HIFK:n kakkosketjun tehoilta voitti TPS:n helposti – HIFK:lle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

LIIGA / Raportti
Sebastian Dyk teki TPS:ää vastaan tehot 2+1.
Neljä minuuttia toisessa erässä riitti HIFK:n Sebastian Dykille ja Teemu Tallbergille kolmen maalin tekemiseen. Tehoton TPS ei saanut minkäänlaista loppukiriä aikaan, ja ottelu päättyi HIFK:n 4–1-voittoon.

HIFK lähti välieräottelusarjaan TPS:ää vastaan ennakkosuosikkina. Leveämateriaalinen HIFK oli runkosarjassa kakkonen ja löi puolivälieräsarjassa Kärpät helposti otteluvoitoin 3–0. Runkosarjakolmonen TPS sen sijaan tarvitsi puolivälierävaiheessa kaikki viisi ottelua Pelicansin voittamiseen ja teki ottelusarjan voittomaalin vain nelisen minuuttia ennen ratkaisuottelun loppua.

Ensimmäinen erä vastasi odotuksiin siltä osin, että se oli HIFK:n selvää hallintaa. TPS oli liikkeellä hitaalla jalalla ja hävisi kaksinkamppailuja.

Ykkösmaalivahdiksi noussut Andrei Karejev puuttui TPS:n kokoonpanosta. Maalivahtipeliin ei TPS kuitenkaan ykköserässä kaatunut, sillä Karri Rämö kykeni kannattelemaan joukkuetta HIFK:n painostuksesta huolimatta eikä päästänyt maaliakaan. TPS:n paras paikka koko erässä oli 2–1-hyökkäys, jossa kiekko ei kuitenkaan löytänyt Josh Kestnerin lavasta HIFK:n maaliin.

Toiseen erään saapui paljon liikkuvampi TPS, ja Samuli Vainionpää onnistui yllättämään HIFK-vahti Frans Tuohimaan ajassa 25:35.

TPS:n maali ei kuitenkaan sytyttänyt turkulaisjoukkuetta vaan helsinkiläiset. HIFK:n kakkosketju Teemu TallbergAlex BroadhurstSebastian Dyk sai TPS:n maalista vain uutta virtaa omaan tekemiseensä ja iski neljän minuutin aikana kolme maalia. Ensin Dyk toi ottelun tasoihin ja vei HIFK:n pari minuuttia myöhemmin johtoon, ja Tallbergin maalilla tilanne oli jo 3–1. Maaleista kaksi jälkimmäistä HIFK teki ylivoimalla.

TPS ei missään vaiheessa saanut kiriä aikaiseksi, vaikka se hakikin lisämaaleja ahnaasti. Kolmannessa erässä Tobias Winberg viimeisteli loppunumeroiksi 4–1, jälleen heti HIFK:n aloitusvoiton jälkeen.

HIFK:n luottopelaajista esimerkiksi Ville Leskinen pelasi hyvän ottelun, vaikka pisteet jäivätkin tällä kertaa uupumaan. TPS:n leiristä Josh Kestner ja Lauri Pajuniemi onnistuivat rakentamaan maalintekopaikkoja, mutta kumpikaan ei päässyt ohi Tuohimaan.

Merkittävää ottelussa oli myös jäähyjen määrä ja laatu. HIFK:lle ei vihelletty jäähyjä lainkaan, ja TPS:kin sai niitä vai kolme. Ensimmäisessä erässä Henrik Larsson istui koko kakkosensa, mutta toisessa erässä hänen jäähyään ehti kulua vain seitsemän sekuntia ennen Dykin maalia. Tallberg taas katkaisi Aleksi Anttalaisen jäähyn vain kuuden sekunnin jälkeen. Kuudesta vihelletystä rangaistusminuutista TPS joutui siis istumaan vain kaksi minuuttia ja 13 sekuntia.

Voitto oli HIFK:lle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan. Välieräottelusarjan toinen ottelu pelataan Helsingissä heti perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo