Ilves kesti HIFK:n rynnistyksen ja nappasi kaksi pistettä − maalivahtien mittelössä Langhamer veti pidemmän korren

LIIGA / Raportti
Ilves peittosi HIFK:n tiukassa kamppailussa.
HIFK hallitsi isoa osaa kenttätapahtumista, mutta Ilves käytti paikkansa tehokkaasti. Maalivahdit molemmissa kenttäpäädyissä pelasivat huippuottelun ja lopulta tupsukorvien Marek Langhamer veti pidemmän korren.

Ennen torstain ottelua HIFK tiedotti, että sen ykkösmaalivahti Michael Garteig olisi poissa tositoimista loppukauden. Päävastuuseen noussut Niilo Halonen joutui heti tiukkaan paikkaan, mutta torjui torstaina moitteettomasti. 

Ottelun ensiminuutit olivat hieman hakemista molemmilta joukkueilta, mutta Nicholas Baptiste ja Joona Ikonen karkasivat HIFK:lta kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Kanadalaishyökkääjä Baptiste napautti tiukan rannekudin ohi Halosen ja löi alkutahdit kärkiottelulle.

Kolmanteen erään lähdettiin tasanumeroista ja HIFK oli pelillisesti niskan päällä. Tupsukorvien tehohyökkääjä Baptiste ohitti Halosen toistamiseen ottelun aikana ja vei vieraat uudelleen johtoon. Reid Gardiner palautti kuitenkin tasalukemat taululle. Alex Broadhurst alusti osuman hienolla alueelle nousullaan.

Nicholas Baptiste oli Ilveksen ratkasupelaaja.

Loppujen lopuksi kaksi huippujoukkuetta haki ratkaisua jatkoajalta ja lopulta voittolaukauskilpailusta, kun eron aikaan saavaa maalia ei pelaamalla tullut. Baptiste nousi ratkaisijaksi, kun HIFK:n laukojat epäonnistuivat.

Avauserän loppu aiheutti säpinää

Ilveksen päästyä johtoon peli sai tarkemman muotonsa. Molemmat joukkueet pystyivät tavoillaan ylittämään keskialueen ja loivat maalipaikkoja vastustajan veräjälle. HIFK sai myös ylivoimamahdollisuuksia, mutta kotijoukkue ei onnistunut ohittamaan Marek Langhameria tupsukorvien tolppien välissä.

Ensimmäinen erä päättyi torikokoukseen, johon päädyttiin Ilves-puolustaja Leo Lööfin taklattua Iiro Pakarista laidan lähellä selkäpuolelta. Vaikka useat pelaajat olivat jälkitilanteessa toistensa kimpussa, ei ottelun tuomaristo antanut tapahtumista rangaistuksia. Toinen erä alkoi Ilves-rangaistuslaukauksella, mutta Halonen nappasi Eemeli Suomen yrityksen komeasti räpyläänsä.

HIFK sai ottelun hallinnan itselleen ja silloinkin, kun se ei pitänyt kiekkoa, pystyi kotijoukkue riistämään kiekkoja Ilvekseltä toisen erän kuluessa. Tehokaksikko Suomi ja Matias Mäntykivi pääsi kertaalleen hätyyttelemään Halosen vartioimaa maalia, mutta viimeistely ontui.

Ilves hutiloi HIFK-paineen alla, mutta voitti

HIFK painoi toisessa erässä rajusti päälle ja hanakka yrittäminen palkittiin lopulta, kun Aleksi Elorinne sekoili Ilves-maalin takana kiekon kanssa ja esti Langhamerin paluun maalilleen. Eetu Koivistoinen sai pikkumustan maalin edessä ja kiitti vastustajaa tasoitusmaalimahdollisuudesta.

Ilves siirtyi hetkellisesti uudelleen johtoon, mutta JYPistä HIFK:hon tullut Gardiner kihautti numerot 2−2:een. Tilannetta tutkittiin tovi videolta, mutta tuomaristo päätyi lopulta hyväksymään osuman. Ilves-puolustajista Elorinne oli ensimmäisen takaiskun tavoin tapahtumapaikalla lähietäisyydellä. Jere Innala oli seuraavassa vaihdossa lähellä viedä helsinkiläiset pikatahtia johtoon.

Jatkoajalle venyneessä ottelussa Baptiste pääsi yrittämään hattutemppau läpiajosta, mutta Halonen selvitti kanadalaisen kokeilun. Teemu Turusella oli oma huipputilanteensa tehdä voittomaali, mutta Langhamer venytti varusteensa eteen.

Trilleri venyi voittolaukauskilpailuun asti. Siellä Ilveksen Suomi ja Baptiste onnistuivat, kun taas HIFK:n laukojien yritykset pysähtyivät Langhameriin. Voitolla Ilves varmisti paikan ensi kauden CHL:ssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo