HPK - KÄR
CAR - WSH 2.00
DAL - NSH 3.30

Kankea HIFK menetti pisteet lennossa olleelle Pelicansille

LIIGA / Raportti
HIFK-maalille riitti tunkua varsinkin ensimmäisessä erässä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Pelicans oli kotijoukkuetta pirteämmällä jalalla liikkeellä Helsingissä. 2-4-lopputulokseen päättyneessä ottelussa ei nokkapokaltakaan vältytty.
Lähtökohdat 

HIFK hakee kotikaukalon tuoman edun myötä paluuta voittokantaan. Raumalla kärsityn tappion lisäksi joukkue on jäänyt täysin ilman pisteittä ainoastaan kaksi kertaa 13 ottelussa. Onnistujia on alkanut löytyä läpi kokoonpanon.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu kantoi torjuntavastuun keskiviikkona. Ensimmäisen erän alku oli varsinaista Pelicans-sirkusta ja mies piti joukkuetta pelissä mukana tasokkailla torjunnoilla. Ylivoimamaalille verkonvartija ei voinut mitään, mutta vastustajan voittomaali upposi hieman helposti sisään. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK-puolustus joutui paiskimaan pelin alussa hiki hatussa töitä ja punanutut hyppäsivät uhrautuvasti kiekon tielle. Toisen erän maalin myötä taakka helpottui.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspeli loisti poissaolollaan ensimmäisessä erässä. Niklas Nordgrenin tasoitusosuma löi vettä myllyyn ja toisessa erässä mentiin pitkälti HIFK:n komennossa. Kolmannen erän tekeminen oli melko sekavaa ja lohtuosuma tuli joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.

Erikoistilanteet 

Erikoistilanteet eivät olleet kotijoukkueen valtti keskiviikkona. HIFK ei päässyt ylivoimalla maalintekosektorille eivätkä siniviivalaukaukset meinanneet löytää maalille asti. Joukkue tappoi kaksi kolmesta alivoimasta. 

Lähtökohdat 

Pelicans on parin kirvelevän tappion kautta valahtanut sarjan 11. sijalle. Keskinäiset voitot ovat kaudella 1-1. Viime kaudella punanuttuja edustanut Miihkali Teppo palaa Nordenskiöldinkadulle Pelicansin paidassa.

Maalivahtipelaaminen 

Juho Olkinuora seisoi tolppien välissä Helsingissä. HIFK:n ainokaiselle maalivahti ei voinut mitään, mutta perusvarmat torjunnat varsinkin toisessa erässä mahdollistivat osaltaan kolme pistettä.

Puolustuspelaaminen 

Pelicans joutui toisessa erässä puolustuskannalle ja pelasi tehokkaasti vastustajan pois parhailta paikoilta uhrautuvalla työllä.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans tuli vahvasti alkuun, ajoi maalille ja toimitti kiekon häkkiin jo neljännen peliminuutin kohdalla Aleksi Mustosen toimesta. Toisessa erässä takaiskun myötä langanpää katosi, eikä joukkue päässyt enää yhtä tehokkaasti painostamaan.

Erikoistilanteet 

Pelicansin ylivoima ei ollut parhaimmillaan. Hynek Zohornan osuma jäi ainoaksi erikoistilanteesta tehdyksi maaliksi neljästä mahdollisuudesta. Alivoimalla joukkue puolusti ahkerasti eikä HIFK päässyt peliin mukaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo