Vajaalukuinen TPS ja varma Lassi Lehtinen riistivät pisteet Helsingistä – HIFK:n suora pudotuspelipaikka ei ole enää omissa käsissä

LIIGA / Raportti
Maalivahti Lassi Lehtinen pelasi varman ottelun Helsingissä.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
HIFK:n ja TPS:n kohtaaminen tarjosi tasaväkisen ja vähämaalisen ottelun, joka lopulta päättyi turkulaisten 2–0-voittoon.

Sekä Helsingin IFK että Turun Palloseura lähtivät Liigan runkosarjan toiseksi viimeiselle kierrokselle mielenkiintoisista lähtökohdista. HIFK:lla oli tähtäimessä kuudes sija ja TPS:llä käynnissä kamppailu kahdeksannesta sijasta.

Loppuunmyytyyn Helsingin jäähalliin saapuneet TPS-kannattajat pääsivät juhlimaan vierasjoukkueen 2–0-voittoa ja nollapeliä. Voittonsa ansiosta ja Porin Ässien hävittyä perjantai-illan kohtaamisensa TPS on lähellä saada kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. TPS lähtee viimeiselle kierrokselle kolmen pisteen etumatkalta, mutta Ässillä on selvästi enemmän kolmen pisteen voittoja.

Tappion myötä HIFK:n mahdollisuudet kuuden parhaan joukkoon eivät ole enää joukkueen omissa käsissä. Ennen viimeistä kierrosta Kärpät on maalieron turvin sijalla kuusi.

Tasaista peliä ja yksipuolista maalintekoa

Ottelun ensihetket pelattiin tasaisesti. Ensimmäinen maali syntyi erän puolessa välissä, kun ilman kuutta vakiohyökkääjäänsä Helsinkiin matkanneen TPS:n Viljami Marjala löi ylivoimalla maalinedushässäkän päätteeksi kiekon maaliin.

Ilman ykköskeskushyökkääjäänsä Juha Jääskää pelannut HIFK sisuuntui takaiskumaalista, mutta joukkue ei onnistunut maalinteossa ylivoimasta ja hyvistä maalintekopaikoista huolimatta.

Toinen erä alkoi niin ikään kevyessä HIFK:n komennossa. Kun erää oli pelattu yhdeksän minuuttia, TPS:n Vili Munkki otti hyökkäyksen päätteeksi fyysistä kontaktia punapaitojen maalivahdin Roope Taposen kanssa. Maalivahtinsa koskemattomuuden rikkomisesta suivaantunut Ilari Melart aloitti kahakan, jonka rauhoittamiseksi tuomarit joutuivat tekemään töitä. Sekä Melart että Munkki passitettiin jäähyaitioon tilanteen päätteeksi.

Tasavajaan jälkeen peli kulki koripallotyyliin päästä päähän. Sekä TPS:n Lassi Lehtinen että Taponen osoittivat varmoja otteita maalilla. Taponen torjui varmasti Marjalan hieman yllättävästikin syntyneen läpiajon.

HIFK pääsi vielä loppuerästä kahden minuutin ylivoimalle, kun TPS:n Topias Haapanen taklasi Micke-Max Åstenia päähän. HIFK:n tasoitusmaali kävi toisessa erässä vain tolpan mitan päässä.

HIFK paine ei riittänyt

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet pääsivät hyville maalintekopaikoille. Toisella joukkueella maalinteko lopulta onnistui ja toisella ei.

TPS onnistui erän kahdeksannella minuutilla syöttelemään HIFK-puolustuksen solmuun, ja Martin Johansson nosti tyylikkäästi kiekon Aarne Intosen syötöstä maaliin.

HIFK loi rutkasti painetta maalille ottelun viimeiset minuutit, mutta TPS säilytti johtonsa ja lähti kaukalosta voittajana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo