Pelicans kaatoi aneemisen HIFK:n − tulikuuma Patrikainen voiton takuumiehenä

LIIGA / Raportti
Jasper Patrikainen oli Pelicans-maalilla erinomainen.
Kuva © Niko Niinivirta
HIFK ja Pelicans pelasivat tasaisen kamppailun Elisa Areenalla. Pelicans oli ottelun alussa suurissa vaikeuksissa, mutta pelin edetessä lahtelaiset pystyivät nostamaan enemmän omaa tasoaan kuin HIFK.

Helsingin IFK:lle torstai-illan harjoitusottelu oli harjoituskauden toinen. Viime perjantaina helsinkiläiset kaatoivat jatkoajalla Jukurit lukemin 5–4. Punapaitojen kokoonpano oli Jukurit-ottelussa varsin kapea, mutta torstaina pelaavaan kokoonpanoon liittyivät mukaan Roni Hirvonen, Kasper Kotkansalo, Yohann Auvitu sekä maalivahti Michael Garteig.

Pelicansille illan ottelu oli harjoituskauden ensimmäinen. Kesän aikana vaihtuvuutta kokenut lahtelaisnippu lähti Helsinkiin varsin hyvällä kokoonpanolla. Avainpelaajista puuttuivat kuitenkin Iikka Kangasniemi, Otto Kivenmäki sekä maalivahti Emil Larmi. Vierailijat esittelivät yleisölle myös uusia vahvistuksia, kun Teemu Eronen, Mikko Kokkonen, Henri Nikkanen, Toni UtunenJiři Smejkal sekä Lukáš Jašek olivat mukana ottelussa.

Vierailla käynnistymisvaikeuksia

Ottelu käynnistyi selkeästi HIFK:n komennossa. Pelicansin otteista näkyi selvästi, että kyseessä oli kauden ensimmäinen ottelu. Syöttöjen laatu oli varsin heikkoa, ja myös hyökkäyspeli oli mielikuvituksetonta. Pelicans otti avauserässä kolme rangaistusta, mutta HIFK ei pystynyt iskemään maalia.

Avauserän parasta antia oli helsinkiläisten huippuketju Olli Palola - Eetu Koivistoinen - Jere Innala. Kyseinen kolmikko aiheutti jatkuvasti painetta Pelicans-puolustukselle.

Toisessa erässä fyysisyys nosti pintaansa, mutta rangaistukset sotkivat jatkuvasti molempien joukkueiden pelaamista. Kotijoukkueelta hauista näyttivät Otto Karvinen sekä Miro Karjalainen. Vierailijoiden pullistelijoita olivat Antti Tyrväinen sekä Smejkal.

Tapparasta Pelicans-nuttuun siirtynyt Smejkal osoitti jo torstaina, että miksi hänet on Lahteen hankittu ja esitti laadukasta kahden suunnan pelaamista vaihdosta toiseen. Myös kaksinkamppailuissa tšhekkihyökkääjä oli erinomainen.

Molempien joukkueiden ylivoimapelaaminen oli varsin kehnoa. Nopeat syöttöketjut loistivat poissaolollaan, mikä on varsin yleistä syksyn ensimmäisissä otteluissa. Vierailijoiden kokenut kapteeni Joonas Jalvanti pelasi läpi ottelun loistavaa ja uhrautuvaa alivoimaa.

Toisessa erässä ottelun maalihanat myös aukesivat, kun isäntien Juha Jääskä iski 1–0-osuman.

Pelicansin kärsivällisyys palkittiin

Kauden ensimmäistä otteluaan pelannut Pelicans sai kolmannessa erässä juonen päästä kiinni. Vierailijat jaksoivat luistella kotijoukkuetta vahvemmin, ja myös turkoosipaitojen avauspelaaminen otti ottelun aikana isoja kehitysaskelia.

HIFK:n otteissa alkoi paistaa väsymys. Punapaitojen hyökkääjistä ainoastaan Jere Innala sai tuotettua maalipaikkoja. Puolustuksesta erityiskehuja ansaitsee Kasper Kotkansalo, joka pelasi torstaina todella miehekkään ottelun.

Pelicans iski kolmannen erän alussa 1−1-tasoituksen, kun Leevi Tukiainen onnistui rangaistuslaukauksessa. Aleks Haatanen vei tulisella laukauksella hetkeä myöhemmin vieraat 1−2-johtoon. Ottelun lopussa Jašek viimeisteli 1−3-päätöslukemat.

Ottelun paras pelaaja oli Pelicans-vahti Jasper Patrikainen, joka torjui ottelussa 23 kertaa.

Joukkueet kohtaavat huomenna perjantaina uudestaan Lahdessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle