Sport aiheutti vaikeuksia HIFK:lle − Jere Sallinen laukoi lopulta helsinkiläisille neljännen voiton putkeen

LIIGA / Raportti
HIFK:n Jere Sallinen laukoi ottelun voittomaalin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin IFK ja Vaasan Sport pelasivat tasaisen ottelun, jossa myös laidat ryskyivät. Lopulta HIFK onnistui nappaamaan kolme pistettä itselleen 2−1-voiton turvin.
Lähtökohdat 

HIFK oli voittanut ennen keskiviikkoillan taistoa kolme ottelua putkeen. Joukkueen taitohyökkääjä Iikka Kangasniemi oli neljättä kertaa peräkkäin pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. 

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engrenille ottelun avauserä oli haastava, sillä Sport ei päässyt laukomaan kovinkaan usein maalia kohti. Engren kuitenkin torjui varsin hyvin ja otti muutamia isoja torjuntoja, etenkin ottelun loppuhetkillä. 

Torjuntoja kertyi yhteensä 21 kappaletta. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK pystyi läpi ottelun varsin nopeasti katkaisemaan Sportin hyökkäykset omalla puolustusalueellaan. Toisessa erässä helsinkiläisten puolustuspakka rakoili hieman ja Sport pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja, etenkin suorista hyökkäyksistä. 

HIFK rytmitti puolustuspelaamistaan, ja aina tilanteen mukaan, joko paineisti tai tukki keskialueen ohjauspelin turvin. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK rytmitti kiekollista peliään varsin usein viivelähdöin. Sport pyrki puolustamaan HIFK:lta suorahyökkäämisuhkaa pois sekä hidastamaan helsinkiläisten hyökkäyspelaamista keskialueen tiiviin ohjauspelin kautta. Näin ollen HIFK oli myös ainakin osittain pakotettu rytmittämään peliä. 

HIFK pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja niin suorista hyökkäyksistä kuin myös pidempien hyökkäyksien kautta. Toisessa erässä Sport kuitenkin pystyi katkaisemaan HIFK:n hyökkäykset nopeasti hyökkäysalueella.

Lopulta kolmannen erän alussa Jere Sallinen murtautui Sportin kahden pelaajan välistä hyökkäysalueelle ja laukoi 2−1-voittomaaliksi jääneen osuman. 

Erikoistilanteet 

HIFK:n alivoima pelasi uhrautuvaisesti läpi ottelun. Vaikka Sportin Chris DeSousa laukoi vierailijat avauserässä ylivoimalla 0−1-johtoon, puolusti HIFK:n alivoimanelikot laadukkaasti. HIFK joutui pelaamaan ottelun viimeiset neljä minuuttia alivoimalla, joista kaksi kahden miehen alivoimalla, mutta Sport ei pystynyt tasoittamaan ottelua. 

HIFK onnistui maalinteossa ensimmäisellä ylivoimallaan, kun Jesse Saarinen viimeisteli 1−1-tasoitusmaalin. HIFK pääsi pelaamaan kaiken kaikkiaan neljä kertaa ylivoimalla. 

Lähtökohdat 

Sportin asema Liigan häntäpäässä oli vaikeutunut, sillä vaasalaiset olivat edellisen kymmenen ottelun aikana voittanut vain kaksi kertaa. Alla oli kaksi peräkkäistä tappiota.

Alkuviikosta Sportiin palannut hyökkääjä Simon Suoranta pelasi ensimmäistä kertaa kotkapaidassa siirtonsa jälkeen. 

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen torjui läpi ottelun hyvin, vaikka selän taakse menikin kaksi kiekkoa. Takaiskuista huolimatta Hovinen otti ottelun aikana isoja torjuntoja. 

Puolustuspelaaminen 

Sport paineisti korkealta ottelun alussa, mutta tyytyi varsin nopeasti keskialueen trap-pelaamiseen. Vaasalaiset kuitenkin nostivat karvaustaan tilanteen salliessa ja pystyi myös riistämään muutamia kertoja vaarallisesti kiekkoja HIFK:n pelaajilta.

Omalla puolustusalueellaan Sport tyytyi puolustamaan oman maalin edustansa tiiviisti. Toisen erän alussa Sport pystyi katkaisemaan HIFK:n hyökkäyksiä nopeasti ja laadukkaasti, mutta vaasalaisten puolustuspakka rakoili kohtalokkaasti Sallisen tekemässä voittomaalissa. 

Hyökkäyspelaaminen 

Sport pyrki ajoittain rytmittämään kiekollista peliään, mutta hitaissa hyökkäyksiinlähdöissä ajoitukset eivät oikein toimineet, eikä Sport päässyt kontrolloidusti keskialueen ylitse. Sport murtautuikin hyökkäysalueelle varsin usein päätykiekkojen voimin, etenkin avauserässä.

Hyökkäysalueella pyöritykset olivat kuitenkin varsin lyhyitä, mutta vierasjoukkue pystyi siitä huolimatta luomaan muutamia maalipaikkoja. Toisen erän alussa Sport pystyi avamaan peliä paremmin HIFK:n paineen alta ja siten pääsi laadukkaammin hyökkäysalueelle.

Erikoistilanteet 

Sport pääsi pelaamaan ottelun viimeiset neljä minuuttia ylivoimalla, mutta ei onnistunut tekemään tasoitusmaalia. Vaasalaisten ylivoima pyöri varsin vaarallisesti, mutta laukaukset olivat järjestäen laadultaan vaisuja. Usea laukaus myös pysähtyi HIFK:n pelaajaan. 

Sport oli myös päätöserässä lähellä tehdä alivoimalla pelatessaan 2−2-tasoitusmaalin, mutta vaasalaiset eivät lopulta siinä onnistuneet. HIFK onnistui tekemään yhden ylivoimamaain, muut helsinkiläisten ylivoimat Sport pystyi hoitamaan. 

Erikoista 

HIFK:n Saarisen tekemää 1−1-tasoitusmaalia tarkistettiin videolta useita minuutteja, jonka aikana molempien joukkueiden pelaajat joutuivat lämmittelemään. Lopulta maali hyväksyttiin.

Heti seuraavassa vaihdossa Sportin DeSousa pääsi laukomaan rangaistuslaukauksen, mutta Engren veti pidemmän korren ja torjui.

Ottelun ratkaisu 

HIFK oli hieman terävämpi maalipaikoissaan sekä helsinkiläisten alivoimapelaaminen otti ison torjuntavoiton ottelun loppuhetkillä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo