyyn, kun Jori Lehterä sekä Juuso Ikonen kävivät vuorollaan kolkuttelemassa rangaistusaition ovia. Toisen erän toisella puoliskolla peli oli tasaista vääntöä.

Kun toista erää oli pelattu 33.35, siirtyi HIFK 2–1-johtoon. Tappara-vahti Heljanko sylkäisi kiekon eteensä, josta Iiro Pakarisella oli helppo työ sivaltaa kotijoukkue johtoasemaan. Tappara oli toisen erän loppupuolella mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta tolppaa lähemmäksi vierasjoukkue ei päässyt. Kotijoukkueen yhden maalin johtoasema säilyi erän loppuun asti, joten toiselle erätauolle poistuttiin lukemissa 2–1.

Ottelun kolmannessa erässä HIFK puolusti kaikin keinoin johtoaan Tapparan yrittäessä tasoitusta. Kymmenen peliminuutin kohdalla kotijoukkueella oli pitkä pyöritysjakso Tapparan päädyssä, kiekkokin kävi tolpassa, mutta maaliin asti se ei mennyt. HIFK-vahti Taponen oli kolmannessa erässä paljon vartijana ja esitti monia ratkaisevia torjuntoja.

Erän loppupuolella vierasjoukkue otti aikalisän sekä Heljangon pois maaliltaan saadakseen kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Tämä siirto tuotti tulosta, sillä Petteri Puhakka tasoitti ottelun vain 51 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Jatkoerään lähdettiin luonnollisesti tasatilanteesta 2–2.

Ensimmäisessä jatkoerässä nähtiin tarkkaa ja tasaista peliä molemmilta joukkueilta. Molemmat joukkueet välttelivät virheitä, jotka olisivat voineet johtaa vastustajan ratkaisumaaliin. Tapparan Juuso Ikosella oli paikka ratkaista ottelu, mutta hän nosti kiekon yli HIFK-maalin. Toisessa päädyssä HIFK:n Leevi Teissalalla oli vastaavankaltainen paikka, mutta Tappara-vahti Heljanko oli maalillaan mies paikallaan. Ratkaisevaa osumaa ei syntynyt vielä ensimmäisessä jatkoerässä.

Toisen jatkoerän alussa, ajassa 84.58, HIFK:n Micke-Max Åsten komennettiin jäähylle kampituksesta. Tappara pääsi ylivoimalle, mutta ei onnistunut hyödyntämään tilaisuutta. Lopulta ottelulle saatiin ratkaisu, kun Tapparan Veli-Matti Savinainen viimeisteli osuman HIFK:n verkkoon. Kokonaispeliaikaa oli tässä kohdin kulunut 93.49. 

Molemmat välieräsarjat jatkuvat heti huomenna lauantaina. Tappara ja HIFK kohtaavat toistamiseen Helsingissä, Pelicans ja Ilves Lahdessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo