HIFK nousi voittoon ja rynni kuuden joukkoon − KooKoon mielenkiintoinen putki katkesi

LIIGA / Raportti
HIFK juhli keskiviikkoiltana Helsingissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin IFK otti kolmannen voittonsa putkeen, kun se nousi tappioasemasta 3−2-voittoon Kouvolan KooKoota vastaan. HIFK kipusi voittonsa ansiosta Liigassa kuudenneksi.
Lähtökohdat 

HIFK majaili ennen kierrosta sarjassa kahdeksantena. HIFK päätti neljän ottelun vieraskiertueensa viime viikon lauantaina 8−3-voitolla Vaasan Sportista. Yhteensä HIFK keräsi vieraskiertueensa aikana yhdeksän pistettä.

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa torjui läpi ottelun varsin varmasti, vaikka kaksi kiekkoa menikin selän taakse. 

Kolmannessa erässä Tuohimaa kuitenkin otti tärkeitä torjuntoja HIFK:n puolustaessa johtoaan. Tuohimaa ehti 23 kertaa kiekon tielle. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK piti omalla puolustusalueellaan keskustan tiiviinä, eikä KooKoo pystynyt luomaan aivan A-luokan maalipaikkoja, kuin muutamia. 

Toisessa erässä HIFK pääsi hieman paremmin paineistamaan KooKoota, mutta siitä huolimatta kouvolalaiset pääsivät ajoittain liian helposti purkamaan paineen. Päätöserässä KooKoo sai luotua muutaman maalipaikan, mutta Tuohimaa torjui varmasti. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:n kiekollinen pelaaminen jäi vähä piippuun etenkin avauserässä, joka oli heikko kotijoukkueelta. Helsinkiläisten syötöt eivät menneet lavasta lapaan. Mitä pidemmälle erä eteni, sitä mukaa HIFK:n kiekollinen pelaaminen parani. Pitkiä hyökkäyksiä se ei pystynyt kuitenkaan luomaan.

Toisessa erässä HIFK:n hyökkäyspelaaminen parani hiukan. Helsinkiläiset pystyivät muun muassa suorista hyökkäyksistä tekemään maalin, kun Juho Keränen laukoi 1-1-tasoitusmaalin. HIFK myös ajoi ahnaammin maalille, kun hieman parantunut kiekollinen pelaaminen mahdollisti laadukkaamman hyökkäyspelaamisen. 

Päätöserässä se tyytyi ylivoimamaalien jälkeen puolustamaan johtoaan. 

Erikoistilanteet 

HIFK:n ylivoimapelaaminen oli alkuun tehotonta, mutta päätöserässä helsinkiläiset löysivät tehonsa, kun Otto Paajanen ja Teemu Turunen onnistuivat maalinteossa. 

Alivoimalla HIFK joutui antautumaan kahdesti. 

Lähtökohdat 

KooKoon alkukausi on mennyt vahvasti, sillä kouvolalaisseura oli ennen kierrosta sarjassa kuudentena. KooKoon puolustuspelaaminen on ollut alkukauden aikana vankkaa ja erityisesti edellisten yhdeksän ottelun aikana: vastustajat ovat tuon ajanjakson aikana tehneet vain yhdeksän maalia KooKoon verkkoon. 

Maalivahtipelaaminen 

Henrik Haukeland torjui KooKoon maalilla varsin hyvin. Norjalainen torjui varmasti kaksi erää, mutta päätöserässä hänen selkänsä taakse meni kaksi osumaa. 

Yhteensä Haukelandille kertyi 24 torjuntaa.

Puolustuspelaaminen 

KooKoo pystyi pitämään HIFK:n poissa maalipaikoilta varsin hyvin tasaviisikoin pelatessa. KooKoo pystyi vaikeuttamaan paineistuspelaamisellaan HIFK:n avauspelaamista, joka helpotti puolustustyöskentelyä lähempänä omaa maalia.

Toisessa erässä viisikkopuolustaminen hieman rakoili ja HIFK pystyi esimerkiksi suorista hyökkäyksistä luomaan maalipaikkoja. Omalla puolustusalueellaan KooKoo ei jättänyt HIFK:lle liiemmin tilaa, eikä aikaa. 

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon kiekollinen pelaaminen soljui varsin laadukkaasti läpi ottelun. Kouvolalaiset eivät puskeneet peliä kuin ajoittain. KooKoo pääsikin hyvillä vauhdeilla hyökkäysalueelle.

Toisessa erässä KooKoo oli ajoittain vaikeuksissa HIFK:n paineistuspelaamisen kanssa, mutta mitä pidemmälle erä eteni, sen paremmin kouvolalaisten kiekollinen pelaaminen toimi. Päätöserässä se pystyi avaamaan peliä ja pelaamaan tasapainoisesti, vaikka HIFK menikin johtoon. 

Maalipaikoissa KooKoo oli kuitenkin tehoton. 

Erikoistilanteet 

Erik Karlsson ja Toni Kähkönen iskivät KooKoon pelatessa ylivoimalla maalit. Läpi ottelun KooKoo pystyi luomaan vaarantuntua ylivoimallaan.

Alivoimapelaaminen oli KooKoolla vankkaa kaksi ensimmäistä erää, mutta päätöserässä HIFK ratkaisi ottelun ylivoimamaaleillaan. 

Erikoista 

KooKoon mielenkiintoinen putki katkesi. Ennen HIFK-ottelua vastustajat olivat nimittäint tehneet yhdeksässä edellisessä ottelussa vain yhden maalin per ottelu KooKoon verkkoon. 

Nyt KooKoo päästi kolme. 

Ottelun ratkaisu 

KooKoo sortui johtoasemassa kolmannessa erässä jäähyilyyn. HIFK rokotti armotta ylivoimalla päätöserässä, jonka jälkeen se tyytyi puolustamaan johtoaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo