Sisuuntunut HIFK katkaisi TPS:n voittokulun – kotijoukkueelle huojentava voitto

LIIGA / Raportti
HIFK:n Otto Salin pääsi juhlimaan kotivoitossa Liiga-uransa avausmaalia.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Helsingin IFK isännöi kotihallissaan viiden ottelun voittoputkessa porskuttanutta Turun Palloseuraa. Perinteikkäiden seurojen kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi kotijoukkueen niukkaan 2–1-voittoon.

Helsingin jäähallissa nähtiin tasaväkinen kamppailu, jonka kotijoukkue HIFK vei nimiinsä lukemin 2–1. Kauden toisen pelinsä IFK-maalilla aloittanut Roope Taponen oli maalillaan varma ja takasi kotijoukkueelle täydet pisteet.

HIFK:n nuori puolustaja Otto Salin viimeisteli ottelussa uransa ensimmäisen liigamaalinsa ja pääsi huudattamaan kotikannattajia voitto-ottelun jälkeen. Kultakypärien taistossa Ilari Melart nousi esiin syöttämällä HIFK:n voittomaalin TPS:n Anthony Rechin jäädessä ilman tehopisteitä.

Latautunut HIFK aloitti ottelun terävästi

Joukkueet lähtivät otteluun hyvin erilaisista asetelmista TPS:n ollessa viiden ottelun voittoputkessa, kun taas kotijoukkue HIFK:n kauden aloitus on ollut sen historian heikoin sitten vuoden 1995. Katkeran viime hetken tappion edellispäivänä HPK:lle kärsinyt HIFK tuli otteluun selvästi sisuuntuneena ja hyvin latautuneena.

Ensimmäinen erä edettiin tasaisissa merkeissä. HIFK oli erän alussa hienoisesti niskan päällä vieden peliä ja halliten kiekkoa. Erän edetessä pelin virtaus tasoittui ja TPS pääsi peliin mukaan. Lauantai-illan kiihkeä ottelu lämpeni entisestään, kun TPS:n Aarne Intonen törmäsi HIFK-maalivahti Taposeen, mistä seurasi pienet pystypainit.

TPS pääsi yrittämään avausmaalin tekoa ensimmäisen erän loppupuolella ylivoimalla, mutta HIFK-alivoima piti TPS:n tehokkaasti poissa maalipaikoilta, eikä TPS saanut kuin kaksi laukausta aikaiseksi koko ylivoiman aikana. Molemmissa päissä maalivahdit olivat varmoja. Erinomaisesti kauden aloittanut TPS-maalivahti Lassi Lehtinen jäi erässä vähemmille töille kuin HIFK:n maalilla torjunut Taponen.

Toisessa erässä päästiin jo maalien makuun

Toinen erä alkoi hyvin samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. HIFK vei peliä ja oli energinen. Hieman ennen erän puoliväliä Micke-Max Åstenille siunaantui hyvä tekopaikka, kun TPS-puolustaja Roni Allénin purkukiekko kimposi kulmaplekseistä parhaaseen maalintekosektoriin. Voimakkaasti maaliltaan vastaan tullut Lehtinen torjui kuitenkin Åstenin laukauksen. HIFK sai illan ensimmäisen ylivoimansa erän puolivälin paikkeilla, mutta maalia joukkue ei ylivoimalla saanut aikaiseksi.

Ottelun avausmaalin viimeisteli TPS toisen erän loppupuolella, kun hyökkääjä Jonne Tammela pääsi läpiajoon ja ujutti kiekon HIFK-maalivahti Taposen längistä maaliin. Heti maalin perään TPS sai parempaa otetta ja pääsi yrittämään lisäosumien tekoa.

HIFK nousi kuitenkin erän lopussa tasoihin puolustaja Otto Salinin uran ensimmäisellä Liiga-maalilla. Salinin viivalaukaus pomppasi onnekkaasti päätypleksistä TPS-maalivahti Lehtisen selän kautta maaliin. IFK sai maalista lisää virtaa ja loi vahvaa pyöritystä erän loppuminuuteilla, mutta lisämaaleja erässä ei nähty.

Erän viimeisillä sekunneilla TPS:n Arttu Ilomäki törmäsi HIFK:n Otto Paajasen kanssa, mistä seurasi illan toiset pystypainit ja molemmille joukkueille kaksi kahden minuutin rangaistusta väkivaltaisuudesta.

Kotijoukkueen vahvat erien alut toivat vihdoin tulosta

HIFK aloitti päätöserän vahvasti. Joukkue siirtyi johtoon heti kolmannen erän avausminuutilla Melartin löydettyä syötöllään maalille ajaneen Sebastian Dykin, joka laittoi kiekon ohi TPS-vahti Lehtisen. Tiiviisti pelannut HIFK hyydytti TPS:n hyökkäyspelaamisen tehokkaasti, eikä kunnollista takaa-ajoa vierasjoukkueen toimesta nähty.

TPS haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia ottelun viimeisellä minuutilla, mutta HIFK:n johto kesti loppuun asti ja se juhli niukkaa kotivoittoa lukemin 2–1.

Uransa ensimmäistä liigamaalia juhlinut HIFK:n Salin oli tyytyväinen joukkueensa illan esitykseen.

– Nyt olimme heti ensimmäisestä erästä alkaen valmiita taistelemaan. Kahdella maalilla voittoon – ei sen aina kaunista tarvitse olla, mutta näin on hyvä, summasi Salin.

Voiton ohella myös hieman onnekkaasti syntynyt Liiga-uran avausmaali lämmitti nuoren puolustajan mieltä.

– Hyvältä tuntuu. Olisi se tietysti vähän kauniimpikin voinut olla, mutta mennään tuolla, totesi hyväntuulinen Salin, joka hetken pelkäsi joukkuekaveri Kasper Halttusen osuneen vielä kiekkoon ja vieneen maalin häneltä.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen oli huojentunut joukkueen onnistuttua nappaamaan voiton tiukasta ottelusta, etenkin kun edellisiltana joukkue oli kärsinyt kitkerän viime hetken tappion.

– Oikein hyvä valmistautuminen meidän joukkueelta. Karvas pettymys eilen illalla antoi meille voimaa tähän peliin ja joka jätkä oli joka solullaan mukana. Se näkyi, Peltonen kommentoi.

Peltosen mielestä joukkue pelasi kypsästi ja hyvin, vaikkei peli mitään riemujuhlaa ollutkaan. Päävalmentaja jakoi kiitosta koko joukkueelle voitosta. Myös tunnepuoli oli Peltosen mukaan ottelussa kohdillaan.

– Vähän sellaista oikeanlaista lauantai-illan huumaa Nordiksella tänään. Loistava tunnelataus, kuvaili Peltonen.

Vaikeasta alkukaudesta huolimatta HIFK ei ollut tehnyt peliinsä muutoksia tähän otteluun, vaikka vastassa oli kovavireinen TPS.

– TPS on hyvä vastustaja ja pelannut hyvän alkukauden. Me olimme nyt sen tiukan tuloksen oikealla puolella. Puolustimme erittäin hyvin, emmekä päästäneet [TPS:ää] paljoa maalipaikoille, totesi Peltonen tiukasta ottelusta.

HIFK pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, kun se kohtaa vieraissa KalPan. TPS:llä taas on luvassa CHL-ottelu Grizzlys Wolfsburgia vastaan ennen perjantain kotiottelua, jolloin sitä vastaan asettuu KalPa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo