HIFK:lle paha sulaminen − 17-vuotias huippulupaus ohjasi Ilveksen neljänneksi

LIIGA / Raportti
Ilves juhli Helsingissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Lähtökohdat 

HIFK tuli torstai-illan koitokseen kolmen ottelun orastavassa voittoputkessa. Helsinkiläiset olivat kivunneet vahvan marraskuun aikana sarjassa kolmanneksi.  

Maalivahtipelaaminen 

Frans Tuohimaa torjui kaksi erää varsin varmasti, mutta päätöserässä hän joutui antautumaan kahdesti, joista ensimmäinen meni ehkä helpohkosti. 

Puolustuspelaaminen 

Läpi ottelun HIFK pyrki puolustamaan omalla puolustusalueellaan tiiviisti. HIFK ei jättänyt tilaa eikä aikaa oman maalinsa eteen. Ilveksen laadukkaat maalipaikat olivatkin vähissä tasaviisikoin. 

Toisessa erässä HIFK:n puolustuspakka kuitenkin hieman rakoili ja vapaan tilan käytti hyväkseen Ilveksen Jasse Ikonen, joka viimeisteli kauden avausmaalinsa ja tasoitti ottelun 1−1:een.

HIFK:lla oli myös vaikeuksia saada paineistuspelaaminen yhtä tuottoisaksi kuin aiemmissa otteluissa. Etenkin avauserässä Ilves pystyi murtamaan ajoittain HIFK:n paineen muutamalla, nopealla ja lyhyllä syötöllä.

HIFK joutuikin aika ajoin puolustamaan keskialueen trap-muodostelmassa, kun Ilves rytmitti kiekollista peliään.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:lla oli ajoittain vaikeuksia kiekollisessa pelaamisessaan. Varsinkin ensimmäisessä erässä HIFK joutui roiskimaan painollisen puolen laitaa pitkin kiekkoa ylös ja menetti siten kiekkoja. Myös harhasyöttöjä tuli.

Kiekollinen pelaaminen parani hieman ottelun edetessä, mutta Ilveksen 2−2-tasoitusmaalin jälkeen HIFK:n kiekollinen pelaaminen uupui hetken aikaa kokonaan. Helsinkiläiset luovuttivat kiekon liian helposti Ilvekselle, eikä HIFK:n syöttöpelaaminen soljunut. 

Hyökkäysalueella HIFK:n pelaaminen pyöri kulmissa ja laitojen lähistöllä, eivätkä helsinkiläiset pystyneet murtautumaan maalin eteen kuin muutamia kertoja.

Erikoistilanteet 

HIFK:n ylivoimapelaaminen pyöri ajoittain varsin mallikkaasti. Toisella ylivoimallaan HIFK meni 2−1-johtoon, kun Teemu Turunen nosti maalin kulmalta kiekon Ilveksen maalin kattoon.  

HIFK:n alivoimapelaaminen oli vahvaa ja etenkin toisessa erässä HIFK:n alivoima toimi rautaisesti, kun se pystyi tappamaan Ilveksen neljän minuutin ylivoiman.

Lähtökohdat 

Ilves tuli jatkamaan kolmen ottelun orastavaa voittoputkeaan. Ilves oli ennen illan ottelua sarjassa viidentenä. 

Maalivahtipelaaminen 

Lukáš Dostál torjui Ilveksen maalilla varsin hyvin, vaikka kaksi maalia menikin selän taakse. Siitä huolimatta hän otti etenkin ottelun lopussa tärkeitä torjuntoja HIFK:n yrittäessä vimmatusti tasoitusmaalin tekemistä.

Puolustuspelaaminen 

Ilves pystyi puolustamaan läpi ottelun tiiviisti omalla puolustusalueellaan. HIFK ei päässyt maalin eteen kiekon kanssa, eikä siten pystynyt tasaviisikoin luomaan suurta määrää maalipaikkoja.

Ilves rytmitti kiekotonta pelaamistaan ja vaihteli prässitasoja HIFK:n avauspelaamisen mukaan. Paineistuspelaaminen tuotti ajoittain tulosta kiekonriistojen muodossa ja vaikeutti HIFK:n avauspelaamista. 

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves rytmitti läpi ottelun kiekollista peliään monipuolisesti. Sen ottelusuunnitelmana oli purkaa HIFK:n paineistuspelaaminen muutamilla nopeilla, lyhyillä siirroilla.

Hyökkäysalueella Ilves pystyi pysymään kiekossa, mutta aivan A-luokan maalipaikat uupuivat. Ilves ei pystynyt murtautumaan maalin eteen kiekon kanssa.

Erikoistilanteet 

Ilves pääsi toisessa erässä pelaamaan neljä minuuttia putkeen ylivoimalla, mutta vierasjoukkue ei pystynyt luomaan laadukkaita maalipaikkoja. Tamperelaiset siirtelivät ylivoimalla kiekkoa, mutta maalipaikat uupuivat. 

Alivoimalla Ilves joutui antautumaan kerran. 

Ottelun ratkaisu 

HIFK luovutti kiekonhallinnan Ilveksen 22-tasoitusmaalin jälkeen lähes kokonaan Ilvekselle. Ilves pääsi rytmittäämään kiekollista peliään, eikä HIFK:n oma kiekollinen pelaaminen soljunut yhtään. Syötöt eivät napsuneet lapoihin ja HIFK luovutti muutaman kerran liian helposti Ilvekselle. 

Ilves pystyikin lopulta tekemään 2-3-voittomaalin, jonka ohjasi onnekkaasti vasta 17-vuotias Roby Järventie. Ilves teki päätöserässä kolme maalia. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo