HIFK:n ja Tapparan ottelussa kevään henkeä - Broadhurst ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ilman kultakypäräänsä Kristian Kuuselaa Helsinkiin lähtenyt Tappara esitti vahvan kirin, mutta taipui lopulta vain sekunteja ennen jatkoajan päättymistä.

Lukuisia tasaisia otteluita viime vuosina pelanneiden HIFK:n ja Tapparan välinen kohtaaminen alkoi tälläkin kertaa tasaisissa merkeissä. Ottelun ensimmäinen huippupaikka siunaantui kotijoukkueen Ville Leskiselle, kun hyökkääjä pääsi karkaamaan puolittaiseen läpiajoon. Viime viikolla Kärppiä vastaan hattutempun iskeneen Leskisen yritys jäi kuitenkin pehmoiseksi eikä mies onnistunut ohittamaan Tappara-vahti Christian Heljankoa.

Toisessa kenttäpäädyssä kiekko sen sijaan löysi tiensä verkkoon asti, kun Kristian Tanus laukoi suoraan Maksim Matushkinin syötöstä ylivoimalla. Vierailijoilla oli tilanteessa hieman tuuriakin matkassa, sillä kiekko muutti suuntaa Mikko Kousan mailasta.

Kauaa Tappara ei saanut kuitenkaan johtoasemastaan nauttia, sillä HIFK rankaisi vain vajaan neljän minuutin pelin jälkeen siirretyn rangaistuksen aikana. Johan Motinin viivavedon ja Juha Jääskän vahvan maskipelaamisen seurauksena syntynyttä maalia tarkistettiin myös videolta, mutta mitään sääntöjenvastaista tilanteessa ei ollut.

Erän edetessä Tapparalle jo turhankin tutuiksi muodostuneet ongelmat alkoivat nostaa taas päätään, kun puolustuspäässä hukkuivat vuorotellen sekä miehet että kiekot. Hyvä esimerkki tästä oli Henrik Borgströmin 2−1-johtomaali, jossa sekä Santtu Kinnunen että Teemu Suhonen ajautuivat samaan kulmaukseen ja Borgströmille tarjoiltiin vapaa väylä nousta maalille.

Tappara herää taisteluun

Toinen erä jatkui siitä, mihin avauserässä jäätiin. Tappara oli omassa kenttäpäädyssään lähes jatkuvasti hieman jäljessä eikä pelin rakentaminen ottanut onnistuakseen. Näin ollen kotijoukkue siirtyi jopa hieman odotetusti jo kahden maalin karkumatkalle, kun Jääskä pääsi siirtämään kiekon maalialueelta sisään.

Vaikeuksistaan huolimatta Tappara onnistui kuitenkin kaventamaan, kun kapteeni Jukka Peltolan rystynosto toi vierailijat maalin päähän. Maali toi selvästi ryhtiä ja vauhtia tamperelaisjoukkueen otteisiin, joka poiki laadukkaat maalipaikat muun muassa puolustaja Matushkinille ja nuorelle Lassi Vanhatalolle.

Erän loppupuolella momentum kääntyi vierailijoille toden teolla ja Tappara pyöritti peliä useamman minuutin putkeen HIFK:n alueella. Kovasta vyörytyksestä ja erän loppuhetkillä tarjotusta ylivoimasta huolimatta tasoitusmaalia ei kuitenkaan vielä nähty.

Kohtalokas jäähy

Päätöserän alkuun kotijoukkue tuli ryminällä ja oli todella lähellä siirtyä takaisin kahden maalin karkumatkalle, mutta Heljanko kesti. Pian tämän jälkeen tilastoihin kirjattiin hieman harvinaisempi maalintekijä, kun Tappara-puolustaja Toni Utunen teki uransa toisen liigamaalin.

Vierailijoiden tasoitusmaalin jälkeen peli aaltoili päästä päähän ja tilanteita nähtiin niin Heljangon kuin Frans Tuohimaankin maalilla. Ottelussa oli aistittavissa jo eräänlaista "kevään henkeä", kun jokaisesta kiekosta taisteltiin kiivaasti.

Aivan ottelun loppuhetkillä nähtiin myös HIFK-päävalmentaja Jarno Pikkaraista kuohuttanut vihellys, kun Jääskälle tuomittiin 2+10 minuutin arvoinen rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. Pikkaraisen tuohtumus oli ymmärrettävää, sillä tilanteessa Jääskän hanska vaikutti kolahtaneen Tapparan Utusen kypärään.

Tappara ei onnistunut ylivoimaansa kuitenkaan hyödyntämään ja Matushkinin jäähy jatkoajalla tarjosi saman tilaisuuden kotijoukkueelle. Toisin kuin Tappara, HIFK ei erehtynyt ja Alex Broadhurst viimeisteli ottelun ratkaisun vain kolme sekuntia ennen jatkoajan päättymistä.

Näin ollen HIFK kuittasi voiton ja kaksi pistettä, kun taas Tappara joutui kovan taistelun jälkeen tyytymään yhteen pisteeseen

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo