Voittomaali minuutti ennen summeria – HIFK vei ratkaisun seitsemänteen kohtaamiseen

LIIGA / Raportti
Yohann Auvitu pamautti ratkaisun.
HIFK ja TPS jatkoivat tasaista ottelusarjaansa tiistai-iltana Helsingissä. Helsingin IFK isännöi ottelusarjan kuudetta kohtaamista veitsi kurkulla. Vierasjoukkue Turun Palloseura ansaitsi sunnuntaisella voitollaan paikan ratkaista sarja Helsingissä.

Otteluun lähdettiin kiihkeistä asetelmista, mikä näkyi joukkueiden otteissa alusta lähtien. Avauserän alussa ottelun painopiste aaltoili päädystä toiseen, peli oli nopeaa ja fyysistä.

Erän edetessä HIFK onnistui viemään painetta TPS päätyyn ja sai aikaan pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella. TPS:llä oli vaikeuksia pelin avaamisessa, eikä joukkue ollut päästä ulos omalta alueeltaan, saati hyökkäysalueelle saakka.

HIFK aloitti maalinteon Otto Paajasen osumalla suorasta hyökkäyksestä. Olli Palolan syöttö keskialueella tavoitti Roni Hirvosen, joka vei kiekon alueelle ja löysi Paajasen oivallisella poikkisyötöllä.

Kotijoukkue jatkoi maalintekoa nopeasti avausosuman perään. Jere Innala piti kiekkoa laidalla ja syötti hyökkäysalueen poikki b-pisteellä vapaana odottavalle Iiro Pakariselle. Pakarisen laukaus osui tolppaan, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Eetu Koivistoinen, joka iski kiekon verkkoon.

TPS sai paikan kavennukseen, kun Koivistoinen sai jäähyn koukkaamisesta. Pillin soidessa Koivistoinen huitaisi turhautuneena kiekkoa, mutta maila heilahtikin TPS:n Tyler Steenbergenin kasvoihin, mistä seurasi toinenkin rangaistus.

TPS ei ehtinyt erän loppuun mennessä maalia tekemään, mutta ylivoimaa jäi toiseen erään vielä puolitoista minuuttia. HIFK pääsi ensimmäiselle tauolle ansaitussa johdossa.

Ylivoima ei tuottanut tulosta lopultakaan, mutta TPS pääsi sen myötä peliin mukaan ensimmäistä erää paremmin. Toisen erän neljäs minuutti toi vierasjoukkueelle helpotusta, kun Valtteri Pullin kiekonsiirto keskialueelle löysi Mikael Pyyhtiän lapaan. Pyyhtiä polkaisi hyökkäysalueelle ja laukoi kiekon Niilo Halosen patjan yli maaliin. Kakkossyöttö kirjattiin Johan Ivarssonille

Takaiskusta huolimatta kotijoukkue HIFK sai jälleen nopeasti hallinnan. Hyvä paineistus johti ylivoimaan, jonka aikana IFK loi joukon loistavia paikkoja. TPS onnistui kuitenkin selvittämään alivoiman.

Jos ensimmäinen erä oli vahvasti kotijoukkueen hallinnassa, oli toisessa erässä paikkoja molemmilla joukkueilla ja TPS hienoisessa hallinnassa.

Vieraitten hyvät otteet palkittiin tasoitusosumalla erän viimeisellä minuutilla. Suoraan Juhani Jasun syötöstä ladattu Niklas Arellin laukaus livahti Topias Haapasen ohjauksesta maaliin.

Kolmas erä alkoi tasalukemissa 2–2. Erä mukaili avauserää päädystä päätyyn virtaavalla pelillä. Kovia taklauksia jaettiin kummankin joukkueen toimesta. HIFK pystyi kuitenkin tuottamaan hyökkäyspeliä TPS:ää paremmin.

TPS:n uhrautuva puolustuspeli piti ottelun tasoissa aina viimeisille minuuteille saakka. HIFK:n johtomaali syntyi, kun peliä oli jäljellä hieman yli minuutti. Yohann Auvitu laukoi suoraan Paajasen voittamasta hyökkäyspään aloituksesta kohti maalia. Kiekko kimposi TPS-puolustaja Ville Lajusen jalasta maaliin ja HIFK otti johdon.

TPS sai vielä paineen HIFK-päätyyn ja haki ratkaisua ilman maalivahtia. HIFK peitti tilanteet ja vei ottelusarjan ratkaisun seitsemänteen otteluun. Ratkaisu sarjalle saadaan siis keskiviikkona Turussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo