Liukkaasti luistellut KalPa yllätti HIFK:n – Konsta Kapanen iski liigauransa avausmaalin

LIIGA / Raportti
Helsingin ilta päättyi lopulta kuopiolaisten riemuun.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
KalPa onnistui loistavasti nollaamaan viime aikoina tehokkaasti pelanneen HIFK-hyökkäyksen. KalPa oli tunaroida johtonsa, mutta loistavasti taistelleet savolaiset ottivat Helsingistä ansaitun voiton.

KalPa onnistui pelaamaan erinomaisen vieraspelin HIFK:n vieraana. Läpi ottelun kovasti luistellut kuopiolaisryhmä haki Helsingistä komean 3–2-voiton.

KalPa oli ottelun avauserästä lähtien kaukalossa aktiivisempi osapuoli. KalPa onnistui pelaamaan kiekolla viisaasti, ja suuret henkilökohtaiset virheet loistivat poissaolollaan. Vieraat iskivät avauserässä ottelun avausmaalin, kun Aleksi Klemetti laukoi kiekon ohi HIFK-vahti Michael Garteigin.

Viime aikoina todella epätasaisesti pelannut Garteig saa ottaa avausmaalin omaan piikkiinsä. Kanadalaisvahti nosti kuitenkin avausmaalin jälkeen huikeasti omaa tasoaan, ja HIFK-pelaajat saavat kiittää maalivahtia siitä, että ottelu pysyi tuloksellisesti tasaisena.

Silmiinpistävää ottelussa oli se, miten paljon paremmin KalPa luisteli kaukalossa. Hyökkäyspäässä vikkelät kuopiolaishyökkääjät iskivät kovin kiinni HIFK-puolustajiin. Myös irtokiekoissa kierot savolaiset olivat todella vahvoja.

HIFK:n hyökkäyspeli ei käynnisty

Viime aikoina vahvaa hyökkäyspeliä esittänyt HIFK ei onnistunut keskiviikkona luomaan hyökkäysalueella oikeastaan yhtään mitään. Tiiviisti keskialuetta puolustanut KalPa ei antanut HIFK:n tulla vauhdilla keskustan läpi, ja tämä selvästi turhautti HIFK-hyökkääjiä.

HIFK esitteli uuden liigadebytantin kotiyleisölleen, kun Jesse Seppälä pelasi helsinkiläisseuran ykkösketjussa. Nuorukainen saalisti ottelussa yhden syöttöpisteen, ja muutenkin pelillinen ote oli varsin kelvollinen.

KalPa siirtyi toisessa erässä 2–0-johtoon, kun Jaakko Rissasen aloitusvoiton jälkeen Benjamin Korhonen laukoi tarkalla laukauksella kiekon verkkoon.

HIFK:n Eetu Koivistoinen iski ottelun puolivälissä 1–2-kavennusmaalin.

Peliä hallinnut KalPa onnistui lisäämään johtoaan ajassa 38.21, kun Konsta Kapanen ohjasi kiekon maalin. Maali oli Sami Kapasen pojalle liigauran ensimmäinen.

KalPa antoi HIFK:lle mahdollisuuden

Päätöserässä HIFK yritti tasoittaa ottelua, mutta koko ajan paremmin luistellut KalPa voitti ratkaisevia irtokiekkoja. 

KalPa-hyökkääjä Miikka Pitkänen pääsi ampumaan päätöserän alussa rangaistuslaukauksen, mutta kultakypärä ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa.

Päätöserän puolivälissä HIFK pääsi pelaamaan kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla ja lopulta Koivistoinen iski 2–3-kavennuksen ylivoimalla. HIFK:n loppukiri oli lopulta varsin kesy, ja näin pisteet matkasivat Kuopioon.

HIFK matkustaa perjantaina Kouvolaan KooKoon vieraaksi. KalPa kohtaa perjantaina kotiyleisönsä edessä Pelicansin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo