HIFK:lle tärkeät kolme pistettä - SaiPan kahden maalin johto suli

LIIGA / Raportti
Joonas Rask saavutti henkilökohtaisen maaliennätyksen.
Eilen vierasvoiton napannut SaiPa tuli otteluun valmiimpana. HIFK hallitsi kahta jälkimmäistä erää ja teki lopulta voittomaalin puolitoista minuuttia ennen loppua.
Lähtökohdat 

HIFK:lta puuttuivat ottelusta muunmuassa taitohyökkäjät Erik Thorell ja IIkka Kangasniemi. Tämä tiesi haasteita ainakin ylivoiman sujuvuudelle. Joukkue pelasi viimeksi lauantaina kotonaan KooKoota vastaan, joten aikaa otteluun valmistautumiseen Jarno Pikkaraisella riitti.

Maalivahtipelaaminen 

Ensimmäisessä erässä HIFK oli SaiPan jyrän alla, ja Atte Engren sai venyä kiekkojen tielle. Kahdesti SaiPa onnistui Engrenin ohittamaan. Toisessa maalissa kiekko kimposi patjatorjunnasta suoraan Micke Saaren lapaan. Tällä oli helppo työ laukoa kiekko tyhjään maaliin.

Puolustuspelaaminen 

Ensimmäinen erä oli HIFK:lle vaikea. SaiPa oli potkun edellä.

Toisesta erästä alkaen HIFK:n puolustuspelaaminen oli tasapainoista. SaiPa ei päässyt huippupaikoille yrittämään maalintekoa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ensimmäisen erän lopuksi HIFK loi neljällä kolmea vastaan hyökkäyksestä kauniin maalin, jonka päätti Joonas Rask. Hän laukoi toisessa erässä illan toisen maalinsa tarkalla laukauksella maalin kattoon. Maali oli Raskin kauden 15.

Erikoistilanteet 

HIFK hukkasi kaksi ensimmäistä ylivoimaansa. Kolmannen erän loppuun HIFK sai kolmannen ylivoimansa, ja valmennus otti aikalisän. Erää oli jäljellä enää puolitoista minuuttia, kun Teemu Eronen laukoi  kiekon viivalta maaliin. Tämä jäi ottelun voittomaaliksi.

Lähtökohdat 

SaiPa otti keskiviikon ottelussa Jyväskylässä kaivatun kolmen pisteen voiton. Tämä oli kauden kolmas täysi pistepotti vieraskaukalossa. SaiPan Tyler Morley on ollut neljässä viime ottelussa huikeassa vedossa:3 + 3 =6.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa sai olla melko rauhassa ensimmäisen erässä. Ottelun edetessä torjuntatöitä riitti. Tänään Tuohimaan ja puolustuksen yhteistyö ei aivan riittänyt jatkoajalle saakka.

Puolustuspelaaminen 

SaiPa  pystyi pitämään paketin kasassa ensimmäisen erän viimeiselle minuutille saakka. HIFK sai juuri ennen erätaukoa kavennuksen Morleyn pelattua itsensä ulos hyökkäyspään siniviivalla.

Hyökkäyspelaaminen 

SaiPa oli HIFK:ta valmiimpi otteluun. Ensimmäinen erä oli selkeätä SaiPan hallintaa.

Morleyn ja Cody Kunyckin pistetehtailu katkesi, vaikka paikkoja he saivat luoduksi. Puolustaja Brenden Kichton oli myös näkyvä hyökkäyspäässä. Hän oli mukana molemmissa SaiPan maaleissa, kuten Saarikin.

Erikoistilanteet 

SaiPa pääsi kahdesti ylivoimalle ensimmäisessä erässä. Ensimmäisen niistä SaiPa hyödynsi tehokkaasti. Elmeri Kaksonen laukoi kiekon takakulmaan Kichtonin poikittaisyötöstä.

Toisen ja kolmannen erän ylivoimat olivat vaisumpia. Ottelu ratkesi SaiPan alivoiman aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo