Sport oli lyödä lyötyä Helsingissä − Melart ja Jääskä taistelivat voiton HIFK:lle

LIIGA / Raportti
Ilari Melart palautti HIFK:n voittojen tielle.
Helsingin keskiviikkoillassa mittaa toisistaan ottivat kautensa mollivoittoisesti aloittaneet HIFK ja Sport. Ilari Melart ratkaisi voiton helsinkiläisille jatkoajalla.

Kauden viidestä ensimmäisestä ottelustaan ainoastaan yhden voittanut HIFK lähti otteluun neljän perättäisen häviön painolasti harteillaan.

Avauserä pelattiin ottelutapahtumien osalta tasaisissa merkeissä. Alkukauden otteista selvästi sisuuntunut HIFK kuitenkin aloitti ottelun vahvemmin. Helsinkiläisjoukkue saikin ottelun ensimmäisen maalipaikkansa jo noin minuutin kohdalla, mutta Sportin maalivahti Rasmus Reijola torjui. Myös Sport sai paikkansa ensimmäisillä minuuteilla, mutta HIFK-maalivahti Niilo Halonen oli hereillä. Hetkeä myöhemmin HIFK pääsi vielä ylivoimalle, muttei pystynyt vielä avaamaan maalitiliään.

Hieman ennen erän puoltaväliä Iiro Pakarisen ja Juha Jääskän hyvä paineistus tuotti maalipaikan HIFK:lle. Jääskä nousi maalille, ja kiekko pomppi Sport-puolustaja Juho Tommilan hätäisestä purkuyrityksestä Ilari Melartille, joka laukoi kiekon ohi Reijolan. Pari minuuttia Melartin maalin jälkeen Sport otti rangaistuksen, mutta HIFK:n ylivoima oli luokatonta.

Erän lopussa HIFK kasvatti johtonsa jo kahteen maaliin. Sekavan hyökkäykseenlähdön jälkeen kiekko päätyi keskialueella Eetu Koivistoiselle, jonka epäonnistuneen harhautuksen seurauksena kiekko pomppi takaa tulevalle Roni Hirvoselle. Hirvosen tarkka laukaus upposi Sport-maalin alakulmaan.

Minuutti ennen erän loppua Melart otti vielä kaksiminuuttisen huitomisesta, mutta erätauolle poistuttiin kotijoukkueen 2−0-johdossa.

Sport sisuuntuu

Toiseen erään luisteli huomattavasti vahvempi Sport. Kavennusmaali ei tullut erän alun ylivoiman aikana vaan heti Melartin poistuttua jäähypenkiltä: Henrik Eriksson ohjasi Janne Keräsen käännön maaliin HIFK-vahti Halosen jalkojen välistä.

Sport heitti lisää vettä kiukaalle vain noin kolme minuuttia Erikssonin maalin jälkeen. Sport-puolustaja Valtteri Viljanen purki kiekon lasin kautta kauemmas, Jesse Paukku ohjasi kiekon keskialueella karkuun luistelevalle Lari Heikkiselle, joka runnoi itsensä maalille puolittaisesta läpiajosta. Kiekko lipui jälleen sisään Halosen jalkojen välistä.

Erän puolivälissä Sport sai mahdollisuuden tehdä johtomaalin ylivoimalla, kun Olli Palola otti hieman kyseenalaisen väkivaltaisuusjäähyn Sport-maalin edustalta. Sport ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään mahdollisuuttaan.

Seuraavan maalin iskikin HIFK. Palola vapautui jäähyltä ja sai Jääskältä keskialueella kiekon lapaansa. 34-vuotiaan konkarin tarkka laukaus uppoaa Sport-maalin etuyläkulmaan.

"Ylivoima oli kuin kapakan runoilija olisi päässyt tarinoimaan Eino Leinon runokirjaa."

Erän lopussa Sport sai ylivoiman, mutta viimeisten minuuttien paras tekopaikka siunaantui HIFK:n Hirvoselle, jonka ohjaus menee niukasti ohi maalin.

HIFK myllyttää, Sport iskee

Kenttätapahtumien osalta kolmas erä alkoi HIFK:n komennossa. Helsinkiläiset järjestivät muutaman huippupaikan ensimmäiseen viiteen minuuttiin, mutta Reijola ja Sport kestivät.

Kun itse et tee, niin kaveri tekee. Tämä kulunut fraasi päti jälleen, kun seuraavan maalin teki erän puolivälissä Sport. Vahvasti pelannut vaasalaisten nelosketju rokotti jo toistamiseen, kun Teemu Väyrynen pääsee nostamaan kiekon maalin edestä ohi Halosen. Syöttäjiksi maaliin merkittiin ketjun kaksi muuta lenkkiä, Paukku ja Heikkinen.

Varsinainen peliaika kului tasatilanteessa loppuun hieman tunnustellen, eikä mitään merkittävää tapahtunut muutamaa HIFK-tilannetta lukuunottamatta.

Melart ratkaisee jatkoajalla

Jatkoajan ensimmäiset pari minuuttia kuluivat täydellisessä Sport-komennossa. Varsinaisia tekopaikkoja vaasalaiset eivät kuitenkaan saaneet luotua kuin yhden. Se siunaantui jo yhden maalin ottelussa siunaantuneelle Erikssonille, jonka huitaisun maalin edestä Halonen kuitenkin onnistui torjumaan.

Sport sai reilun kahden minuutin jälkeen myös kolmella yhtä vastaan -hyökkäyksen, mutta laukausta se ei saanut rakennettua. Tilanne kääntyi nopeasti vastaan, kun HIFK-puolustaja Kasper Kotkansalo pääsi yksin läpi. Raamikkaan puolustajan laukaus kolisi kuitenkin plekseihin.

Hetken päästä ottelun ratkaisi Melart. Jääskä tuo kiekon alueelle ja löysi Melartin, joka leikkasi keskelle ja laukoi ohi Reijolan.

Yhtenä HIFK:n sankareista kolmella syöttöpisteellään häärinyt Jääskä myhäili ottelun jälkeen tyytyväisenä.

− Oli kova lataus lähteä peliin tahmean alkukauden jälkeen. Saatiin pelattua aika ehjä kuusikymppinen, vaikka päästettiin tyhmästi kaveri mukaan. Oltiin pelissä kuitenkin hyvin kiinni koko ajan, mikä oli hyvä, Jääskä kommentoi Jatkoajalle.

− Kannattaa aina antaa kiekko "Lädälle", niin saa syöttöpisteitä, naureskeli Jääskä tehoistaan.

Sportin päävalmentaja Risto Dufva oli hieman mietteliäämpänä.

− Piste oli sinänsä hyvä suoritus. Oltiin aika epäonnisia ja kotijoukkue pääsi helpolla johtoon. Ei kuitenkaan luovutettu ja taisteltiin tasoihin. Ratkaisu meidän kannalta olisi ollut, jos ylivoimapeli olisi toiminut, Dufva pohti.

− Ylivoima oli kuin kapakan runoilija olisi päässyt tarinoimaan Eino Leinon runokirjaa: oli sen näköisiä riimejä, ettei voi olla missään tapauksessa tyytyväinen, päätti Dufva.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo