HIFK katkaisi tappioputkensa sinfoniaorkesterin voimalla − TPS tipahti jumbosijalle

LIIGA / Raportti
Otto Paajanen iski HIFK:n ensimmäisen maalin TPS:ää vastaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Lähtökohdat 

HIFK lähti illan otteluun neljän ottelun tappioputki niskassaan. Viimeisimpien otteluiden teemana oli ollut maalinteon tehottomuus. 

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa pelasi maalillaan varman ottelun ja otti muutamia isoja torjuntoja. Lauri Pajuniemen laukomalle 1−0-maalille hän ei voinut mitään. 

Tuohimaa olikin mies paikallaan torjuen ottelussa yhteensä 26 kertaa. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK:n paineistuspelaaminen aiheutti TPS:lle läpi ottelun varsin paljon vaikeuksia. HIFK paineisti aggressiivisesti ja sai aikaan kiekonriistoja. 

Pajuniemen osumassa HIFK:n viisikko putosi liian lähelle omaa maalivahtia, jolloin Pajuniemelle syntyi runsaasti tilaa laukaukselleen. 

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserässä HIFK lähti aiempaa useammin kontrollilähtöjen kautta hyökkäyksiin. Joukkue myös rytmitti hieman monipuolisemmin kiekollista pelaamistaan pystyen luomaan laadukkaita maalipaikkoja. 

Maalipaikkojen luominen jatkui läpi ottelun, mutta joukkuetta vaivasi edelleen maalinteon tehottomuus. Lopulta kolmannen erän alussa Otto Paajanen taituroi 1−1-tasoitusmaalin.

Erikoistilanteet 

HIFK:n ylivoima pyöri vaarallisennäköisesti ja se pystyi luomaan myös hyvän määrän maalipaikkoja. 2−1-voittomaali syntyi lopulta päätöserässä ylivoimalla, kun Sebastian Dyk onnistui maalinteossa Jesse Saarisen mainiosta syötöstä. 

Alivoimapelaaminen oli HIFK:lla vahvaa ja se pystyi muun muassa toisessa erässä pitämään kiekkoa TPS:n puolustusalueella. 

Lähtökohdat 

TPS tuli niin ikään neljän ottelun tappioputkessa illan otteluun. 

Maalivahtipelaaminen 

Rasmus Tirronen piti ajoittain TPS:ää pystyssä laatutorjunnoillaan. HIFK pystyi luomaan tukuttain maalipaikkoja, mutta Tirronen torjui varmasti. 

HIFK:n onnistui kuitenkin viimeistelemään kaksi maalia Tirrosen selän taakse. Tirronen torjui lopulta 30 kerta. 

Puolustuspelaaminen 

TPS puolusti etenkin avauserässä keskialuetta trap-muodostelmalla ja yritti näin pysäyttää HIFK:n nopeat pelinkäännöt. Turkulaiset myös pystyivät paineistamaan korkealta, mitä pidemmälle ottelu eteni. 

Toisessa erässä TPS kuitenkin joutui puolustuskannalle ja HIFK pystyi luomaan painetta. Läpi ottelun TPS pyrki puolustamaan omalla puolustusalueellaan tiiviisti keskustaa. 

Hyökkäyspelaaminen 

TPS avasi peliä avauserässä varsin usein kontrollilähtöjen kautta, mutta käänsi peliä nopeasti, kun siihen tilaisuus ilmeni. Toisen erän alussa  hyökkäyspelaaminen kuitenkin loisti poissaolollaan, sillä HIFK hallitsi ottelua. 

Päätöserässä TPS avasi peliä jälleen kontrollilähtöjen kautta ja pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja, mutta ei onnistunut ohittamaan Tuohimaata.

Erikoistilanteet 

TPS:n ylivoima oli tehotonta ja vaikeuksissa, sillä HIFK:n alivoima paineisti hyvin ja oikea-aikaisesti. 

Alivoimalla TPS:n nelikko puolusti tiiviissä neliössä. HIFK kuitenkin pystyi viimeistelemään voittomaalin TPS:n pelatessa alivoimalla. 

Erikoista 

Koko ottelun ajan yleisöä viihdytti 90-henkinen sinfoniaorkesteri. 

Ottelun ratkaisu 

HIFK pelasi varsin vahvan ottelun ja palkinnot tulivat maalien muodossa päätöserässä. Paajasen ja Dykin osumilla HIFK pystyi katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo